Hautaaminen

Sivutuotteiden hautaaminen ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle.
Sivutuotteiden hautaajan olisi hyvä olla yhteydessä kunnaneläinlääkäriin ja kunnan ympäristönsuojelusihteeriin, jotka antavat lisätietoja hautaamisesta ja kunnan alueelle olevista pohjavesialueista.

Hautaamisessa on otettava huomioon

• Kuollutta eläintä ei saa haudata pohjavesialueelle, vedenottamon suoja-alueelle, alle 250 metrin etäisyydelle kaivosta tai vesistöön viettävään rinteeseen, eikä alueelle, jota kynnetään tai kaivetaan pian hautaamisen jälkeen
• Kuollut eläin on haudattava vähintään metrin syvyyteen. Eläin on peitettävä heti siten, että ketut, rotat, lokit tai muut eläimet eivät pääse käsiksi haudattuun eläimeen.
• Kuollut eläin on hautaamisen yhteydessä tarvittaessa kalkittava tai käsiteltävä desinfiointiaineella taudinaiheuttajien tuhoamiseksi.
• Kuollutta eläintä ei saa haudata muovisäkissä tai muussa maatumattomassa pakkauksessa.
• Edellä mainitut vaatimukset eivät koske lemmikkieläimiä, mehiläisiä eikä mehiläistuotteita.

Sivutuotteita hautaamalla hävittävän ilmoitusvelvollisuus

Ilmoitusvelvollisuus sivutuotteiden hautaamisesta  poistui 1.1.2012. Ainoastaan tautitapauksissa toimijan on ilmoitettava aluehallintovirastolle aikomastaan sivutuotteiden hautaamisesta.

Sivutuotteita hautaamalla hävittävän kirjanpitovelvollisuus

Sivutuotteita hautaamalla hävittävän on pidettävä kirjaa

  •   haudattujen raatojen tai muiden sivutuotteiden määristä, luokista ja lajeista
  •   hautaamispäivämääristä ja -paikosta.

Kirjanpito on säilytettävä kaksi vuotta ja se on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaisille. Kirjanpitovelvollisuus ei koske lemmikkieläintem eikä hevoseläinten kokonaisten raatojen hautaamista. 

Asiasanat: eläinten hautaus
Päivitetty 01.02.2012
Jaa Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa! Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Olet tässä: Etusivu > Eläimet >  Eläinsuojelu ja eläinten pito >  Kuolleet eläimet >  Hautaaminen