Eläinlääkinnällinen rajatarkastus

Ajankohtaista

Haminan eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema

Haminan satamassa ei tällä hetkellä toimintaa eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen osalta. Mahdolliset kyselyt: rajatarkastus(at)evira.fi.

Vaalimaan eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema

Uudelleenjärejestelyjen takia Vaalimaan eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema on  huhtikuun loppuun 2013auki vain tiettyinä, ennalta sovittuina ajankohtina. Kaikki tarkastukset tulee sopia etukäteen ennen toivottua tarkastusta. Pyydämme ystävällisesti, että varmistatte sen, että olette saaneet vahvistuksen rajaeläinlääkäriltä ehdottamastanne tarkastusajasta, jottei käyntinne rajatarkastusasemalla ole turha.

Ottakaa yhteyttä rajatarkastuksen sopimiseksi vaalimaa(at)evira.fi tai 040 489 3362 (soitto tai tekstiviesti).

Tuonti

Kolmansista maista eli Euroopan unioniin kuulumattomista maista tuotavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden sekä elävien eläinten tuonti Euroopan unionin alueelle on sallittua vain hyväksyttyjen, unionin ulkorajoilla sijaitsevien eläinlääkinnällisten rajatarkastusasemien kautta (laki eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta 1192/1996). Eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen jälkeen voidaan tarkastuksessa hyväksytty tuontierä toimittaa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta markkinoille koko EU:n alueella.

HUOM! Komissio on asetuksellaan 191/2013 (5.3.2013, astunut voimaan 26.3.2013) muuttanut asetuksia 206/2010, 798/2008, 119/2009 sekä päätöstä 2000/572 eläinlääkärintodistusten malleissa esiintyvien, eläinten hyvinvointia koskevien vakuutusten osalta (siirtymäsäädös artiklassa 5) siten, että ennen 30.11.2013 annetut vanhanmalliset todistukset kelpaavat 31.1.2014 asti.

Lainsäädäntö

Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto on vastuussa elintarvikkeille asetettuja tuontiehtoja ja komission suojapäätöksiä koskevasta lainsäädännöstä ja määräyksistä.

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden erien on täytettävä kyseisille elintarvikkeille asetetut tuontivaatimukset:

  • erä on hyväksytystä alkuperämaasta lähtöisin
  • erälle on lähtömaassa myönnetty terveystodistus, joka on suomen, ruotsin tai englannin kielinen 
  • erän tuotteet ovat peräisin EU:n komission tuontiin hyväksymistä laitoksista kolmansissa maissa.

Eläinlääkinnällisessä rajatarkastuksessa noudatetaan komission eläimistä saataville elintarvikkeille, sekä muille tuotteille ja eläimille antamia suojapäätöksiä. Suojapäätös annetaan tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi, jos kolmannessa maassa ilmenee tai leviää jokin tekijä, joka todennäköisesti aiheuttaa vakavan vaaran ihmisten tai eläinten terveydelle.

Viranomaiset

Eviran Valvontaosastoon kuuluva Raja- ja luomuvalvontayksikkö vastaa kolmansista maista tuotavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden sekä muiden tuotteiden ja eläinten rajatarkastuksesta. Eviran palveluksessa olevat tai sen valtuuttamat rajaeläinlääkärit huolehtivat niiden kolmansista maista tuotavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden ja elävien eläinten tuontitarkastuksista, jotka tuodaan EU:n alueelle Suomen kautta. Suomella on eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema Helsingissä (satama), Vantaalla (lentokenttä), Haminassa (satama) ja Vaalimaalla (maantie).

Maa- ja metsätalousministeriön Elintarvike- ja terveysosastoon kuuluva eläinten terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö vastaa kolmansista maista tuotavien eläimistä saatavien elintarvikkeiden sekä muiden tuotteiden ja eläinten rajatarkastusta ja niiden tuontiehtoja koskevan lainsäädännön laatimisesta ja ajantasaistamisesta.

Rajatarkastus

Eläinlääkinnällinen rajatarkastus tehdään Komission päätöksen 2007/275 mukaisille tuotteille ja eläville eläimille.

Tuotteet, joille ei tehdä eläinlääkinnällistä rajatarkastusta löytyvät sivun oikealla olevasta linkistä Eläinlääkintölainsäädäntö. Valitsemalla linkistä osion Eb ja edelleen Eb5 ja sieltä viimeisestä asiaa koskevasta muutoksesta liiteen 3 kohdan B pääsee tarkastelemaan em. tietoja eristä joille ei tehdä rajatarkastusta (23.1.2009 em. tiedot löytyvät muutoksesta 703/2007).

Tietyissä tapauksissa eläinperäisiä elintarvikkeita on sallittua tuoda kolmansista maista myös ilman eläinlääkinnällistä rajatarkastusta. Tällöinkin maahantuojan on otettava huomioon eläinlääkintölainsäädännössä kyseisille elintarvikkeille asetetut tuontivaatimukset.

Komission asetuksella 1006/2011 (muutos asetukseen 2685/87) muutettavat CN-koodit on sisällytetty luetteloon tarkastettavista tuotteista (päätös 2007/275) - muutos 1.1.2012 voimaantulleeseen asetukseen 2007/275 löytyy linkkisarakkeesta oikealla.

Eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä tarkastetaan jokaisen tuontierän asiakirjat sekä erän ja asiakirjojen yhteenkuuluvuus. Fyysinen tarkastus tehdään 2-100 prosentille tuontieristä niiden alkuperästä ja laadusta riippuen. Asetuksen 882/2004 mukaisesti eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen yhteydessä tarkastetaan myös rajatarkastusdirektiivin 97/78/EY soveltamisalaan kuulumattomat elintarvikelainsäädännön näkökohdat.

Suomessa eläinlääkinnällisiä rajatarkastusasemia on neljä: Helsingin satama ja lentokenttä, Haminan satama ja Vaalimaan maantie. Jos erää ei ole rajatarkastettu jo jossain toisessa EU-maassa, nämä ovat ainoat mahdolliset sisääntuloportit Suomeen (Venäjältä vain Vaalimaa). Vaalimaalla tarkastuksesta on aina sovittava puhelimitse etukäteen.

Eristä otetaan myös näytteitä laboratoriotutkimuksiin Eviran Valvontaosaston vahvistaman ohjelman mukaisesti. Tilastoja ei enää pidetä laboratoriotutkimusten tuloksia lukuun ottamatta. Tiedot kirjataan TRACES -järjestelmään.

Maahantuoja tekee ennakkoilmoituksen eläinlääkinnälliselle rajatarkastusasemalle tuotavista eristä täyttämällä yhteisen eläinlääkinnällisen tuloasiakirjan eli ns. CVED-asiakirjan sekä tuotteille että eläville eläimille. Kaupallisen toimijan tulee käyttää TRACES-järjestelmää. Tämä ilmoitus tehdään  tuontierän saapumisesta viimeistään edellisenä arkipäivänä lähettämällä ao. rajatarkastusasemalle esitäytetty rajatarkastustodistuksen ensimmäinen sivu. Jos rajatarkastus halutaan suoritettavan muuna kuin virka-aikana, on asiasta erikseen sovittava rajaeläinlääkärin kanssa (mahdollista vain Helsingin lentoaseman rajatarkastusasemalla).

Suomen rajatarkastusasemat ovat auki maanantaista perjantaihin 8.00-15.45. Tuotaessa eläviä eläimiä voi Eviran virallinen rajaeläinlääkäri tarkastaa sen vain, jos eläimet ovat purettu ennen kello 15.00, sillä eläinten tarkistukseen tarvitaan vähimmillään 2 tuntia. Näiden toimistoaikojen ulkopuolella (15.00 jälkeen, yöt, viikonloput jne.) Helsingin lentoasemalle tuleville eläimille tuojan tulee etsiä valtuutettu rajaeläinlääkäri tekemään tarkastus. Valtuutetut rajaeläinlääkärit eivät aina ole tavoitettavissa ja tarkastusten tekeminen on vapaaehtoista, joten usein tarvitsee ottaa yhteyttä moniin valtuutettuihin. Ongelma voidaan välttää tuomalla lähetykset niin, että ne ovat purettu ennen kello 15.00, tai että valtuutettuun rajaeläinlääkäriin on otettu yhteys hyvissä ajoin. Vaalimaalla tarkastuksia ei tehdä viikonloppuisin tai virka-ajan ulkopuolella.

Valtuutettujen rajaeläinlääkäreiden yhteystiedot löytyvät oikealta linkeistä.

Etsittäessä rajaeläinlääkäriä tekemään tarkastusta lentokentällä, voi yhteystiedoista valita joko Helsingin Sataman tai Helsinki-Vantaan lentokentän alla olevat henkilöt. Henkilöt, joiden osoitteena on Katsatustie 4, ovat Eviran virallisia rajaeläinlääkäreitä, joten on parempi yrittää ottaa ensin yhteys muihin rajaeläinlääkäreihin kuin näihin kahteen. Huomatkaa, kaksi viimeistä henkilöä kummassakin listassa ovat erikoistuneet muihin kuin lentokentän tarkastuksiin.

1.       Helsingin sataman eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema
Katsastustie 4
00430 Helsinki
Aukioloajat: klo 08:00 – 15:45
puh. 040 146 7551
fax: 029 530 4336
s-posti: rajatarkastus@evira.fi

2.       Helsinki-Vantaa lentoaseman eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema
Käyntiosoite: Rahtitie 1, Vantaa
Aukioloajat: klo 08:00 – 15:45 (tarkastuksista sovittava etukäteen)
puh. 050 337 1893
s-posti: lentoasema@evira.fi

3.       Haminan sataman eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema
Haminan satama
Aukiolo: klo 08:00 – 15:45 (tarkastuksista sovittava etukäteen)
puh. 0400 254 154
fax: (05) 345 5881
s-posti: haminabip@hotmail.com

4.       Vaalimaan maantien eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema
Vaalimaantie 2990
49930 Vaalimaa
Aukiolo: klo 08:00 – 15:45 (tarkastuksista sovittava etukäteen)
puh. 040 489 3362
fax: (05) 357 6641
s-posti: vaalimaa@evira.fi

Kauttakuljetuserät

Elävät eläimet on aina tarkastettava täydellisesti, jos ne poistuvat kuljetusvälineestä, vaikka kyseessä olisikin kauttakuljetus.

Tarkemmat ohjeet tuote-erien tuontiin, kauttakuljetukseen ja muonitukseen löytyvät tästä.

Jos lähettävällä kolmannella maalla on suojapäätöksiä, ei jäsenvaltio saa hyväksyä suojapäätöksen alaisia tuotteita kauttakuljetukseen EU-alueen läpi. Poikkeuksena voi rajaeläinlääkäri harkita tilannetta, jossa kuljetusvälineen vaihto tehdään saman tullialueen alueella  (”sama tullialue” = kun ei tarvitse hakea tullin ilmoitusta - customs declaration -siirrettäessä erää lentoasemalla/satamassa).

Jos erä täyttää eläintautiehdot ja pysyy samassa kuljetusvälineessä, sille ei tarvitse tehdä eläinlääkinnällistä rajatarkastusta yllä mainitusta linkistä avautuvan ohjeen Ohjeet toimijoille, tullille ja rajaeläinlääkäreille  mukaisesti. Ohjeesta avautuu linkit muonitukseen, tuontiin ja kauttakuljetukseen, mutta siinä on tarkemmat määräykset aikarajoista vain lentokenttää koskien, koska Suomessa erät yleensä jäävät satamaan, ja seuraava ns. 7  vuorokauden sääntö koskee lähinnä Keski-Euroopan suuria syöttösatamia:

J os tuontierää ei laivasta toiseen tehdyn uudelleenlastauksen yhteydessä siirretä pois kyseisen välisataman tullialueelta eikä säilytysaika sataman tullialueella ylitä 7 vuorokautta, ei erälle tarvitse tehdä rajatarkastusta, mutta silloin tulee noudattaa  oikeanpuoleisen linkin "eläinlääkintölainsäädäntö" kohdan Eb 5 liitteen 6 määräyksiä (pelkkä liitteen 6 mukainen ilmoitusmenettely on riittävä). Jos erä siis siirretään pois kuljetusvälineestä, ilmoitus rajaeläinlääkärille on tehtävä, koska silloin on laskettava aika, jonka erä viettää EU-alueella ja mahdollisesti tarkastus tarvitaan. Jos erässä on rajaeläinlääkärin mielestä jotain epäilyttävää, voidaan asiakirjatarkastus tehdä aina (vaikkei viipyisikään 7 päivää EU-alueella) ja tarvittaessa erä voidaan purkaa tarkastusta varten.

Kustannukset

Tuoja vastaa kaikista erän kustannuksista mukaan lukien sellaisten erien varastointi- ja säilytyskustannukset, joiden eläinlääkinnällinen rajatarkastus on kesken, tai joista tehtävä selvitys rajatarkastusvelvoitteesta on kesken. Em. erien kaltaiset erät säilytetään tarvittaessa rajatarkastusasemalla.

Varastointi

Eriä, jotka eivät täytä EY- tai Suomen lainsäädännön vaatimuksia voidaan välivarastoida vain Eviran hyväksymässä vapaavarastossa, vapaa-alueella, tullivarastossa. Ulkomaan laivaliikenteen muonitukseen tarkoitettuja elintarvikkeita, jotka eivät täytä EY- tai Suomen lainsäädännön vaatimuksia, voidaan toimittaa vain Eviran hyväksymään muonituselintarvikevarastoon tai suoraan laivalle.

Jos erä aiotaan toimittaa muonitusvarastosta muonitettavalle laivalle, tulee maahantuojan toimittaa ennen toimittamista esitäytetty muonitustodistus varastoa valvovalle rajaeläinlääkärille.

Tarkastuksen suorittavat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran palveluksessa olevat tai sen valtuuttamat rajaeläinlääkärit. Toisesta EU-jäsenmaasta (sisämarkkina-alue) tuotava elintarvike-erä tarkastetaan ensisaapumispaikassa. Tarvittaessa myös tällainen elintarvike-erä voidaan tarkastaa ennen maahan pääsyä.

Ensisaapumispaikka

Toisista EU-jäsenmaista tai niiden kautta (EU-sisämarkkinat) Suomeen tuotavat eläimistä saatavat elintarvikkeet toimitetaan ns. ensisaapumispaikkaan. Eläimistä saatavia elintarvikkeita vastaanottavan ensisaapumistoimijan tulee ensisaapumispaikassa huolehtia tuotteiden vastaanottotarkastuksesta.

Ensisaapumispaikassa otetaan vastaanottotarkastuksen yhteydessä myös näytteitä omavalvontasuunnitelman mukaisesti. Ensisaapumistoimija on velvollinen tekemään ensisaapumispaikkakohtaisen kuukausittaisen yhteenvetoilmoituksen Eviraan kaikista vastaanottamistaan eläimistä saatavista elintarvikkeista.

1.5.2008 alkaen vastuu ensisaapumisvalvonnasta on siirtynyt Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, joka myös ylläpitää valtakunnallista rekisteriä kaikista ensisaapumistoimijoista ja -paikoista.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Komission sivuilla on vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin

http://ec.europa.eu/food/animal/bips/faq/index_en.htm

(Ohje 18024)

Päivitetty 19.04.2013

Olet tässä: Etusivu Elintarvikkeet Tuonti ja vienti Tuonti EU:n ulkopuolelta Eläinlääkinnällinen rajatarkastus

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös