Orgaaniset tinayhdisteet Itämeren kalassa ja kotimaisessa järvikalassa
Tavoitteet
Hankkeen päätavoitteena on saada lisää tietoa OT-yhdisteiden pitoisuuksista niissä sisävesi- ja merikaloissa, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Tutkimuksessa määritetään kotimaisen kalan orgaaniset tinapitoisuudet sekä saastuneilta teollisuus- ja satama-alueilta että puhtaammilta ns. tausta-alueilta.
Tarkoitus on tutkia orgaanisten tinayhdisteiden kertyminen ja sen erot eri kaloissa. Hankkeessa selvitetään saman alueen kalalajien kertymisen väliset erot ja erot lajien sisällä, kun on kysymys kalan ikä- ja kokovaihteluista. Siinä osoitetaan myös ns. gradienttitutkimuksilla kalan orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksien muuttuminen, kun siirrytään asteittain saastuneelta alueelta puhtaammalle avomerelle. Näin on mahdollista saada kattava kokonaiskuva OT-ongelman laajuudesta suomalaisissa ruokakaloissa, mikä tieto palvelee elintarvike- ja kalastusasioista vastaavia viranomaisia sekä kansallisessa että EU-tason päätöksenteossa.
Lopullinen tavoite on arvioida tämänhetkisen syöntisuosituksen vuodelta 2004, kaksi kala-ateriaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen, pätevyyttä ja uusimistarvetta OT-yhdisteiden näkökulmasta.
Asiasanat:
satamat, teollisuusalueet, saastuminen, saastuneet alueet, saanti, kala
Hankkeen vastuullinen johtaja:
Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira, riskinarviointiyksikkö
Eviran hankevastaava:
Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, riskinarviointiyksikkö
Yhteistyötahot:
THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos;
RKTL Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos;
SYKE Suomen ympäristökeskus
Hankkeen vaihe:
Käynnissä
Aloitusvuosi:
2008
Lopetusvuosi:
2011
Julkaisut:
Tieteelliset kokouslyhennelmätRuokojärvi, P., Hallikainen, A., Airaksinen, R., Vuorinen, P.J., Kiviranta, H.
Persistent Organic Pollutants in Sea Trout caught from Finnish Rivers emptying into the Baltic Sea.
Poster
Opinnäytteitä
Kaisu Mankinen: Itämeren kalasta ja järvi- sekä tuontikalasta Suomessa 2000-luvulla mitatut organotinapitoisuudet ja niiden saantilaskelmat, Helsingin yliopisto, ympäristöekologian laitos, 17.3.2009.
Hankkeen rahoitukseen osallistuu:
Evira
Eviran projektikoodi:
8101
Päivitetty:
26.8.2009