Sikojen sukusolujen tuontivaatimukset

Siirtymäsäännös

Päätöstä 2012/137/EU sovelletaan 1 päivästä kesäkuuta 2012. Tuonti on sallittua 30 päivään marraskuuta 2012 ulottuvan siirtymäkauden aikana sellaisen siemennesteen tuonti, jonka mukana on päätöksen 2009/893/EY liitteessä II olevassa 1 osassa esitetyn mallin mukaisesti viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2012 annettu eläinten terveystodistus.

Sperman tuontiehdot ennen 1.6.2012:

  • Lähettävän maan on oltava komission päätöksen 2009/893/EY liitteessä I
  • Keränneen keinosiemennysaseman on oltava mainittu yllä olevan päätöksen liitteessä III.
  • Mukana on oltava terveystodistus, jonka malli on päätöksen liitteessä II.
  • Sperma on kuljetettava suljetussa, sinetöidyssä astiassa, jossa ei samaan aikaan kuljeteta terveydentilaltaan heikompilaatuista spermaa.

Sperman tuontiehdot 1.6.2012 lähtien:

  • Lähettävän maan on oltava komission päätöksen 2012/137 liitteessä I
  • Keinosiemennysaseman on täytettävä terveystodistuksen kohdan II.2.1 vaatimukset. Lähettävän ja vastaanottavan keinosiemennysaseman tulee olla lisättynä Traces-järjestelmään. 9.3.2012 mennessä vain Kanada ja USA ovat toimittaneet luettelon hyväksytyistä keinosiemennysasemistaan. Luettelot löytyvät komission sivuilta oikealta linkeistä.
  • Mukana on oltava terveystodistus, jonka malli on päätöksen 2012/137 liitteessä II.
  • Suomeen saadaan toimittaa spermaa vain sellaiselta keinosiemennysasemalta, jossa karjuja ei ole rokotettu Aujeszkyn tautia vastaan eli terveystodistuksen kohdassa II.2.4 kohdassa on valittava kyseinen vaihtoehto, ja rokottamisvaihtoehto on yliviivattava .
  • Sperman tuontierän mukana on oltava komission täytäntöönpanopäätöksen 2012/137/EU liitteen II mukainen eläinlääkärintodistus.
  • Sperma on kuljetettava suljetussa, sinetöidyssä astiassa, jossa ei samaan aikaan kuljeteta terveydentilaltaan heikompilaatuista spermaa.

Munasolut:.

  • Munasolujen tuonti vaatii aina Eviran tuontiluvan.
  • Lupa voidaan myöntää munasolujen tuontiin vain komission täytäntöönpanopäätöksen 2012/137/EU liitteessä I mainituista kolmansista maista
  • Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, ettei tuonnista aiheudu eläintautien leviämisen riskiä.
Päivitetty 25.07.2012

Olet tässä: Etusivu Eläimet Tuonti ja vienti Tuonti EU:n ulkopuolelta Sikojen sukusolujen tuonti

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös