Vaatimuksen asettaa uusi yhteisötason asetus (EY) N:o 1924/2006
elintarvikkeiden ravitsemus- ja terveysväitteistä, jonka
soveltaminen alkoi 1.7.2007. Vaatimuksen tavoitteena on välttää
sellaiset tilanteet, joissa ravitsemus- ja terveysväitteillä
peitettäisiin elintarvikkeen epäedullinen ravitsemuksellinen
koostumus. Tämä voisi johtaa kuluttajaa harhaan hänen pyrkiessään
tekemään tasapainoisen ruokavalion mukaisia terveellisiä valintoja.
Euroopan komissio on kysynyt Euroopan
elintarviketurvallisuusviranomaiselta EFSAlta tieteellistä kantaa
ravintosisältöprofiilien muodostamiseen.
EFSAn ravitsemuksellisen tiedelautakunnan antaman lausunnon
mukaan ravintosisältöprofiilien asettamisessa on tärkeintä pohtia
elintarvikkeen todennäköisyyttä vaikuttaa haitallisesti ruokavalion
ravitsemukselliseen tasapainoon. Lisäksi eri elintarvikeryhmien
ravitsemuksellinen merkitys ruokavaliossa tulisi huomioida ja
asetettujen kriteereiden olisi oltava yhdenmukaisia yleisten
ravitsemussuositusten kanssa.
EFSAn mukaan ravintosisältöprofiiliin tulisi valita sellaiset
keskeiset ravintoaineet, joilla on kansanterveydellistä merkitystä
eurooppalaiselle väestölle. Tällaisia ravintoaineita ovat
tyydyttynyt rasva, natrium, ravintokuitu ja tyydyttymätön rasva,
joiden saanti ei yleensä vastaa ravitsemussuosituksia. Joidenkin
elintarvikeryhmien osalta myös transrasvahapot,
kokonaissokeripitoisuus, energiatiheys ja kokonaisrasvapitoisuus
pitäisi huomioida. Lautakunnan mukaan on kuitenkin tärkeää,
etteivät asetettavat profiilit ole liian monimutkaisia.
EFSA katsoo, että kaikille elintarvikkeille tulee asettaa sama
ravintosisältöprofiili. Kuitenkin sellaisten elintarvikeryhmien
osalta tulisi joustaa, joilla on tärkeä rooli väestöryhmien
ruokavaliossa, jotta myös niistä voitaisiin esittää väitteitä.
Tällaisia elintarvikeryhmiä ovat mm. kasviöljyt, levitettävät
rasvat, maitotuotteet, vilja ja viljavalmisteet, hedelmät,
vihannekset ja niistä valmistetut tuotteet, liha ja lihavalmisteet,
kala ja kalavalmisteet ja alkoholittomat juomat. Esimerkiksi vaikka
kasviöljyt sisältävät 100 % rasvaa, sisältävät ne myös paljon
yksin- ja moninkertaisesti tyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka
ovat tärkeitä monipuolisessa ruokavaliossa. Poikkeuksen nojalla
myös kasviöljyistä voisi esittää väitteitä.
EFSA jatkaa ravintosisältöprofiileiden asettamiseen liittyvää
työtä testausmenetelmän kehittämisellä. Profiilivaihtoehtojen
toimivuutta on tarkoitus testata yhteistyössä teollisuuden ja
jäsenmaiden kanssa kootun elintarviketietokannan avulla.
Viimeistään 19.1.2009 mennessä komission tulee vahvistaa
ravintosisältöprofiilit. Elintarvikkeita, joista esitetään
väitteitä, mutta jotka eivät vastaa asetettuja profiileja, saa
pitää kaupan 24 kuukauden ajan profiileiden hyväksymisen
jälkeen.
EFSAn tiedote:
http://www.efsa.europa.eu/EFSA/efsa_locale-1178620753812_1178689508718.htm
EFSAn ravitsemuksellisen tiedelautakunnan lausunto:
http://www.efsa.europa.eu/EFSA/efsa_locale-1178620753812_1178689506673.htm
Lisätietoa terveysväitteistä on Eviran internetsivulla:
www.evira.fi > Elintarvikkeet > Valvonta ja yrittäjät >
Terveysväitteet
Lisätietoa ravitsemusväitteistä on Eviran
internetsivulla:
www.evira.fi > Elintarvikkeet > Valvonta ja yrittäjät >
Pakkausmerkinnät > Ravitsemusväitteet
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sari Sippola, p. 020 77 24283, 050 386 8430