ILT (Infectious Laryngotracheitis) eli tarttuva kurkunpään ja henkitorven tulehdus
ILT:n (tarttuva kurkunpään ja henkitorven tulehdus) aiheuttaja on herpesvirus, joka sairastuttaa pääasiassa vain kanan. Se voi tarttua myös fasaaniin ja riikinkukkoon.
Oireet
Taudin itämisaika on yleensä 6-12 vrk, mutta voi olla myös huomattavasti pidempi. Kaiken ikäiset kanat voivat sairastua, mutta täysikasvuisilla kanoilla oireet ovat voimakkaammat kuin poikasilla.
Parvessa ja yksittäisissä linnuissa tauti voi olla äkillinen, lievä tai oireeton. Sairaat linnut hengittävät nokka auki, hengitys rahisee, linnut yskivät jopa verensekaista limaa ja niillä on usein sierainvuotoa ja silmän sidekalvontulehdusta. Lisäksi munivilla kanoilla on muninnanlaskua (korkeintaan 40%).
Oireita pahentavat samanaikaiset muut hengitystietartunnat. Osa linnuista voi kuolla tukehtumalla, kun lima ja veri tukkivat henkitorven. Oireiden kesto vaihtelee niiden vakavuuden mukaan 1-4 viikkoon. Yleensä linnut toipuvat parissa viikossa. Osa sairastuneista linnuista jää viruksen kantajiksi.
Taudin määritys
Akuutissa tautipurkauksessa diagnoosi voidaan tehdä usein oireilevista lopetetuista linnuista patologisanatomisesti ja histologisesti. Verinäytteistä voidaan tutkia vasta-aineita, joita tartunnan läpikäyneille linnuille muodostuu. Myös viruseristys tai viruksen osoitus PCR:llä on mahdollinen diagnoosin varmistamiseksi.
Leviäminen
ILT-virus leviää horisontaalisesti eli suoran tai välillisen viruskontaktin kautta. Yleensä tartunta tapahtuu sieraineritteiden välityksellä suoraan linnusta toiseen. ILT-virus säilyy vain lyhyen ajan isäntäeläimen ulkopuolella ympäristössä, josta se voi välillisesti ihmisten ja välineiden välityksellä kulkeutua eteenpäin aiheuttaen tartuntaa. Virus voi pysyä piilevänä (latenttina) isäntäeläimessä, kunnes stressin seurauksena viruseritys alkaa uudelleen.
Virus tuhoutuu kuumennettaessa ja on herkkä yleisesti käytetyille desinfektioaineille.
Ennaltaehkäisy
Taudin leviäminen estetään noudattamalla yleisiä tautisuojausohjeita. Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT) tuontiohjeiden mukaan tuodut linnut tutkitaan ILT:n varalta 8 viikon iässä.
Seuranta
Siipikarjan terveystarkkailussa seurataan verinäytteistä ILT-vasta-aineita, jotta mahdolliset piilevät tartunnat todettaisiin ajoissa.
Taulukko: Kanojen ja broilereiden terveystarkkailunäytteet vuosina 2008-2011 (pdf, 89 kt)
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Muissa pohjoismaissa ILT:tä esiintyy harrastekanoilla. Viime vuosina Ruotsissa on todettu ILT-tautipurkauksia myös tuotantokanaloista.
Siipikarjan tarttuvaa henkitorventulehdusta todettiin länsisuomalaisessa harrastekanalassa helmikuussa 2012. Suomessa tautia on todettu tätä ennen vuonna 1978.



