Rokottamisen vasta-aiheet

Periaatteessa vain terveen eläimen saa rokottaa. Erityisesti nuoria eläimiä rokotettaessa on tärkeää, että eläimet on matolääkitty hyvissä ajoin (viimeistään 10 päivää) ennen rokottamista, koska sisäloisista kärsivän eläimen immuunijärjestelmä ei kykene reagoimaan rokotukseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Selviä rokotusten vasta-aiheita eli kontraindikaatioita ovat kuumeinen infektio, voimakas yliherkkyys mitä tahansa rokotteen aineosaa kohtaan ja aiemmin todettu vaikea reaktio (rokotuskomplikaatio) saman rokotteen antamisen jälkeen. Rokoteallergiaa on epäiltävä, jos eläimelle kehittyy kahden vuorokauden kuluessa rokottamisesta muuallakin kuin rokotuskohdassa ilmenevä iho-oire tai hengitysvaikeus, jolle ei löydy muuta selitystä tai jos eläin on saanut rokotuksen jälkeen ilmeisen anafylaktisen reaktion.

Tiineys ja immuunipuutostila ovat suhteellisia vasta-aiheita. Tiineen tai immuunipuutostilaisen eläimen rokottamista eläviä rokotemikrobeja sisältävillä rokotteilla ei suositella. Joskus epidemiologinen tilanne voi olla sellainen, että rokottaminen elävällä rokotteella tiineyden aikana on perusteltua. Eläviä rokotemikrobeja sisältävät rokotteet voivat aiheuttaa immuunipuutostilassa olevan eläimen sairastumisen.

Päivitetty 06.10.2011

Olet tässä: Etusivu Eläimet Eläinten terveys ja eläintaudit Rokoteneuvonta Rokottamisen vasta-aiheet

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös