Evira » Kasvintuotanto ja rehut » Kasvintarkastus » Tuonti » Usein kysyttyä

Usein kysyttyä kasvien ja kasvituotteiden maahantuonnista

Mitä kasveja Suomeen saa tuoda?

Tuontirajoitukset ovat maakohtaisia. EU:n alueelta saa tuoda omaan käyttöönsä kasveja ja kasvituotteita melko vapaasti. Tulipoltteen isäntäkasvien kuten omenapuiden ( Malus spp.), tuhkapensaiden ( Cotoneaster spp.) ja pihlajien ( Sorbus spp.) tuonti on kuitenkin sallittua vain tietyiltä alueilta, joilla tulipoltetta ei esiinny. Lisäksi tulipoltteen isäntäkasveilla on oltava ZP-kasvipassi.

EU:n ulkopuolisista maista ei kaikkien kasvien ja kasvituotteiden tuonti ole lainkaan sallittua. Sallituista tuotteista monelta vaaditaan kasvinterveystodistus. Lisäksi tuotteille on asetettu erilaisia tuontivaatimuksia, esimerkiksi että tuotteet on käsitelty tietyllä tavalla kasvintuhoojien varalta. Suunniteltaessa kasvien tai kasvituotteiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista tulee tuontivaatimukset selvittää aina etukäteen. Kaupallisiin tarkoituksiin maahantuovien on lisäksi rekisteröidyttävä kasvinsuojelurekisteriin.


Kasvien tuonnille tuliaisina matkatavaroiden mukana on myönnettyjä tiettyjä helpotuksia tuontivaatimuksista. Niistä kerrotaan ohjeet -sivuilla (Ohje 14004/3 Kasvien tuontiehdot matkustajille).

Mitä kasveja Suomeen ei saa tuoda?

Suomeen ei saa tuoda EU:n ulkopuolisista maista esimerkiksi tulipoltteen isäntäkasveja (esim. omena- ja päärynäpuut ( Pyrus spp.), tuhkapensaat ja pihlajat) havukasveja, perunaa, Citrus-suvun kasveja tai maa-ainesta. Luettelo tuontikielloista löytyy ohjeet-sivulta.

Mikä on kasvinterveystodistus?

Kasvinterveystodistus (Phytosanitary Certificate) on virallinen asiakirja, jossa lähtömaan kasvinsuojeluviranomainen todistaa tuotteiden olevan puhtaita kasvitaudeista ja tuhohyönteisistä. Todistuksen myöntämiseksi lähtömaan viranomainen selvittää, ettei tuotavissa kasveissa ole tuhohyönteisiä tai kasvitauteja ja että tavara täyttää vastaanottajamaan muut vaatimukset.

Miltä kasveilta todistus vaaditaan?

Todistus vaaditaan esimerkiksi taimiaineistolta, ruukkukasveilta, tiettyjen lajien leikkokukilta ja kasviksilta, havupuutavaralta ja osin lehtipuutavaralta. Luettelo kasvinterveystodistusta vaativista tuotteista löytyy ohjeet-sivulta.

Miten kasvinsuojelurekisteriin rekisteröidytään?

Kasvinsuojelurekisteriin haetaan lähettämällä täytetty rekisterihakemuslomake oman alueen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY-keskus). Rekisteröityminen on maksutonta, mutta jos toimija on kasvipassin ja/tai taimitodistuksen käyttövelvollinen, tehdään yrityksessä vuosittain maksullinen rekisteröintiedellytysten tarkastus.

Miten toimin kun tuon Suomeen kasveja joilla on kasvinterveystodistus?
Tuontitarkastus on tilattava ennen tuontia oman alueen kasvintarkastajalta. Kasvintarkastajien yhteystiedot löytyvät yhteystiedot-sivulta. Tavara on myös ilmoitettava tulliin. Kasvintarkastaja ja tulli antavat lisäohjeita.

Ovatko todistukset ja tarkastukset maksullisia?

Kasvinterveystodistus on useimmissa maissa maksullinen asiakirja. Sen hinta vaihtelee maittain. Tuontitarkastus Suomessa on myös maksullinen. Tarkastusten hinnat löytyvät hinnastosta.

Mitä tarkastuksessa tehdään?

Kasvintarkastaja tutkii, ovatko maahantuotavat tuotteet puhtaita tuhohyönteisistä ja kasvitaudeista ja täyttyvätkö muut tuontivaatimukset. Tarvittaessa tarkastaja ottaa näytteitä laboratoriossa tutkittavaksi. Tällöin maahantuotava erä odottaa tulosten saamista, ennen kuin maahantuoja saa ottaa sen käyttöönsä.

Mitä tapahtuu, jos maahantuotavista tuotteista löytyy kasvintuhoojia?

Jos tuotteista löytyy kasvintuhoojia, joiden esiintymistä ei sallita, antaa kasvintarkastaja tuotteille maahantuontikieltopäätöksen. Kieltopäätös voidaan antaa myös muusta syystä, elleivät erän asiakirjat tai tavara itse täytä muita maahantuonnille asetettuja vaatimuksia. Päätöksessä määrätään maahantuotavalle erälle toimenpiteet, jotka maahantuojan on tehtävä omalla kustannuksellaan.