Sikojen sairaudet
Sikojen tautitilanteessa ei tapahtunut vuonna 2011 merkittäviä muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2011 sioilla ei todettu helposti leviäviä, vaarallisia tai välittömästi ilmoitettavia valvottavia eläintauteja.
Sioilla esiintyvät salmonellatartunnat kuuluvat lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin. Vuonna 2011 kolmen tilan ulostenäytteistä todettiin salmonellatartunta. Yhdellä tilalla todettiin uusi Salmonella Typhimurium FT1 -tartunta. Kahdella tilalla tartuntaa oli todettu jo aikaisemmin, ja näillä tiloilla ulostenäytteistä todettiin Salmonella Tennessee. Muista vastustettavista eläintaudeista trikinelloosia todettiin yhdessä tarhatussa villisiassa.
Vuoden 2011 aikana influenssa A -virusta ei todettu yhdenkään sikatilan näytteissä.
Sikava -terveysluokitusrekisterin mukaisella terveydenhuollon kansallisella tasolla ja uudistuseläimiä tuottavien tilojen erityistasolla edellytetään tautivapautta muiden vaatimusten ohella myös porsasyskätartunnasta. Tautivapausseurantaan liittyen noin 2400 näytettä tutkittiin porsasyskävasta-aineiden varalta, ja näiden näytteiden tulosten perusteella porsasyskätartuntaa todettiin vain kahdella tilalla vuonna 2011.
Vuoden aikana tutkittiin patologis-anatomisesti 376 sikanäytettä. Bakteriologisesti tutkittiin myös ulostenäytteitä tiloilla esiintyneiden suolistotulehdusoireiden aiheuttajien selvittämiseksi. Aikaisempien vuosien tapaan kasvavien porsaiden näytteissä todettiin suolistotulehdusten aiheuttajina erityisesti Brachyspira-, toksigeenisia Escherichia coli- ja Lawsonia intracellularis -bakteereita. Sikava -rekisterin erityistason ja kansallisen tason tautivapausvaatimuksiin kuuluvista taudeista dysenteriaa, jonka aiheuttaja on Brachyspira hyodysenteriae -bakteeri, todettiin yhden tilan näytteissä vuonna 2011. Samalla tilalla oli todettu dysenteriatartunta jo vuonna 2010, joten yhtään uutta dysenteriatartuntaa ei todettu vuonna 2011. Pikkuporsaiden Clostridium perfringens tyyppi C -tartuntaa ei todettu vuonna 2011 tutkituissa näytteissä. Hengitystietulehdusten aiheuttajista Actinobacillus pleuropneumoniae -bakteeri oli aikaisempien vuosien tapaan merkittävä kasvavien sikojen keuhkotulehdusten aiheuttaja.
Vuonna 2011 ei raportoitu yhtään uutta kliinistä PMWS (postweaning multisystemic wasting syndrome) -tiladiagnoosia. Näytteiden lähetetietojen perusteella osalla tiloista sikoja rokotettiin circovirus tyyppi 2:ta vastaan.
Taulukko:
Sikatautien seurantatutkimusten tulokset vuosina 2000 - 2011. (pdf, 16 kt)
Taulukko:
Sikojen verinäytteistä merkittävien virustautien vuoksi tehdyt tutkimukset vuonna 2011 (pdf, 13 kt)



