Koirien, kissojen ja frettien tuonti EU:n ulkopuolisista maista
Koirien, kissojen ja frettien tuontivaatimusten tärkeimpänä tarkoituksena on estää raivotaudin eli rabieksen leviäminen EU:n alueella. Eläimen maahantuoja on vastuussa siitä, että eläin täyttää tuontivaatimukset EU-rajaa ylitettäessä. Eläin joka ei täytä tuontivaatimuksia joko
a) palautetaan lähtömaahan tai
b) eläin siirretään viralliseen karanteeniin kunnes tuontivaatimukset täyttyvät (Suomessa ei ole virallista karanteenia; halutessaan tuoja voi selvittää mahdollisuuden eläimen siirtämiseen toisen jäsenvaltion viralliseen karanteeniin) tai
c) viimeisenä vaihtoehtona eläin lopetetaan.
Maahantuoja on vastuussa kaikista kustannuksista joita syntyy jos eläin ei täytä tuontivaatimuksia.
Koirien, kissojen ja frettien tuonnissa Norjasta, Andorrasta, Islannista, Kroatiasta, Lichtensteinista, Monacosta, San Marinosta, Sveitsistä ja Vatikaanista noudatetaan samoja tuontiehtoja kuin tuonnissa EU-maista.
Matkustajan mukana kulkevat lemmikit
Matkustaja voi tuoda ei-kaupallisen tuonnin ehdoilla mukanaan enintään viisi lemmikkiä, joita ei ole tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi edelleen eikä eläimiä ei ole tarkoitettu elinkeinon harjoittamiseen. Eläimen saattajan ei tarvitse olla eläimen omistaja. Ei-kaupallisena tuontina pidetään myös sitä, että lemmikin kuljetuslaatikko sijoitetaan lentokoneen ruumaan kunhan saattaja matkustaa samassa koneessa. Ei –kaupallisen tuonnin ehdot löytyvät vasemmasta sarakkeesta.
Koirien, kissojen ja frettien ei-kaupallisen kuljetuksen tuontiehtoneuvonnasta vastaa Eviran Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö. Neuvontapuhelin 020 690 991 palvelee arkisin klo 9-11. Tuontiehdoista voi kysellä myös sähköpostin välityksellä osoitteesta: ehyt @ evira.fi.
Ilman saattajaa kulkevat lemmikit
Ilman saattajaa (yleensä lentorahtina) kulkevien lemmikkien tulee täyttää kaupallisen tuonnin ehdot. Tuonti on kaupallista myös silloin kun eri eläinlajien edustajien kokonaislukumäärä on enemmän kuin 5 tai ne on tarkoitettu myytäväksi tai luovutettavaksi edelleen tai ne on tarkoitettu elinkeinon harjoittamista varten. Kaupallisen tuonnin ehdot löytyvät vasemmasta sarakkeesta.
Kaupalliseen kuljetukseen liittyvää neuvontaa voitte saada sähköpostin välityksellä osoitteesta lentoasema@evira.fi.
Alle 3 kk ikäiset pennut
Raivotautirokottamattoman alle 3 kk pennun tuonnin vaatimukset vasemmalla olevan sarakkeen "Koiran- ja kissanpentujen tuonti" -linkistä.
VAROITUS
Tästä pääset Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuille. Noudata pennun ostossa liiton varoitusta, niin vältyt ikävyyksiltä.
(Ohje 18041)