Myrkylliset sienet

Tietomme sienten myrkyllisyydestä päivittyvät koko ajan, mutta monen sienen syötävyysarvio perustuu edelleen perimätietoon. Suurinta osaa metsiemme sienilajeista ei ole edes kokeiltu laittaa ruuaksi, joten niiden herkullisuudesta tai myrkyllisyydestäkään ei ole tietoa.

Perimätiedossa kulkee sukupolvelta toiselle monenlaisia virheellisiä keinoja selvittää sienten myrkyllisyys. Myrkyllisten sienten on uskottu esimerkiksi juoksettavan maidon tai tummentavan hopean. Tällaisiin poppakonsteihin ei pidä uskoa. Myrkkysienille on yhteistä vain myrkyllisyys.

Vanhin historiankirjoihin merkitty sienimyrkytyskuolema lienee vuodelta 54: Rooman keisari Claudius kuoli syötyään hänelle ilmeisesti tarkoituksella tarjotun myrkkysieniaterian. Suomessa on sadan viime vuoden aikana todettu alle 20 kuolemaan johtanutta sienimyrkytystä, valtaosa ennen 1960-lukua. Useimmiten myrkytyksen on aiheuttanut valkokärpässieni.

Tuoreena syöty korvasieni, pulkkosieni ja suippumyrkkyseitikki ovat nekin vaatineet Suomessa uhreja. Vakava myrkytys ei aina johda kuolemaan, mutta voi aiheuttaa esimerkiksi pysyvän munuaisvaurion.

Koko maailman vaarallisimmaksi myrkkysieneksi on osoittautunut kavalakärpässieni, joka on onneksi maassamme harvinainen ja kasvaa vain lounaisimmassa osassa Suomea.

Punainen kärpässieni on jokaiselle tuttu. Kärpässienten sukuun kuuluu muitakin yleisiä myrkkysieniä, kuten keltakärpässieni, ruskokärpässieni, pantterikärpässieni ja kangaskärpässieni.

Isorusokas, risakkaat, harmaamustesieni, kitkerälahokka, pisamavalmuska ja myrkkynääpikkä on syytä tunnistaa ja jättää paikoilleen myrkyllisyytensä vuoksi.

Myrkytystietokeskus (puhelin (09) 471 977) antaa toimintaohjeita epäiltäessä sienimyrkytystä. Vesi laimentaa myrkkyä. Oksentaminen voi auttaa, jos oireet tulevat heti syömisen jälkeen. Lääkehiili ja suolentyhjennysneste vähentävät elimistöön imeytyvän myrkyn määrää, jos ne ottaa ajoissa.

On syytä muistaa, että sienet pilaantuvat herkästi. Pilaantuneista sienistä voi saada ruokamyrkytyksen.

Päivitetty 11.10.2010
Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös