Evira » Kasvintuotanto ja rehut » Kasvisten kauppa

Kasvisten kauppa

Kasvisten kaupanpitämisen vaatimukset


Tuoreiden hedelmien ja vihannesten kaupan pitämisen vaatimusten  tarkoituksena on helpottaa kaupankäyntiä etupäässä kansainvälisillä mutta myös kansallisilla markkinoilla. Samalla niiden avulla voidaan varmistaa, että ostajalle tarjottavat tuotteet ovat laadullisesti hyviä. Vaatimuksia on noudatettava kaikissa kaupan vaiheissa.

Vaatimukset edellyttävät tuotteilta terveyttä, puhtautta ja kauppakelpoisuutta. Lisäksi tuotteille, joille on säädetty erikoisvaatimukset, kuuluu tehdä pääasiassa tuotteen ulkoisiin ominaisuuksiin perustuva laatuluokitus.

Vaatimusten tärkeä osa ovat tuotteista annettavat tiedot. Aina on ilmoitettava viljelysmaa ja pakkaaja. Erikoisvaatimustuotteisiin on merkittävä lisäksi tuotteen laatuluokka ja osalla tuotteista lajike.

Kaupan pitämisen vaatimusten noudattamista valvotaan tuonti vaiheessa ja markkinoilla pistokokein. Valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kaupan olevat tuoreet hedelmät ja vihannekset ovat laadullisesti hyväksyttäviä ja vastaavat niille asetettuja vaatimuksia.

Hedelmien ja vihannesten vaatimustenmukaisuutta valvotaan kaikissa kaupan pitämisen vaiheissa. Elintarviketurvallisuusvirasto vastaa valvonnan valtakunnallisesta koordinoimisesta, kansainvälisestä tiedonvaihdosta, tarvittavien valvontarekistereiden pitämisestä, tarkastuksista sekä Työvoima- ja elinkeinokeskusten tekemän valvonnan ohjauksesta.





Lisää aiheesta muualla verkossa