Ravintolisät 

Ravintolisät ovat elintarvikkeita, jotka joko ulkomuotonsa tai käyttötapansa puolesta poikkeavat tavanomaisista elintarvikkeista. Valmistemuodoltaan nämä muistuttavat usein lääkkeitä eli ovat esimerkiksi pillereitä, kapseleita tai yrttiuutteita. Koostumuksensa puolesta tuotteet kuitenkin ovat elintarvikkeita, joita säätelee elintarvikelaki.

Ravintolisiä säätelee 1.3.2010 voimaan astunut maa- ja metsätalousministeriön asetus ravintolisistä (78/2010). Se perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2002/46/EY siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ravintolisäasetuksen mukaan ravintolisällä tarkoitetaan puristeena, kapselina, pastillina, tablettina, pillerinä, jauheena, tiivisteenä, uutteena, nesteenä tai muussa vastaavassa annosmuodossa myytävää valmiiksi pakattua valmistetta, jota pidetään kaupan elintarvikkeena. Ravintolisät nautitaan pieninä mitta-annoksina ja niistä saatavalla energiamäärällä ei ole merkitystä ruokavalion kannalta.

Ravintolisien tarkoitus on sille ominaisten ravintoaineiden tai muiden aineiden vuoksi täydentää ruokavaliota tai muulla tavalla vaikuttaa ihmisen ravitsemuksellisiin tai fysiologisiin toimintoihin. Niitä ei ole tarkoitettu korvaamaan monipuolista ruokavaliota eikä niistä saada merkittäviä määriä energiaa.

Ravintolisiä ovat esimerkiksi vitamiinien, kivennäisaineiden, kuidun, rasvahappojen ja lesitiinin saantiin tarkoitetut valmisteet sekä yrtti-, valkosipuli- ja mehiläisvalmisteet.

Lisää aiheesta palvelussamme