Sikojen sukusolujen tuontivaatimukset
Siirtymäsäännös
Päätöstä 2012/137/EU sovelletaan 1 päivästä kesäkuuta 2012. Tuonti on sallittua 30 päivään marraskuuta 2012 ulottuvan siirtymäkauden aikana sellaisen siemennesteen tuonti, jonka mukana on päätöksen 2009/893/EY liitteessä II olevassa 1 osassa esitetyn mallin mukaisesti viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2012 annettu eläinten terveystodistus.
Sperman tuontiehdot ennen 1.6.2012:
- Lähettävän maan on oltava komission päätöksen 2009/893/EY liitteessä I
- Keränneen keinosiemennysaseman on oltava mainittu yllä olevan päätöksen liitteessä III.
- Mukana on oltava terveystodistus, jonka malli on päätöksen liitteessä II.
- Sperma on kuljetettava suljetussa, sinetöidyssä astiassa, jossa ei samaan aikaan kuljeteta terveydentilaltaan heikompilaatuista spermaa.
Sperman tuontiehdot 1.6.2012 lähtien:
- Lähettävän maan on oltava komission päätöksen 2012/137 liitteessä I
- Keinosiemennysaseman on täytettävä terveystodistuksen kohdan II.2.1 vaatimukset. Lähettävän ja vastaanottavan keinosiemennysaseman tulee olla lisättynä Traces-järjestelmään. 9.3.2012 mennessä vain Kanada ja USA ovat toimittaneet luettelon hyväksytyistä keinosiemennysasemistaan. Luettelot löytyvät komission sivuilta oikealta linkeistä.
- Mukana on oltava terveystodistus, jonka malli on päätöksen 2012/137 liitteessä II.
- Suomeen saadaan toimittaa spermaa vain sellaiselta keinosiemennysasemalta, jossa karjuja ei ole rokotettu Aujeszkyn tautia vastaan eli terveystodistuksen kohdassa II.2.4 kohdassa on valittava kyseinen vaihtoehto, ja rokottamisvaihtoehto on yliviivattava .
- Sperman tuontierän mukana on oltava komission täytäntöönpanopäätöksen 2012/137/EU liitteen II mukainen eläinlääkärintodistus.
- Sperma on kuljetettava suljetussa, sinetöidyssä astiassa, jossa ei samaan aikaan kuljeteta terveydentilaltaan heikompilaatuista spermaa.
Munasolut:.
- Munasolujen tuonti vaatii aina Eviran tuontiluvan.
- Lupa voidaan myöntää munasolujen tuontiin vain komission täytäntöönpanopäätöksen 2012/137/EU liitteessä I mainituista kolmansista maista
- Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, ettei tuonnista aiheudu eläintautien leviämisen riskiä.



