Tuliaistuonti kolmansista maista
Muutoksia eläimistä saatavia elintarvikkeita ja lemmikkiruokia koskeviin tuliaisohjeisiin 1.5.2009 lähtien
Uudet määräykset henkilökohtaiseen kulutukseen tarkoitetuista eläimistä saatavista elintarvikkeista ja rehuista EU:n ulkopuolisista maista astuivat voimaan 1.5.2009. Eläimistä saatavien tuotteiden tuonti saattaa aiheuttaa riskin eläintautien leviämisestä eläviin eläimiin. Tällaisia helposti leviäviä eläintauteja ovat mm. suu- ja sorkkatauti ja sikarutto. Siksi matkustajilla on tärkeä rooli eläintautien pitämiseksi poissa EU:n alueelta. Määräykset koskevat matkustajan mukanaan tuomia sekä hänelle lähetettyjä ja tilattuja eriä.
Näitä määräyksiä elintarvikkeiden ja rehujen osalta ei sovelleta 27 EUn jäsenvaltioon, eikä tuliaistuontiin seuraavista maista: Andorra, Liechtenstein, Norja, San Marino ja Sveitsi. Em. maista tuotaessa ei ole määrällisiä rajoituksia, kunhan niiden arvo ei ylitä tullin tuliaistuonnille asettamia rajoja, ja kunhan määrää voidaan pitää kohtuullisena henkilökohtaiseen kulutukseen.
Lisäksi rajoitusten, jotka on avattu alla olevassa, tuliaistuonnissa on aina noudatettava myös suojapäätöksiä. Suojapäätökset ovat EU:n antamat määräaikaiset maa- ja/tai aluekohtaiset tuontikiellot liittyen tiettyjen eläintautien puhkeamiseen kyseisessä maassa tai sen alueella. Suojapäätösten seuraaminen on aina tuojan vastuulla.
Elintarvikkeet
- Matkustajat eivät saa tuoda lihaa tai lihatuotteita tai maitoa tai maitotuotteita EU:n ulkopuolisista maista ollenkaan lukuun ottamatta 10 kg erää em. tuotteita seuraavista poikkeusmaista: Kroatia, Färsaaret, Grönlanti ja Islanti.
- Poikkeuksena edelliseen äidinmaidonvastiketta, vauvanruokaa ja erityisistä lääketieteellisistä syistä tarvittavia elintarvikkeita saa tuoda, edellyttäen ettei tuomisten määrä ylitä 2kg.
Tuotteiden tulee olla tunnettuja tuotemerkkejä avaamattomissa alkuperäisissä vähittäismyyntipakkauksissaan (ellei niitä juuri käytetä) ja säilyä huoneenlämmössä.
- Matkustaja saa tuoda kalastustuotteita 20 kiloa tai yhden 20 kiloa painavan kalan. Kuitenkaan em. painorajoitus ei koske Färsaarilta ja Islannista tuotuja eriä.
- Muita eläimistä saatavia tuotteita kuten hunajaa, sammakonreisiä ja etanoita sekä kananmunia saa tuoda, kunhan määrä ei ylitä 2 kiloa niistä maista, joille ei ole poikkeuksia.
- HUOM :sivun reunassa on linkit asetuksiin, joista selviävät kaupalliseen tuontiin hyväksytyt alkuperämaat. Ne ovat siinä vain sellaisia tilanteita varten, jossa joudutaan erityistilanteissa tekemään riskinarviointi tuliaisista. Uuden tuliaisasetuksen mukaisesti yllä edellisessä kohdassa mainittujen 2 kg tuliaisten (muut kuin liha-maito) tuonti on sallittua kaikista maista huolimatta siitä, onko em. asetusten mukaisesti tuonti ko. maasta sallittua vai ei.
Rehut
- Eläimistä saatavia tuotteita sisältäviä tavanomaisia lihaa tai maitoa sisältäviä lemmikkieläinruokia ei saa tuoda muutoin kuin enintään 10 kg erän seuraavista poikkeusmaista: Kroatia, Färsaaret, Grönlanti ja Islanti. Periaatteessa sellaisten lemmikkiruokien tuonti on sallittua, jotka eivät sisällä lihaa tai maitoa, tai niistä saatuja ainesosia, mutta hyvin usein lemmikkiruoka sisältää pieniä määriä eläinrasvaa, vaikka se pääosin olisikin valmistettu muusta kuin lihasta tai maidosta tai niiden ainesosista. Ainoastaan lääketieteellisiin tarkoituksiin valmistettuja lemmikkieläinruokia saa tuoda tai yksityishenkilölle voidaan lähettää enintään 2 kg henkilöä tai lemmikkieläintä kohden edellyttäen, että niitä ei tarvitse ennen avaamista jäähdyttää, ja ne ovat asianmukaisesti pakattuja merkkituotteita vähittäismyyntiin, eivätkä niiden pakkaukset ole avattuja tai rikkinäisiä.
Erät, jotka eivät täytä em. määräyksiä, tulee toimittaa maksulliseen eläinlääkinnälliseen rajatarkastukseen , jolloin niiden tulee täyttää alla mainitut kaupallisen tuonnin ehdot (sallittu tuontimaa ja laitos, terveystodistus) tai luovuttaa tullille hävitettäväksi.
Matkustajan mukanaan tuomien tuliaisten (eläimistä saatavien elintarvikkeiden osalta) yksityiskohtaiset tuontiohjeet 1.5.2009 lähtien (periaatteessa samat, kuin jo edellä mainitut yleisohjeet):
Lyhyt yhteenveto sallitusta eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuliaistuonnista ilman eläinlääkinnällistä rajatarkastusta Venäjältä:
- Matkustajat eivät saa tuoda lihaa tai lihatuotteita tai maitoa tai maitotuotteita ollenkaan
- Poikkeuksena edelliseen äidinmaidonvastiketta, vauvanruokaa ja erityisistä lääketieteellisistä syistä tarvittavia elintarvikkeita saa tuoda, edellyttäen ettei tuomisten määrä ylitä 2kg.
- Matkustaja saa tuoda kalastustuotteita 20 kiloa tai yhden 20 kiloa painavan kalan.
- Muita eläimistä saatavia tuotteita kuten hunajaa, sammakonreisiä ja etanoita sekä kananmunia saa tuoda, kunhan määrä ei ylitä 2 kiloa
- Rehut: kuten yllä kohdassa "rehut"
Vapautetut eläintuotteet
Edellä selostetuista säännöistä vapautetaan seuraavat tuotteet:
— Leipä, kakut, keksit, suklaa ja muut sokerileipomotuotteet (mukaan lukien makeiset), joita ei ole sekoitettu lihatuotteiden kanssa tai täytetty niillä
— Lopulliselle kuluttajalle pakatut lisäravinteet
— Lihauutteet ja lihaliemitiivisteet
— Kalalla täytetyt oliivit
— Makaronivalmisteet ja nuudelit, joita ei ole sekoitettu lihatuotteiden kanssa tai täytetty niillä
— Lopulliselle kuluttajalle pakatut keittoliemet ja mausteet
— Kaikki muut elintarviketuotteet, jotka eivät sisällä tuoretta tai jalostettua lihaa tai maitoa, ja jotka sisältävät alle 50 % jalostettuja muna- tai kalastustuotteita.
Suojelluista eläinlajeista peräisin olevat tuotteet
Tietyistä suojelluista eläinlajeista saatavista tuotteista voi olla lisärajoituksia. Esimerkiksi kaviaaria saa tuoda enintään 125 g henkilöä kohden. Lisätiedot www.tulli.fi ja www.ymparisto.fi.
Lihan, lihatuotteiden, maidon, maitotuotteiden ja metsästystuliaisten tuonti muista kuin edellä poikkeuksina mainituista EU:n ulkopuolisista maista:
Matkustaja saa tuoda mukanaan lihaa, lihatuotteita, maitoa ja maitotuotteita tai em. tuotteita sisältäviä rehuja taikka metsästytuliaisia Suomeen muista kuin yllä mainituista sallituista poikkeusmaista vain sellaisen rajanylityspaikan kautta, missä sijaitsee eläinlääkinnällisen rajatarkastusasema (määrästä riippumatta, koskee miten pieniä määriä tahansa). Rajaeläinlääkäri tekee tuotteille maksullisen tuontitarkastuksen. Tuotteita saadaan tuoda ainoastaan sellaisista EU:n ulkopuolisista maista ja laitoksista (uusi vaatimus tuliaisasetuksen 206/2009 mukaisesti) , joista näiden tuotteiden tuonti on maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännön mukaan sallittu. Tuotteiden mukana tulee olla alkuperämaan viranomaisen myöntämä hyväksytyn mallin mukainen terveystodistus ja tuomisten arvo ei saa ylittää tullin tuomisille asetettua ylärajaa.
Seuraavassa ohjeessa on periaatteelliset tuontiehdot (mm. linkit asetuksiin, joista löytyvät terveystodistusmallit) sekä metsästysretkeltä tuotavalle lihalle (mukaan lukien karhun liha Venäjältä, jonka tuonti ei ole hyväksyttyjen laitosten puuttuessa sallittua), että tuliaisina tuotavalle muulle lihalle ja lihatuotteille:
Kuitenkaan yksityishenkilön mukanaan tuomiin sorkka- ja kavioeläimistä ja linnuista, peräisin oleviin metsästystrofeisiin, jotka on täyttämällä tai muutoin käsitelty huoneenlämmössä säilyviksi,silloin kun niitä ei ole tarkoitettu myytäviksi, tai edelleen luovutettaviksi ei sovelleta mitään eläinten terveyteen perustuvia kieltoja tai rajoituksia. Niille ei tehdä eläinlääkinnällistä rajatarkastusta, silloin kun niiden määrää voidaan pitää kohtuullisena yksityiskäyttöön..
Muista lajeista kuin sorkka- ja kavioeläimistä (kaneista, jäniksistä ja muista maanisäkkäistä, esim. karhuista) peräisin oleviin metsästystrofeisiin ei sovelleta mitään eläinten terveyteen perustuvia kieltoja tai rajoituksia ( käsittelystä riippumatta, eli myöskään raa'alle karhunnahalle ei ole vaatimuksia) . Niille ei tehdä eläinlääkinnällistä rajatarkastusta.
Yksityiskohtaiset yleisohjeet lihan, lihatuotteiden, maidon ja maitotuotteiden tuontiin silloin, kun niille tulee tehdä eläinlääkinnällinen rajatarkastus, löytyvät seuraavista linkeistä:
(Ohje 18042)
Matkustajien mukanaan Venäjältä Suomeen tuomat omaan käyttöön tarkoitetut eläinperäiset elintarvikkeet
Suomen asettamat tuontiehdot koskien yksityishenkilölle lähetettäviä tai matkustajan mukanaan tuomia eläinperäisiä elintarvikkeita perustuvat EU-lainsäädäntöön, komission asetukseen (EY) N:o 206/2009. Kyseisellä asetuksella säädetyt tuliaistuontiehdot koskevat tuontia kaikista EU:n ulkopuolisista maista EU:n alueelle.
Kyseisen komission asetuksen (EY) N:o 206/2009 mukaisesti matkustajat voivat henkeä kohti tuoda Venäjältä Suomeen seuraavia eläinperäisiä elintarvikkeita omaan käyttöönsä ilman eläinlääkinnällistä rajatarkastusta sekä ilman terveystodistusvaatimusta:
1) enintään 20 kg kalastustuotteita tai yhden enintään 20 kg painoisen suolistetun kalan;
2) enintään 2 kg hunajaa, linnunmunia, munatuotteita, sammakonreisiä, etanoita, eläviä ostereita tai eläviä simpukoita;
3) enintään 2 kg eläinperäisiä tuotteita sisältäviä pikkulasten maitojauheita, pikkulasten ruokia ja lääketieteellisistä syistä tarvittavia erikoiselintarvikkeita edellyttäen, että tuotteet eivät vaadi jäähdytystä ennen käyttöä, tuotteet ovat loppukuluttajalle pakattuja merkkivalmisteita ja että pakkaukset ovat ehjiä elleivät ole parhaillaan käytössä;
4) seuraavia eläinperäisiä ainesosia sisältäviä yhdistelmätuotteita:
- leivät, kakut, keksit, suklaat, sokerileipomotuotteet ja makeiset, jotka eivät sisällä lihavalmisteita tai niitä ei ole sekoitettu lihavalmisteiden kanssa
- lopulliselle kuluttajalle pakatut lisäravinteet
- lihauutteet ja lihaliemitiivisteet
- kalalla täytetyt oliivit
- makaronivalmisteet ja nuudelit, jotka eivät sisällä lihavalmisteita tai niitä ei ole sekoitettu lihavalmisteiden kanssa
- lopulliselle kuluttajalle pakatut keittoliemet ja mausteet
- kaikki yhdistelmätuotteet, jotka sisältävät alle 50% tuotteen kokonaismäärästä jalostettuja munatuotteita tai kalastustuotteita ja jotka eivät sisällä tuoretta tai jalostettua lihaa tai maitoa;
sekä
5) enintään 2 kg lääketieteellisistä syistä tarvittavaa lemmikkieläinten erikoisruokaa edellyttäen, että tuotteet eivät vaadi jäähdytystä ennen käyttöä, tuotteet ovat pakattuja merkkivalmisteita ja että pakkaukset ovat ehjiä elleivät ole parhaillaan käytössä.
Matkustajien mukana Venäjältä Suomeen ei ole sallittua tuoda komission asetuksen (EY) N:o 206/2009 mukaisesti seuraavia eläinperäisiä elintarvikkeita:
- lihaa, raakalihavalmisteita, lihavalmisteita sekä mitä tahansa lihaa sisältäviä yhdistelmätuotteita;
sekä
- maitoa, maitopohjaisia tuotteita sekä mitä tahansa maitopohjaisia tuotteita sisältäviä yhdistelmätuotteita.
Matkustajien omissa matkatavaroissa Venäjältä Suomeen tuomien ja omaan käyttöön tarkoitettujen elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden tarkastaa rajalla tulliviranomainen.
Yksityishenkilölle lähetettäviä tai matkustajan mukanaan tuomia eläinperäisiä elintarvikkeita koskeva komission asetus (EY) N:o 206/2009 löytyy suomenkielisenä internetsivuilta:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2009:077:0001:0019:FI:PDF
ja englanninkielisenä internetsivuilta:
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2009:077:0001:0019:EN:PDF
Linkki venäjänkieliseen ohjeeseen on saatavilla sivun oikeanpuoleisessa palkissa.
Muut kuin eläimistä saatavia ainesosia sisältävät tuliaiset
Nämä määräykset ja mahdollinen eläinlääkinnällinen rajatarkastus koskevat vain eläimistä saatavia elintarvikkeita. Sellaisten elintarvikkeiden tuonnista, jotka eivät sisällä eläimistä saatavia ainesosia, saa saa vastauksen www.tulli.fi-sivuilta. josta löytyy yhteistiedot tullineuvontaan seuraavalta sivulta:
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/index.jsp
Tullin esite matkustajien tuomisista löytyy: http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/Esitteet/tiedostot/ohjeita_matkustajille_2009_A4.pdf
Suu-ja sorkkataudin leviämisen vaara tuliaisten mukana Japanista, Kiinasta, Etelä-Koreasta ja muista Aasian maista
Koska suu-ja sorkkatautia esiintyy poikkeuksellisen paljon Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa, pyydetään matkustajia välttämään kaikenlaisen tuoreen lihan tai lihatuotteiden tai maidon ja maitotuotteiden tuontia EU-alueelle Aasiasta.
Lisää aiheesta muualla verkossa:
- Komission suojapäätökset
- Tullin ohjeita matkustajille
- Komission internetsivut tuliaistuontia koskien
- Tuliaisasetus 206/2009
- Kalastustuotteiden tuontiin sallitut maat, komission päätös 2006/766/EY
- Hunajan tuontiin sallitut maat, komission päätös 2004/432/EY
- Munavalmisteiden tuontiin sallitut maat, komission asetus (EY) N:o 798/2008 (muut. 1291/2008)
- Etanoiden tuontiin hyväksytyt maat - komission päätös 2003/812,
- ПОРЯДОК ВВОЗА ИЗ РОССИЙСКОЙ ФЕДЕРАЦИИ В ФИНЛЯНДИЮ ПРОДУКТОВ ПИТАНИЯ, ПРЕДНАЗНАЧЕННЫХ ДЛЯ СОБСТВЕННОГО ПОТРЕБЛЕНИЯ