Koirien, kissojen ja frettien tuonti EU:n ulkopuolisista maista

Koirien, kissojen ja frettien tuontivaatimusten tärkeimpänä tarkoituksena on estää raivotaudin eli rabieksen leviäminen EU:n alueella. Eläimen maahantuoja on vastuussa siitä, että eläin täyttää tuontivaatimukset EU-rajaa ylitettäessä.
Eläin, joka ei täytä tuontivaatimuksia joko

a) palautetaan lähtömaahan tai
b) eläin siirretään viralliseen karanteeniin kunnes tuontivaatimukset täyttyvät (Suomessa ei ole virallista karanteenia; halutessaan tuoja voi selvittää mahdollisuuden eläimen siirtämiseen toisen jäsenvaltion viralliseen karanteeniin) tai
c) viimeisenä vaihtoehtona eläin lopetetaan.

Huomioi, että eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen rabies-rokotuksen antamista! Ennen tunnistusmerkintää annetut rokotteet ovat mitättömiä!

Maahantuoja on vastuussa kaikista kustannuksista, joita syntyy jos eläin ei täytä tuontivaatimuksia.

Koirien, kissojen ja frettien tuonnissa Norjasta, Andorrasta, Islannista, Kroatiasta, Lichtensteinista, Monacosta, San Marinosta, Sveitsistä ja Vatikaanista noudatetaan samoja tuontiehtoja kuin tuonnissa EU-maista.

Matkustajan mukana kulkevat lemmikit

Matkustaja voi tuoda ei-kaupallisen tuonnin ehdoilla mukanaan enintään viisi lemmikkiä, joita ei ole tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi edelleen eikä eläimiä ole tarkoitettu elinkeinon harjoittamiseen. Ei-kaupallisena tuontina pidetään myös tilannetta, jossa eläin kuljetetaan (esim. rahtina) omistajan/saattajan kanssa samaa reittiä ja kuljetus tapahtuu omistajan kulkemisen vuoksi. Eläimen saattajan ei tarvitse olla eläimen omistaja.
Ei-kaupallisen tuonnin ehdot löytyvät vasemmasta sarakkeesta.

Tuontiehtoneuvonta EU:n ulkopuolisista maista (ei-kaupalliset kuljetukset)Tuontiehtoneuvontaa ei-kaupallisesti kuljetettavista lemmikeistä EUn ulkopuolisista maista saa sähköpostiosoitteesta kolmasmaa at-merkki.gif : 1Kb evira.fi.

Tuontiehtoneuvonta EU-maista
Toisista jäsenvaltioista tai toisiin jäsenvaltiohin kuljetettavista kaupallisista ja ei-kaupallisista lemmikeistä saa sähköpostiosoitteesta ehyt at-merkki.gif : 1Kb evira.fi. Neuvontapuhelin 029 530 0401 palvelee arkisin ma-ke klo 9-11.

Ilman saattajaa kulkevat lemmikit

Ilman saattajaa (yleensä lentorahtina) kulkevien lemmikkien tulee täyttää kaupallisen tuonnin ehdot. Tuonti on kaupallista myös silloin kun eri eläinlajien edustajien kokonaislukumäärä on enemmän kuin 5 tai ne on tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi edelleen tai ne on tarkoitettu elinkeinon harjoittamista varten. Kaupallisen tuonnin ehdot löytyvät vasemmasta sarakkeesta.

Kaupalliseen kuljetukseen liittyvää neuvontaa voitte saada sähköpostin välityksellä osoitteesta lentoasema@evira.fi.

Alle 3 kk ikäiset pennut

Raivotautirokottamattoman alle 3 kk ikäisen pennun tuonnin vaatimukset löytyvät vasemmalla olevan sarakkeen "Koiran- ja kissanpentujen tuonti" -linkistä.

VAROITUS

Tästä pääset Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuille. Noudata pennun ostossa liiton varoitusta, niin vältyt ikävyyksiltä.

(Ohje 18041)

Päivitetty 10.05.2012
Jaa Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa! Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Olet tässä: Etusivu > Eläimet >  Tuonti ja vienti >  Tuonti EU:n ulkopuolelta >  Koirat, kissat ja fretit

Lisää aiheesta palvelussamme