Eläinsuojelun valvonta
Alueellisten ja paikallisten eläinsuojeluviranomaisten tehtävänä on valvoa, että eläimiä kohdellaan eläinsuojelusäädösten mukaisesti. Aluehallintovirastoissa eläinten hyvinvoinnin valvonta kuuluu läänineläinlääkärin tehtäviin. Kunnissa eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnaneläinlääkärit, terveystarkastajat ja poliisi. Teurastamoissa lain noudattamisen valvonta kuuluu tarkastuseläinlääkäreille. Rajatarkastusasemilla lain valvonta on rajaeläinlääkärin tehtävä. Eläinkuljetuksia maanteillä valvoo poliisi. Evira ohjaa ja valvoo yleisesti keskushallinnon viranomaisena eläinsuojeluvalvonnan toteutumista maassamme. Eviralla ei ole oikeutta tehdä tarkastuksia tiloilla.
Viranomaisten lisäksi eläinsuojelutarkastuksia tekevät aluehallintovirastojen valtuuttamat eläinsuojeluvalvojat. Eläinsuojeluvalvojat voivat tehdä tarkastuksia muualla paitsi kotirauhan piirissä. Kotirauhan piiriin kohdistuvassa tarkastuksessa eläinsuojeluvalvoja voi kuitenkin tarkastusoikeutensa rajoissa tarvittaessa avustaa viranomaista. Eläinsuojeluvalvoja voi tarkastuksen yhteydessä antaa eläimen omistajalle tai haltijalle neuvoja ja ohjeita, sen sijaan kieltoja ja määräyksiä voivat antaa vain viranomaiset.
Eläinsuojelutarkastus
Jos on aihetta epäillä, että eläintä hoidetaan, kohdellaan, käytetään tai kuljetetaan säädösten vastaisesti, on eläinsuojeluviranomaisilla sekä eläinsuojeluvalvojilla oikeus tarkastukseen.
Tarkastajalla on oikeus eläimen, sen pitopaikan tai kuljetusvälineen tarkastamiseen. Tarkastajalla on oikeus tarkastaa myös eläimelle tarkoitettu ruoka, juoma ja eläimen hoidossa käytetyt välineet ja laitteet.
Tarkastuksia voidaan tehdä myös ilman epäilyä sellaisiin paikkoihin, joiden toiminta edellyttää luvan hakemista aluehallintovirastolta tai ilmoituksen tekemistä aluehallintovirastolle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi sirkukset, eläintarhat, eläinnäyttelyt, eläinkilpailut, suuret kennelit, eläinkaupat, pieneläinhoitolat sekä ratsu- ja ravitallit. Poliisi voi tarkastaa myös eläinkuljetuksen ilman epäilyä. Sama oikeus on tarkastuseläinlääkärillä teurastamossa sekä rajaeläinlääkärillä rajaylityspaikoilla sekä eläinlääkinnällisellä rajatarkastusasemalla.
Toimenpiteet, kun eläinten hyvinvointia on laiminlyöty
Eläinsuojelutarkastusten yhteydessä annetaan ohjeita ja neuvoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Neuvontaan ryhdytään kun eläinsuojelulainsäädäntöä ei ole rikottu, mutta eläinten hyvinvointia voidaan parantaa opastamalla eläinten hoitajaa vähäisten epäkohtien korjaamiseksi.
Jos eläinsuojelusäädöksiä on rikottu, eläinsuojeluviranomainen voi antaa eläimen omistajalle kiellon jatkaa määräysten vastaista toimintaa sekä määrätä eläimen olosuhteet parannettaviksi tietyyn määräpäivään mennessä. Määräajan umpeuduttua tehdään uusintatarkastus, jolla valvotaan että määräystä on noudatettu. Tarvittaessa määräystä voidaan tehostaa lääninhallituksen antamalla uhkasakolla tai teettämisuhalla.
Jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, voi viranomainen ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin turvatakseen eläimen hyvinvoinnin. Eläimelle voidaan omistajan kustannuksella hankkia hoitaja paikan päälle tai viedä eläin hoidettavaksi muualle. Jos tämä ei ole mahdollista, voidaan eläin myydä, viedä teuraaksi tai lopettaa paikan päällä.
Eläinsuojelurikos ja lievä eläinsuojelurikos ovat rikoslain alaisia tekoja. Jos henkilö tuomitaan eläinsuojelurikoksesta, voidaan hänet samalla tuomita menettäneeksi oikeutensa pitää tai hoitaa eläimiä. Eläintenpitokielto voi olla joko määräaikainen tai pysyvä.