Rabies eli eläimen raivotauti

Rabiesta eli eläimen raivotautia aiheuttavat Rhabdoviridae heimon Lyssavirus sukuun kuuluvat vaipalliset luodinmuotoiset virukset. Tämä keskushermostotauti voi tarttua kaikkiin nisäkäslajeihin, joskin sen esiintyminen luonnossa rajoittuu pääasiassa eräisiin petoeläinlajeihin ja lepakoihin.

Raivotauti tarttuu pääasiassa pureman välityksellä, kun sairaan eläimen sylkeä päätyy purema-alueen kudoksiin. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Sairastunut eläin voi levittää tautia eteenpäin jo joitakin päiviä ennen oireiden puhkeamista. Tartunta voidaan todeta vasta eläimen kuoleman jälkeen aivojen kudostutkimusten perusteella, ei elävältä eläimeltä. Viruksen monistumisesta lihassoluissa ei ole varmaa näyttöä, vaan kokeelliset infektiot viittaavat suoraan siirtymiseen ääreishermoihin. Virus etenee hermoratoja pitkin keskushermostoon ja aivoihin ja lisääntyy siellä nopeasti. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön, myös sylkirauhasiin, joissa edelleen tapahtuu voimakasta lisääntymistä. Viruksen monistumisesta johtuvat hermokudosvauriot aiheuttavat vaihtelevia keskushermosto-oireita ja raivotauti tyypillisesti muuttaa eläimen luontaista käyttäytymistä.

Taudinkuva

Taudinkuva on tavattu jakaa hiljaiseen ja raivoisaan muotoon, mutta sama eläin voi oireilla tilanteen mukaan eri tavoin. Raivoisassa muodossa eläin on ärtynyt, levoton, hyökkäilee esineiden, eläinten tai ihmisten kimppuun purren niitä raivokkaasti. Käyttäytymisen muutokset voivat olla kohtauksittaisia. Hiljaisessa muodossa, joka on tavallisempi, oireet ovat vaikeammin havaittavissa, eläin muuttuu lähinnä syrjäänvetäytyväksi. Kummassakin muodossa taudin edetessä eläimellä ilmenee nielemisvaikeuksia, alaleuka ja silmäluomet roikkuvat ja lopulta eläin halvaantuu kokonaan. Oireiden puhjettua tauti johtaa niin eläimillä kuin ihmisillä aina kuolemaan, useimmiten muutamassa päivässä.

Levinneisyys

Suomessa kotoperäistä raivotautia on todettu viimeksi 1989. Maamme kaakkoisrajalla levitetään kuitenkin edelleen vuosittain villieläinten syöttirokotteita maastoon tartunnan leviämisen estämiseksi naapurimaistamme Suomeen. Koirien ja kissojen maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan.

Itä-Euroopan maissa, mm. Venäjällä raivotautia todetaan sekä kulkukoirissa ja -kissoissa että petoeläimissä.

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Baltian maissa ja Venäjällä etupäässä supikoirien, kettujen ja susien sairautena, mutta myös kulkukoirissa ja -kissoissa. Tauti on levinnyt kaakosta Suomen alueelle ainakin kolmesti: 1890-luvulla, 1950-luvulla ja 1988- ja 1989.

Ilmoitusvelvollisuus ja ehkäisevät toimenpiteet

Raivotauti kuuluu Suomen eläintautilainsäädännön mukaan vaarallisiin eläintauteihin.

Raivotautiin viittaavista oireista sekä kotieläimillä että luonnonvaraisilla eläimillä on välittömästi ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Ilmoitusvelvollisia ovat eläintautilainsäädännön nojalla niin eläimen omistaja tai haltija kuin kuka tahansa eläinlääkäri. Kunnaneläinlääkäri ilmoittaa epäilystä edelleen läänineläinlääkärille, joka vuorostaan toimittaa ilmoituksen välittömästi Eviraan.

Jos kunnaneläinlääkäri tutkittuaan eläimen pitää oireiden ja saamiensa tietojen perusteella raivotautia todennäköisenä, on hänen määrättävä epäilty eläin eristettäväksi vähintään kahden viikon ajaksi. Jos kunnaneläinlääkäri ei kahden viikon kuluttua eläimelle suorittamassa uusintatarkastuksessa totea raivotautiin viittaavia oireita, hän voi vapauttaa eläimen eristyksestä. Ellei kiinniottamista ja eristystä voida tehdä vaaratta, on eläin määrättävä lopetettavaksi. Jos tällainen eläin on ehtinyt purra ihmistä, on eläin välittömästi lopetettava ja lähetettävä tutkittavaksi Helsingin Eviraan raivotaudin varalta. Kunnaneläinlääkärin on huolehdittava tarvittavien näytteiden lähettämisestä tutkittavaksi raivotaudin varalta myös silloin, kun eläin menehtyy eristyksen aikana.

Jos kunnaneläinlääkäri tai läänineläinlääkäri saa tietää poikkeuksellisesti käyttäytyvästä luonnonvaraisesta ketusta, sudesta, supikoirasta, mäyrästä tai muusta luonnonvaraisesta eläimestä, on eläin pyrittävä lopettamaan ja lähettämään tutkittavaksi Helsingin Eviraan. Kunnaneläinlääkärin on selvitettävä, onko sairastuneeksi epäilty luonnonvarainen eläin mahdollisesti purrut kotieläimiä tai ihmisiä kulkureittinsä varrella.

Raivotautiseksi epäiltyä elävää tai kuollutta eläintä käsiteltäessä on noudatettava suurta varovaisuutta ja käytettävä ehdottomasti suojakäsineitä. Henkilö, jolla on käsissään haavoja, ei saa koskea raivotautiseksi epäiltyyn eläimeen.

Rokotussuositus kotimaassa

Koirat ja kissat suositellaan rokotettavan raivotautia vastaan ensimmäisen kerran neljän kuukauden iässä ja seuraavan kerran vuoden iässä. Tämän jälkeen rokotus uusitaan aina kahden-kolmen vuoden välein.

Metsästykseen käytettävien ja viranomaisten palvelukoirien on oltava rokotettuja raivotautia vastaan. Luolakoirametsästykseen käytettävät koirat on rokotettava raivotautia vastaan vuosittain, muut kahden vuoden välein.

Lentolevityksessä käytettävät villieläinten rokotesyötit ovat noin 4x4 cm:n kokoisia n. 20 gramman painoisia kuutioita. Rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia, jotka ovat vaarattomia eläimille.

Lisää aiheesta palvelussamme

• Rabieksen seuranta ja vasta-ainetutkimukset
• Lemmikkieläinten tuonti- ja vientimääräykset
• Rokoteneuvonta     

Lisää aiheesta muualla verkossa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL:n rabiessivusto
Rabieksen ennaltaehkäisy ja altistuksen jälkeinen hoito
Suomen Lääkärilehden artikkeli rabieksesta

Maailman eläintautijärjestö OIE
OIE:n rabies-sivusto

Maailman terveysjärjestö WHO
WHO:n rabies-sivusto
Rabies bulletin Europe

Maa- ja metsätalousministeriö
Eläintautilainsäädäntö

Euroopan komissio
EU:n lemmikkieläinpassit ja rabieksen torjunta (video)