Tästä osiosta löydät tietoa elintarvikkeista ja elintarvikevalvonnasta. Elintarvikevalvonnan tehtävänä on varmistaa kuluttajien terveydellinen ja taloudellinen turvallisuus.
22.02.2010 - 09:26 - Euroopan yhteisön jäsenvaltiot ilmoittavat löytämistään terveydelle vahingollisista elintarvike- ja rehueristä EU:n RASFF- hälytysjärjestelmään (Rapid Alert System for Food and Feed). Vuonna 2009 Suomi teki 141 ilmoitusta. Koko järjestelmään tehtyjen ilmoitusten määrä kaikkine lisäilmoituksineen ylitti ensi kerran 8000. Järjestelmän kautta välitetään nopeasti tietoa myös erilaisista elintarvike- ja rehukriiseistä. Järjestelmä juhli viime vuonna 30-vuotistaivaltaan.
10.02.2010 - 08:27 - Euroopan komission järjestämä äänestys EU:n uudesta luomulogosta on päättynyt. Voittajaksi kansalaiset äänestivät vihreällä taustalla olevan tähtien muodostaman lehtikuvion. Luomuasetus ja uudet pakkausmerkintävaatimukset astuvat voimaan heinäkuun 2010 alusta kaikissa jäsenmaissa. Kestää jonkin aikaa ennen kuin kaikissa tuotteissa näkyvät uudet pakolliset pakkausmerkinnät, sillä vuoden 2011 loppuun asti sallitaan myös vanhan luomuasetuksen mukaisten pakkausmateriaalien käyttö.
04.02.2010 - 10:07 - ”Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat” on perusteellinen selvitys noin 40 vierasaineesta, jotka kattavat laajasti koko elintarvikkeiden tuotantoketjun. Uudistettu raportti on ilmestynyt Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran julkaisusarjassa ja luettavissa Evira.fi -verkkopalvelussa. Raportissa kuvataan vierasaineiden esiintymistä elintarvikkeissa, niiden tutkimusta ja saanninarviointia, terveydellisiä haittavaikutuksia ja tärkeimpiä valvontatarpeita. Raportti palvelee sekä eri viranomaisia ja tutkijoita että aihepiiristä kiinnostuneita kuluttajia.
02.02.2010 - 10:04 - Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on julkaissut selvityksen broilerinlihan merkityksestä ihmisten kampylobakteeritartuntojen lähteenä EU:ssa. Selvitykseen on koottu EU:n jäsenmaista saatavilla olevaa tutkimustietoa kampylobakteerin epidemiologiaan vaikuttavista tekijöistä.
25.01.2010 - 10:23 - Kasvinsuojeluainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2008 samaa tasoa kuin aiempina vuosina. Valtaosa (94 %) tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Erityisesti thaimaalaista alkuperää olevissa tuotteissa havaittiin sallitun enimmäismäärän ylittäviä jäämäpitoisuuksia.
09.03.2010 - 14:40 -
26.01.2010 - 13:25 -
18.01.2010 - 13:19 -