Eläinlääkinnällinen rajatarkastus

Ajankohtaista

Vaalimaan rajatarkastusasemalla poikkeusaukiolo vuoden 2012 loppuun asti. Tarkastuksia tehdään vain tiettyinä viikonpäivinä ennalta sovittuna aikana. Kaikista tuonneista tulee ottaa hyvissä ajoin yhteyttä: vaalimaa @evira.fi. Tuonti on mahdollista vain, jos tuoja saa tarkastusajankohdalle vahvistuksen em. s-postista.

Yleistä rajatarkastuksesta

Eläimet voidaan tuoda EU:n alueelle vain sellaisen rajanylityspaikan kautta, missä sijaitsee eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema.

Eläville eläimille tehdään maksullinen eläinlääkinnällinen rajatarkastus aina ensimmäisessä jäsenvaltiossa sillä eläinlääkinnällisellä rajatarkastusasemalla, jossa ne puretaan koneesta. Tuojan tulee tiedustella tarkastuksen yksityiskohdat tuontiehtoineen tarkastavalta rajatarkastusasemalta (linkki EU-maiden rt-asemien yhteystietoihin sivun reunassa). Tuontiehdot ovat koko EU:ssa pääsääntöisesti samat, mutta kullakin jäsenvaltiolla on omat käytäntönsä.

Suomessa on kaksi rajatarkastusasemaa, joiden kautta voi tuoda eläviä eläimiä suoraan kolmansista maista EU:n alueelle. Nämä ovat Helsinki-Vantaan lentoasema ja Vaalimaan rajanylityspaikka.

Ennakkoilmoitus

Ennakkoilmoitus on tehtävä eläinlääkinnälliselle rajatarkastusasemalle tuotavista eristä vähintään yksi työpäivä ennen tuontia täyttämällä yhteisen eläinlääkinnällisen tuloasiakirjan eli ns. CVED -todistuksen etusivun tiedot ns. TRACES -järjestelmässä. Lisäksi tuojan tulee sopia erikseen rajaeläinlääkärin kanssa aika tarkastukselle.

Vaalimaan eläinlääkinnällisellä rajatarkastusasemalla suoritetaan rajatarkastuksia pääsääntöisesti aukioloaikojen puitteissa. Tähän voi joskus tulla poikkeuksia, ja sen vuoksi on erityisen tärkeää, että tuoja sopii aina rajatarkastuksen ajankohdasta erikseen rajaeläinlääkärin kanssa.

Ennakkoilmoitus erän saapumisesta tulee tehdä TRACES-järjestelmän lisäksi sähköpostilla: vaalimaa at-merkki-kapea.gif : 0 kB evira.fi. Ennen rajatarkastusasemalle saapumista on odotettava, että rajaeläinlääkäri varmistaa ajankohdan sopivuuden.

TRACES -järjestelmään rekisteröitymiseen ja käyttämisen harjoitteluun pitää varata riittävästi aikaa johtuen järjestelmän monimutkaisuudesta. Halutessaan tuoja voi ostaa Traces -palvelun huolitsijoilta. Kaupallisesti tuotavista lemmikeistä voi yksityinen, oman eläimensä tuoja halutessaan pyytää rajaeläinlääkäriä tekemään ennakkoilmoituksen TRACES -järjestelmään. Rajaeläinlääkäri veloittaa tekemästään ennakkoilmoituksesta keskimäärin 50 euron lisämaksun.

Maksut ja tarkastusajat

Koiran, kissan tai fretin tarkastuksen hinta virka-aikana ma-pe klo 8-15:45 on 96 euroa/eläin. Hinta virka-ajan ulkopuolella (mahdollista vain Helsinki-Vantaan lentoasemalla) klo 16:15-22 on 50% ja klo 22-08 sekä yleisenä juhla- tai vapaapäivänä 100% korotettuna. Maksun perii tulli muiden tullimaksujen yhteydessä (tullimaksuista saa tarvittaessa neuvontaa tullin neuvonnasta 020 690 600).

Tuojan tulee huomioida se, että eläinlääkinnällisillä rajatarkastusasemilla ei ole päivystystä virka-ajan ulkopuolella, vaan tuojan tulee itse hyvissä ajoissa sopia valtuutetun rajaeläinlääkärin (lista oikealla) kanssa tarkastuksesta. Myös virka-ajalla suoritettavista tarkastuksista on sovittava puhelimitse etukäteen, viimeistään tuontia edeltävänä työpäivänä.

Todistuksen tarkistaminen

Erittäin suositeltavaa on pyytää eläinlääkärintodistus etukäteen tarkastettavaksi faksilla tai sähköpostilla alkuperämaasta. Sen voi pyytää hyvissä ajoin ennen tuontia, eläinlääkärintarkastus 24 tunnin sisällä ennen lähetystä voidaan lisätä todistukseen myöhemmin. Sen voi faksata rajaeläinlääkärille tarkastettavaksi numeroon 029 530 4336 tai toimittaa sähköpostilla lentoasema at-merkki-kapea.gif : 0 kB evira.fi. Maahantuojan on itse soitettava (p. 050 337 1893) ja kysyttävä mahdollisista puutteista, jotka voidaan sitten hoitaa kuntoon ennen maahantuontia. Tuojan kannattaa muistaa, että hän on vastuussa kaikista kustannuksista joita syntyy kun eläin ei täytä tuontihetkellä vaatimuksia!

Toimintaohje Helsinki-Vantaan lentokentällä rajatarkastettavan eläimen hakijalle:

  • olethan sopinut tarkastusajan rajaeläinlääkärin kanssa etukäteen?
  • saavu ajoissa paikalle, sillä ennen tarkastusta sinun tulee hakea tarvittavat paperit!
  • hae tullessasi vierailijakortti vartijankopista rahtiterminaalin portilta
  • hae eläimen paperit Finnairin (tai Serviceairin) asiakaspalvelusta

Valtaosa suorista kolmasmaalennoista hoidetaan Finnairin rahtiterminaalissa; asiakaspalvelu on rakennuksen vasemmassa reunassa, B-rappu. Esim. Aeroflotin lennot hoidetaan ServiceAirin rahtiterminaalissa; se sijaitsee fyysisesti Finnairin rahtiterminaalin oikealla puolella.  Serviceairin terminaalista on maahantuojan edellisenä työpäivänä pyydettävä eläimen siirto rajatarkastusasemalle.

  • mene tulliin asiakirjojen kanssa avaamaan tullaus.

Käteisasiakkaiden tullaukset hoidetaan joko virka-aikana postitullissa osoitteessa Siipitie 9 tai matkustajaterminaalin tullissa (avoinna 24 h vuorokaudessa).

  • Mene rahtiterminaalin oven 13 turvatarkastukseen ja pyydä vartija saattamaan sinut rajatarkastusasemalle.

Rajaeläinlääkäri tekee eläimelle eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen (sisältää asiakirjatarkastuksen, tunnistuksen ja fyysisen tarkastuksen). Tarkastuksen jälkeen pääset tulliin hoitamaan tullauksen loppuun, jonka jälkeen saat eläimelle luovutuksen asiakaspalvelun kautta.

Lemmikin hoito rajatarkastuksen ollessa kesken

Jos lemmikki joutuu jäämään rajatarkastusasemalle esim. asiakirjojen täydentämistä varten, omistaja on velvollinen järjestämään hoidon koko lemmikin oleskelun ajan. Hoitajaa voi tiedustella: puh 040 584 5810 (sijainen 0400 426 877 tai 040 743 4718). Hoitaja laskuttaa lemmikin hoidosta taksansa mukaisesti, ja hän kerää maksun myös matkoista, sekä viikonloppu- ja pyhätyökorotuksen.

Vaalimaa

Koirien, kissojen ja frettien kaupallisissa kuljetuksissa EU:n ulkopuolisista maista Vaalimaan rajatarkastusasemalla vaadittavat asiakirjat

Koirien, kissojen ja frettien suojelusta kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuvissa kuljetuksissa säädetään Euroopan yhteisön neuvoston asetuksessa 1/2005 ja laissa eläinten kuljetuksesta (1429/2006).

Koirien, kissojen ja frettien kaupallisen toiminnan yhteydessä kuljettavalla on oltava eläinkuljettajalupa, jonka myöntämisestä venäjäksi asioiden voi saada lisätietoa Virosta ( http://www.vet.agri.ee/, s-posti vet at-merkki-kapea.gif vet.agri.ee, puh +372 605 1710, fax +372 621 1441).

Suomessa koirien eläinkuljettajalupaa varten järjestää koulutusta Rakkaat Haukut Osuuskunta, yhteyshenkilö Raili Halme. Puh 050-5042109, email: raili at-merkki.gif : 1Kb rakkaathaukut.fi.

Linkit kuljetusasetukseen ja eläinkuljettajalupa löytyvät kohdasta Hevosten kuljetus ja muut eläinsuojelumääräykset hevosille EU:n ulkopuolisista maista.

Kuljettajan tulee esittää eläinlääkinnällisellä rajatarkastusasemalla rajaeläinlääkärille eläimelle/erälle vaaditun terveystodistuksen lisäksi seuraavat asiakirjat:

  1. Kopio pitkien kuljetusten eläinkuljettajaluvasta (joka voi olla useamman henkilön yhteinen), jolla voidaan kuljettaa eläimiä yli kahdeksan tunnin ajan (eläinkuljetusasetuksen liitteen III luvun II mukainen asiakirja, linkki yllä mainitun hevosten kuljetusta koskevan sivun reunassa)
  2. Maantiekuljetusvälineen hyväksymistodistus (eläinkuljetusasetuksen liitteen III luvun IV mukainen asiakirja)
  3. Kuljetusasiakirja, josta käyvät ilmi seuraavat tiedot:
    a) eläinten alkuperä ja omistaja
    b) lähtöpaikka
    c) lähtöpäivä ja -aika
    d) aiottu määräpaikka
    e) kuljetusmatkan odotettu kesto.
Päivitetty 14.05.2013

Olet tässä: Etusivu Eläimet Tuonti ja vienti Tuonti EU:n ulkopuolelta Eläinlääkinnällinen rajatarkastus: eläimet

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös