Lintuinfluenssa

Influenssa A -virukset ovat monimuotoinen, erityisesti vesilinnuille ominainen virusryhmä. Valtaosa niiden alatyypeistä on taudinaiheuttamiskyvyltään heikkoja, mutta kahteen alatyyppiin (H5 ja H7) kuuluu kuitenkin myös sellaisia viruksia , jotka voivat aiheuttaa vakavia lintuinfluenssaepidemioita ja suuria menetyksiä siipikarjataloudelle. Eräillä lintuinfluenssaviruksilla, kuten H5N1, on kyky tartuttaa ihmisiä. Tartunnat ovat hyvin harvinaisia. Lähes kaikki H5N1-infektioon sairastuneet ihmiset ovat saaneet tartunnan käsiteltyään lintuinfluenssaan sairastunutta tai kuollutta siipikarjaa tai sen eritteitä heikoissa hygieniaoloissa.

Taudin oireet linnulla

Lintuinfluenssan oireet vaihtelevat viruksen patogeenisuuden (taudinaiheuttamiskyvyn), lintulajin, lintujen iän, elinolosuhteiden ja vastustuskyvyn mukaan. Taudin itämisaika on yleensä 3 – 5 vuorokautta. Apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan lasku, pään alueen turvotus, jopa korkea kuolleisuus ovat tyypillisiä oireita. Myös hengitystieoireita ja ripulia saattaa esiintyä. Joissakin tapauksissa havaitaan keskushermosto-oireita, kuten asentovirheitä ja epänormaaleja liikkeitä. Taudin eteneminen voi olla erittäin nopeaa, jolloin ei välttämättä ehditä havaita mitään oireita ennen lintujen menehtymistä.

Taudin määritys ja näytteenotto

Lintuinfluenssaa ei voida todeta vain kliinisten oireiden perusteella. Samanlaisia oireita voivat aiheuttaa muun muassa Newcastlen tauti, akuutti kanakolera, myrkytykset tai esimerkiksi kanalan ilmastoinnin pettäminen. Lintuinfluenssa voidaan todeta lintujen verestä vasta-ainetutkimuksella. Lopullinen diagnoosi vaatii aina viruksen osoittamisen eläimen eritteistä tai kudoksista ja viruksen taudinaiheuttamiskyvyn määrittämisen. Viruksen osoittamiseen käytetään molekyylibiologista RT-PCR-menetelmää.

Näytteenotossa noudatetaan Eviran erikseen antamia ohjeita tai maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaoston päätöksen 3/EEO/96 määräyksiä.

Lintuinfluenssan leviäminen

Lintuinfluenssa tarttuu erittäin helposti linnusta toiseen. Infektion saanut lintu erittää virusta hengitysilmaan ja erityisen runsaasti ulosteisiin. Lintujen välillä influenssavirus leviää erityisesti ulostekontaktissa, esimerkiksi jos sairastunut lintu pääsee likaamaan lintujen rehun. Virus leviää lintuihin myös suorassa eläinten välisessä kontaktissa tai välillisesti saastuneen veden, työvälineiden ja likaantuneiden työvaatteiden välityksellä. Hautomolla virus voi levitä rikkinäisten saastuneiden munien kautta kuoriutuviin untuvikkoihin.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Lintuinfluenssa on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviävä eläintauti. Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Tautisuojauksen ylläpito siipikarjatiloilla, siipikarjan eristäminen luonnonvaraisista vesilinnuista ja ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Maa- ja metsätalousministeriö päättää vuosittain tarvittavista erityistoimenpiteistä siipikarjan suojaamiseksi. Tällainen toimenpide voi olla siipikarjan määrääminen sisällä pidettäväksi keväällä lintujen muuttoaikaan.

Jos epäilee tilalla esiintyvän lintuinfluenssaa, tulee heti ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka antaa tilalle menettelyohjeet. Virkaeläinlääkäri tarkastaa linnut ja ottaa tarvittaessa näytteitä linnuista tutkimuksia varten. Tiloille, joilla epäillään esiintyvän lintuinfluenssaa, annetaan rajoittavat määräykset siihen asti kunnes tartuntaepäily voidaan sulkea pois. Jos tauti todetaan siipikarjassa, Evira määrää tilan siipikarjan lopetettavaksi, ruhot hävitettäväksi ja tilan desinfioitavaksi. Taudin leviämistä tartuntatilalta muualle ehkäistään rajoittamalla siipikarjan ja siipikarjasta saatavien tuotteiden kuljetuksia tilan ympärille perustettavilla suoja- ja valvontavyöhykkeillä. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi pyritään aina selvittämään, mistä tartunta on tullut tilalle. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden tilojen linnuista asian selvittämiseksi.

Toimenpiteistä lintuinfluenssaepäilyn tai todetun tartunnan yhteydessä on säädetty lintuinfluenssan vastustamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1/EEO/2008.

Seuranta

Kaikki vähäisetkin lintuinfluenssan oireisiin viittaavat tautiepäilyt tutkitaan tartunnan varalta. Lisäksi Suomessa tutkitaan vuosittain pari sataa siipikarjatilaa sekä useita satoja luonnonvaraisia lintuja lintuinfluenssan varalta.

Taulukko:
Siipikarjan tautien seurantaohjelmien serologiset tutkimustulokset vuosina 2002-2010 (pdf, 14 kt)

Taulukko:
Siipikarjan virustautien serologiset tulokset vuonna 2010 tutkimussyyn perusteella jaoteltuna (pdf, 13 kt)

Taulukko:
Siipikarjan lintuinfluenssatutkimukset vuonna 2010 (pdf, 9 kt)

Taulukko: 
Luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatutkimustulokset vuonna 2010 (pdf, 9 kt)

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Korkean taudinaiheuttamiskyvyn omaavaa lintuinfluenssavirusta ei ole todettu siipikarjatiloilla tai luonnonvaraisilla linnuilla Suomessa. Sen sijaan Euroopassa ja muualla maailmassa, erityisesti Kaakkois-Aasiassa, virusta on löydetty vuosittain sekä siipikarjalta että luonnonvaraisilta vesilinnuilta. Erityisesti keväällä 2006 tautia esiintyi koko Euroopan laajuisesti ja Suomessakin varauduttiin monin tavoin lintuinfluenssan alatyypin H5N1 leviämiseen meille, mikä ei onneksi toteutunut.