Kysymyksiä ja vastauksia lintujen ruokinnasta ja jätöksistä

Lintujen ruokinta

1. Voiko pikkulintuja ruokkia?

Nykyinen tilanne ei anna aihetta muuttaa pikkulintujen ruokintakäytäntöjä. Ruokintapaikkojen hygieniasta on huolehdittava. Ruokintalautojen olisi hyvä olla niin sanottua hygieniamallia, joihin ruokailevat linnut eivät voi ulostaa. Lisäksi maaperä on puhdistettava ja kalkittava määräajoin. Nämä varotoimet tulisi tehdä lähinnä salmonellan leviämisen estämiseksi.

Lintuinfluenssan varalta luonnonlinnuista seurataan erityisesti vesilintuja, ja ne eivät juuri käy pihojen ruokintapaikoilla. Ruokintapaikkojen puhdistuksesta löytyy hyvät ohjeet esimerkiksi Birdlife Suomi ry:n sivuilta. (21.2.2006, Evira)

2. Kuka päättää siitä saako taloyhtiön alueella ruokkia lintuja: taloyhtiö vai kenties kunta?

Lintujen ruokintaan yleisillä alueilla (puistot, virkistysalueet) tarvitaan kunnan tai kaupungin lupa. Jotkut kaupungit ovat kieltäneet kokonaan lintujen ruokinnan esimerkiksi toreilla. Ruokintapaikan siisteyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ruokaa ei tule heittää suoraan maahan, vaan se on laitettava lintulaudalle tai vastaavalle.

Taloyhtiö voi kieltää järjestyssäännöissään lintujen ruokinnan parvekkeilla, ikkunalaudalla tai kerrostalon pihalla. Ruokintalautaa ei yleensä kannata kiinnittää suoraan talon ulkoseinään, koska linnut voivat ulosteillaan tahria seiniä tai naapurin ikkunalaudan. Suositeltavaa on sijoittaa ruokintapaikka pihapiirin rauhalliseen osaan. (27.2.2006, YM)

3. Lapset syöttävät lintuja kädestä. Onko siitä vaaraa heille?

Pikkulasten ei tulisi syöttää lintuja kädestä muun muassa salmonellariskin vuoksi. (21.2.2006, Evira)

Lintujen jätökset

4. Miten tulee toimia, jos on käsitellyt luonnonlintujen ulosteita tai sulkia?

Luonnonlinnut kantavat usein taudinaiheuttajia, kuten salmonellaa, joten linnun ulosteiden ja likaantuneiden sulkien käsittelyn jälkeen on syytä pestä kädet vedellä ja saippualla. (21.2.2006, Evira)

5. Miten tulee toimia, jos kuistilla/puutarhakalusteissa/laiturilla tms. on lintujen jätöksiä?

Jätökset voi pestä pois vedellä ja tavanomaisella pesuaineella. Kädet pestään lopuksi huolellisesti vedellä ja saippualla, myöskin silloin, kun on käytetty suojakäsineitä. Myös käsien desinfiointiin tarkoitettua desinfektioainetta voi käyttää käsien pesun jälkeen. (16.3.2006, Evira, KTL)

6. Miten tulee toimia, jos jokin esine on pudonnut linnun jätökseen?

Ulosteeseen ei tule koskea paljain käsin. Kädet pestään lopuksi huolellisesti vedellä ja saippualla. (16.3.2006, Evira, KTL)

7. Voiko kengissään ja vaatteissaan kuljettaa virusta?

Siipikarjaan H5N1-tartunta voi levitä kenkien ja vaatteiden mukana. Sen vuoksi on tärkeää, että siipikarjatiloilla noudatetaan tautisuojausta ja muun muassa vaihdetaan saappaat ja muu suojavaatetus aina eläinsuojaan mentäessä.

Virus kestää myös huonosti lämpöä ja siksi lämpökäsittelyä (saunotusta yli 70 ºC:n lämmössä) voidaan käyttää esimerkiksi vaatteiden desinfektioon.

Happamat puhdistusaineet (pH <5) ja rasvaliuottimet tuhoavat nopeasti viruksen infektiviteetin (taudinaiheutuskyvyn) puhdistetuilta pinnoilta. (24.3.2006, Evira, KTL)

Lisää aiheesta muualla verkossa

BirdLife Suomi ry