Viljasadon laatuseuranta 2007
7.8.2007
Viljasadon laatu
Syksyn 2007 viljasadon laatu on hyvä. Sekä kevätvehnällä että mallasohralla käyttötarkoituksen mukaiset laatuvaatimukset täyttävien näytteiden osuudet olivat aikaisempia vuosia korkeampia. Molemmissa myös syy korkeampaan osuuteen oli sama: valkuainen. Vehnällä valkuaispitoisuus oli aikaisempia vuosia korkeampi ja mallasohralla alhaisempi. Myös rukiin laatu oli hyvä vaikkakin sakoluku jäi hieman edellistä vuotta alhaisemmaksi.
Korjuuajan sateiden vaikutus leipäviljojen sakolukuihin jäi odotettua pienemmäksi. Alueelliset erot olivat kuitenkin suuria. Varsinais-Suomessa suurin osa kevätvehnästä korjattiin jo elokuussa, kun Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa korjuu painottui syyskuun puolelle. Etenkin Kymenlaaksossa sakoluku oli selvästi alhaisempi.
Myös rehuviljojen laatu oli hyvä. Sekä kauran että ohran hehtolitrapainot olivat korkeita: kauralla peräti 2000-luvun toiseksi korkein. Ohran valkuaispitoisuus oli kahden edellisen vuoden tasolla.
Kasvukausi alkoi varhain ja Etelä- ja Varsinais-Suomessa kylvöille päästiin jo huhtikuun puolessa välissä. Toukokuun sateet haittasivat kuitenkin kylvöjä muualla maassa ja osa kylvöistä jäikin kesäkuun puolelle. Sateet haittasivat paikoitellen myös viljojen alkukehitystä. Sateet haittasivat myös viljojen korjuuta etenkin elokuun lopulla ja syyskuussa. Paikalliset erot saattoivat tosin olla suuriakin. Tiken ennakkosatoarvion perusteella viljasadon määrä oli 4,2 miljardia kiloa, mikä oli 0,4 miljardia kiloa edellisvuotta korkeampi.
Viljaseula-julkaisu on kokenut hienoisia muutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ulkoasua on uudistettu ja taulukoiden yhteyteen on lisätty lyhyitä kommentteja keskeisimmistä asioista. Tärkeimpänä uudistuksena on kuitenkin julkaisun jakaminen kahteen osaan ja julkaisun aikaistaminen. Käsillä olevassa osassa esitellään laatutekijöiden keskiarvotietoja viljakasveittain, alueittain ja lajikkeittain. Käsiteltäviä laatutekijöitä ovat esimerkiksi hehtolitrapaino, valkuainen, sakoluku ja tärkkelys. Toisessa osassa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2008, on mukana perinteiset luokittaiset taulukot sekä rikkapitoisuus. Osa uudistuksista perustuu keväällä 2006 Viljaseulan lukijoille tehdyn kyselyn tuloksiin. Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille ja Viljaseulan kehitystyöhön osallistuneille.
Lisää aiheesta palvelussamme
päivitetty 14.12.2007
Viljaseula 2007 Kotimaisen viljasadon laatuseuranta osa 1
(pdf, 2 Mt)
Viljasadon keskilaatu viljalajeittain
(pdf, 7 kt)
Viljasadon keskilaatu alueittain
- kevätvehnä 336 näytettä (pdf, 8 kt)
- syysvehnä 80 (pdf, 8 kt)
- ruis 96 (pdf, 8 kt)
- mallasohra 418 (pdf, 8 kt)
- rehuohra 514 (pdf, 8 kt)
-
kaura 618 (pdf, 7 kt)
Viljasadon keskilaatu lajikkeittain
- kevätvehnä (pdf, 7 kt)
- syysvehnä (pdf, 7 kt)
- ruis (pdf, 7 kt)
- mallasohra (pdf, 7 kt)
- rehuohra (pdf, 7 kt)
- kaura (pdf, 7 kt)
Lomakkeet
Viljasadon laatuseuranta 2007 (pdf, 551 kt)
Esitykset
Esitys viljasadon laadusta
Viljateknikkojen seuran kokouksessa 23.10.2007 (pdf, 395 kt)