Mikä muuttui elintarvikelaissa ja muutosten vaikutukset kasvikunnan tuotteiden alkutuotannolle

Elintarvikelain 1.9.2011 voimaan tulleen muutoksen tarkoitus on vähentää elintarvikealan toimintaan liittyvää byrokratiaa. Muutoksella myös halutaan painottaa toiminnan riskien vaikutusta toiminnalle asetettuihin velvoitteisiin ja toiminnan valvontaan.

Alkutuotanto

Uudesta alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta on ilmoitettava kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä luonnonmarjojen, -kasvien ja -sienien poimimisesta. Toiminnassa tapahtuvista muutoksista, toiminnan keskeyttämisestä yli 1 vuoden ajaksi ja toiminnan lopettamisesta on ilmoitettava viimeistään muutosten voimaan tullessa.

Alkutuotantoon lasketaan kuuluvaksi alkutuotannon tuotteiden toimittaminen seuraavaan elintarvikehuoneistoon, joko jatkojalostukseen tai vähittäismyyntiin. Elintarvikelain muutoksen myötä kansallisesti päätettiin, että vähäriskinen pienimuotoinen alkutuotannon tuotteiden myynti tuottajalta suoraan kuluttajalle katsotaan myös kuuluvaksi alkutuotantoon. Tilalta tapahtuvan myynnin lisäksi alkutuotannon tuotteiden torimyynti itse tuottajan toimesta on luovutusta suoraan kuluttajalle. Suoraan kuluttajalle myynnistä ilmoitetaan alkutuotantoilmoituksen yhteydessä.

Kasvikunnan tuotteiden, kuten marjojen ja hedelmien, tuotantoprosessi pellolta, puutarhasta tai kasvihuoneesta pakkaamoon ja vähittäismyyntiin katsotaan jatkossa alkutuotannoksi, myös pakkaaminen alkutuotantotilalla. Myös ns. rahtitoiminta on sallittu alkutuotannon toimintana, kunhan kauppakunnostetut tuotteet palaavat alkuperätilalle.

Valtioneuvoston asetus eräistä elintarvikeriskeiltään vähäisistä toiminnoista 1258/2011 säätelee jatkossa, paljonko alkutuotantona voi harjoittaa suoraan kuluttajille myyntiä sekä toimittaa paikalliseen vähittäismyyntiin kasvikunnan tuotteita helpotetuin hygieniavaatimuksin. Pienimuotoiselta tuotannolta ei vaadita syötävien kasvinosien kasteluveden tutkimuksia eikä omavalvonnan kuvausta. Paikallisella tarkoitetaan alkutuotannon tuotteen lyhyttä reittiä tuottajalta suoraan kuluttajalle tai yhden vähittäismyyntipaikan kautta, joka toimittaa suoraan kuluttajalle.


Alkutuotannon tuote


  Suoraan kuluttajalle/v


Paikalliseen vähittäismyyntiin/v


Lehtivihannekset

5 000 kg


5 000 kg


Muut kasveista saatavat tuotteet ja sienet


10 000 kg


10 000 kg


Jatkossa omavalvonnan kuvaus ja vesitutkimukset vaaditaan, jos kasvikunnan tuotteita toimitetaan pakkaamoon, tukkuun tai raaka-aineeksi elintarviketehtaaseen, sekä kun vähäriskisten toimintojen määrärajat ylittyvät. Käytännössä omavalvonnan kuvaus voidaan korvata toimialan arvioidulla hyvän käytännön ohjeella. Laatutarhaohjeet on toimitettu Eviraan arvioitavaksi.

Elintarvikehuoneisto

Elintarvikehuoneistoilmoitus pakkaamosta on tehtävä, jos ostaa muiden tuottamia kasvikunnan tuotteita ja pakkaa niitä ja toimittaa vähittäismyyntiin. Jos myyntiä suoraan kuluttajille harjoittaa yli vähäriskisten toimintojen määrärajan, on tehtävä elintarvikehuoneistoilmoitus myynnistä. Jos jatkojalostaa alkutuotannon tuotteita niin, että niiden luonne muuttuu, esim. puristaa marjoista mehua, kuivaa yrttejä, kuorii, pilkkoo tai raastaa juureksia, on tehtävä elintarvikehuoneistoilmoitus valmistuksesta tai käsittelystä. Elintarvikehuoneistoilmoitus on tehtävä oman kunnan elintarvikevalvontaan 4 viikkoa ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista.

Omavalvontasuunnitelmaa ei enää kunnan valvoja hyväksy, jolloin toimijan oma vastuu suunnitelmasta korostuu. Omavalvonnan on oltava edelleen toimintaan nähden riittävää siten, että omavalvonnan toteuttamisella hallitaan toiminnan riskit. Arvioitua toimialan hyvän käytännön ohjetta soveltamalla voidaan elintarvikehuoneistossa toteuttaa riittävää omavalvontaa.

Lainsäädännön vaatimukset pakkausmerkinnöistä, toimijan vastuusta ja tuotteiden jäljitettävyydestä koskevat yhtä lailla alkutuotannon toimintaa kuin elintarvikehuoneistoja.

Päivitetty 07.06.2012

Olet tässä: Etusivu Elintarvikkeet Alkutuotanto Kasvikset Elintarvikelain muutokset ja kasvikunnan tuotteiden alkutuotanto

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös