Eläintaudit

Eläintauti on sairaus tai tartunta, joka voi siirtyä suoraan tai välillisesti eläimestä toiseen eläimeen tai ihmiseen. Eläintaudit ovat bakteerien, virusten, sienien ja loisten aiheuttamia tauteja. Eläimistä ihmisiin tai ihmisestä eläimiin leviäviä tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi.

Tuotantoeläinten tarttuvat taudit voivat aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä kasvun heikkenemisen, tuotannon alenemisen tai eläimen kuoleman seurauksena. Tautien leviämisriski kasvaa, kun tuotantoeläimiä, niistä saatavia elintarvikkeita ja muita tuotteita kuljetetaan eri puolille maapalloa. Myös lemmikkieläimet matkustavat perheiden mukana yhä useammin ulkomaille ja voivat matkalla sairastua vakavaan eläintautiin, joka pahimmassa tapauksessa voi tarttua myös ihmiseen.

Suomen eläintautitilanne on maailmanlaajuisesti katsottuna erinomainen. Eläintautien tutkimus ja seuranta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat Eviran keskeisiä tehtäviä. Näiden palvelujen tarkoituksena on ylläpitää maamme hyvää eläintautitilannetta ja ehkäistä uusien tautien leviäminen Suomeen.



Päivitetty 18.03.2013
Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös