Näytteenotto lihantarkastuksessa

Kaikista sioista ja hevosista sekä tartunnalle alttiista luonnonvaraisesta riistasta kuten villisiasta ja karhusta tutkitaan trikiini-loisten esiintyminen. Ruhosta ja sisäelimistä tehdään tarvittaessa myös muita laboratoriotutkimuksia. Niihin kuuluvat mm. lihan mikrobiologiset tutkimukset, pH-mittaus, sekä antibioottisten aineiden esiintymisen selvittäminen.

Terveinä teurastettujen nautojen BSE-tutkimukset lopetetaan

19.2.2013

Terveinä teurastettuja nautoja ei enää tutkita BSE-taudin varalta 1.3.2013 alkaen. Taudin esiintymistä Euroopan unionin alueella seurataan jatkossa tutkimalla itsestään kuolleet, lopetetut, sairaana teurastetut ja hätäteurastetut naudat. Lampailta ja vuohilta otetaan näytteitä entiseen tapaan.

Nautojen BSE-tapaukset ovat viime vuosina vähentyneet huomattavasti koko Euroopan unionin alueella: vuonna 2012 todettiin vain 18 BSE tapausta. Suomessa on ollut vain yksi BSE-tapaus, vuonna 2001.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 19.2.2013

Nautojen BSE-tutkimukset teurastamoissa, pienteurastamoissa ja poroteurastamoissa 1.3.2013 alkaen (Eviran ohje)
Päivitetty 19.02.2013
Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös