Karanteenituhoojat
Karanteenituhoojat ovat lainsäädännössä määriteltyjä, vaikeasti torjuttavia kasvintuhoojia, jotka aiheuttavat taloudellisesti merkittävää vahinkoa maa-, metsä- tai puutarhataloudelle. Karanteenituhoojien torjunnasta ja leviämisen estämisestä vastaavat viranomaiset eli Evira ja TE-keskukset. Karanteenituhoojia ei saa esiintyä kasvituotteissa EU:n sisämarkkinoilla eikä tuonti- tai vientierissä. Kun karanteenituhoojia tavataan tuotannossa, markkinoitavissa tai maahantuotavissa erissä, viranomaiset määräävät toimenpiteet tuhoojan torjumiseksi.
Suomen lainsäädännössä karanteenituhoojat on jaoteltu hävitettäviin ja torjuttaviin tuhoojiin. Hävitettäviä kasvintuhoojia ei esiinny pysyvästi Suomessa. Torjuttavia kasvintuhoojia ovat perunan vaalea rengasmätä, valkoperuna-ankeroinen ja perunasyöpä korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueen ulkopuolella.
Suoja-alueet
Suoja-alueet ovat osa EU:n kasvinsuojelujärjestelmää. Suoja-alue on alue, jolla jotakin karanteenituhoojaa ei esiinny, ja jolle sen leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueella noudatetaan kyseisen kasvintuhoojan suhteen tiukempia kasvinsuojelumääräyksiä kuin muualla EU:n alueella. Suoja-alueelle saa muualta EU:n alueelta tuoda suoja-aluetuhoojan isäntäkasveja vain toiselta suoja-alueelta tai puskurialueelta, ja kasveilla on oltava ZP-kasvipassi. Suomi on suoja-aluetta kuuden karanteenituhoojan suhteen: tulipolte, etelänjauhiainen, tomaatin pronssilaikkuvirus, juurikkaan nekroottinen keltasuonivirus, valkoperuna-ankeroinen ja koloradonkuoriainen.