Eläinten terveydenhuolto ja sairauksien ennaltaehkäisy

Eläintautien tutkimus ja seuranta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat osa Eviran keskeistä tehtävää. Näiden palvelujen tarkoituksena on ylläpitää maamme hyvää eläintautitilannetta ja ehkäistä uusien tautien leviämistä Suomeen.

Tuotantoeläimiä hoidetaan yleensä kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia eläimiä käsittävissä yksiköissä, joissa eläimet hoidetaan melko yhdenmukaisesti ja yhdenmukaisissa olosuhteissa. Tällöin on johdonmukaista ajatella niiden terveyttäkin koko eläinyksikön kannalta.

Jos olosuhteet aiheuttavat sairautta yksikön yhdelle eläimelle, on aina paikallaan kysyä, ovatko toisetkin eläimet vaarassa sairastua – tai ehkä jo sairastuneet ilman, että tätä on havaittu. Näin on syytä kysyä silloin, kun kyseessä on tarttuva mikrobin aiheuttama sairaus, mutta myös silloin, kun kyseessä on puutossairaus tai aineenvaihduntahäiriö ja jopa vammautuminen.

Terveydenhuoltoon on syytä sisällyttää: 

  1. Sairastumisten seuranta
  2. Olosuhteiden ja eläinten arviointi mittauksineen
  3. Vastustuskyvyn kehittäminen, mikä joidenkin sairauksien osalta voi tapahtua rokotuksin
  4. Taudinaiheuttajien vähentäminen

Tuotantoeläinten terveydenhuoltoa tehdään eri tavoin eri eläinlajeilla. Nauta- ja sikatiloille on keskitetyt terveydenhuollon rekisterit Naseva ja Sikava, joihin valtaosa tiloista on liittynyt.

Eviran tutkimuspalvelut ovat merkittävä osa maamme tuotantoeläinten terveydenhuoltoa oli eläinlaji mikä tahansa. Mitä isompi eläinyksikkö on kyseessä, sitä enemmän kannattaa panostaa siihen, että sairaudet ja niiden syyt tunnistetaan.

Päivitetty 06.10.2011

Olet tässä: Etusivu Eläimet Eläinten terveys ja eläintaudit Terveydenhuolto ja sairauksien ennaltaehkäisy

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa

  • Nautojen kansallinen terveydenhuolto - Naseva
  • Sikojen kansallinen terveydenhuolto - Sikava
  • Siipikarjan kansallinen terveydenhuolto - ETT
Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös