Näivetystauti (EIA)
Näivetystauti on lentiviruksen aiheuttama, hevosten, muulien ja aasien tauti, joka ei tartu muihin eläinlajeihin eikä ihmiseen. Kerran tartunnan saanut hevonen jää loppuelämäkseen tartunnankantajaksi. Suomessa näivetystautia on esiintynyt viimeksi vuonna 1943.
Oireet
Taudille on ominaista ajoittainen kuumeilu, korkeimmillaan 42 °C, vähäverisyys (anemia), riutuminen tai laihtuminen sekä lisääntynyt voimattomuus ja kuolema.
Taudista on olemassa akuutti, krooninen ja subkliininen muoto. Akuuttia muotoa sairastava hevonen saattaa kuolla 10 – 30 päivän sisällä kliinisten oireiden alkamisesta. Jos hevonen toipuu akuutista vaiheesta, sille kehittyy krooninen vaihe, jossa oireena on ajoittainen kuumeilu. Kuumeilun välissä hevonen voi vaikuttaa melko terveeltä, mutta sen suoritustaso on heikentynyt anemian takia. Kroonista tautia sairastava hevonen saattaa olla oireeton, mutta on myös mahdollista, että tauti akutisoituu ja hevonen menehtyy.
Taudin määritys ja näytteenotto
Kliinisen kuvan ja raadonavauksen perusteella voidaan epäillä tarttuvaa näivetystautia. Diagnoosi varmistetaan serologisella tutkimuksella, ns. Coggins-testillä, jolla todetaan virusta vastaan muodostuneet vasta-aineet. Testi, tehdään verinäytteestä, joka on otettu ilman lisäaineita. Näyte lähetetään Eviraan Helsinkiin yhdessä huolellisesti täytetyn lähetteen kanssa. Vasta-aineet säilyvät eläimen koko elämän ajan.
Taudin leviäminen
Tauti leviää yleensä eri vertaimevien tai purevien hyönteisten välityksellä. Tartunta voi levitä myös likaisten neulojen ja verituotteiden välityksellä. Virus tarttuu myös tammasta sikiöön.
Tartunnan saaneet hevoset jäävät pysyviksi viruksen kantajiksi. Näin ollen hevoset, jotka selviävät taudin akuutista vaiheesta, muodostavat tartuntariskin lopun elämänsä. Tautia vastaan ei ole rokotetta.
Vastustaminen ja ennaltaehkäisy
Näivetystauti luokitellaan kansallisen lainsäädännön mukaan vastustettavaksi, valvottavaksi eläintaudiksi. Jos eläimen omistaja tai muu eläinlääkäri kuin virkaeläinlääkäri epäilee hevosessa näivetystautia, hänen on ilmoitettava epäilystä virkaeläinlääkärille. Virkaeläinlääkärin tulee ryhtyä toimenpiteisiin diagnoosin varmentamiseksi ja tartunnan leviämisen estämiseksi. Valvottavien eläintautien ilmoittamisesta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1346/95 ja hevosen näivetystaudista erikseen Yleiskirje numero 195:ssä.
Tärkein ennaltaehkäisykeino on varmistaa, ettei sairaita tai tartuntaa kantavia hevosia tuoda maahan.
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Suomessa näivetystautia on esiintynyt viimeksi vuonna 1943. Tautia esiintyy maailmanlaajuisesti, myös Euroopassa.
