Vertailulaboratoriotoiminta

Toiminnalla varmistetaan, että eri laboratorioiden tutkimustulokset ovat luotettavia ja vertailukelpoisia kansallisesti ja kansainvälisesti. Vertailulaboratoriotoiminta on keskeinen osa Eviran koko laboratoriotoimintaa.

Vertailulaboratorio tuottaa tietoa muun muassa tartuntojen, tautien ja jäämien esiintyvyyksistä. Lisäksi se osallistuu alan kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä muuhun yhteistyöhön.

Laaja kotimainen ja kansainvälinen asiakaskunta

Vertailulaboratoriotoiminnan asiakaskunta kuvastaa toiminnan monipuolista luonnetta.

Kotimaisen asiakaskunnan pääkohderyhmän muodostavat vertailulaboratorion ohjauksessa toimivat kansalliset laboratoriot, joita toimii lähinnä elintarviketurvallisuusanalytiikan alueella.

Muita tärkeitä kansallisia asiakkaita ovat oman hallinnonalan päätöksiä valmistelevat virkamiehet, Maaseutuvirasto sekä Eviran sisäiset toimintakokonaisuudet ja valvontaosasto.

Kansainvälisen asiakaskunnan pääryhmät:
  • EU:n komissio
  • Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA)
  • kansainväliset järjestöt, esimerkiksi Maailman eläintautijärjestö (OIE), Euroopan ja Välimeren maiden kasvinsuojelujärjestö (EPPO), Kansainvälinen siementarkastusjärjestö (ISTA)
  • eri maiden laboratoriot rapuruton diagnostiikan osalta

Säädökset ja kansainväliset sopimukset

Vertailulaboratoriotoiminta perustuu säädöksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. EU:n valvonta-asetuksen (882/2004) mukaan vertailulaboratorioiden toiminnan olisi katettava rehu- ja elintarvikelainsäädännön sekä eläinten terveyden kaikki osa-alueet ja varsinkin ne, joilla tarvitaan täsmällisiä analyyttisiä ja diagnostisia tuloksia.

Päivitetty 22.11.2010

Olet tässä: Etusivu Tietoa Evirasta Esittely Toiminta Laboratoriotoiminta Vertailulaboratoriotoiminta

Tulosta

Anna palautetta tästä sivusta

Anna palautetta tästä sivusta

Auta meitä kehittämään Evira.fi-sivustoa!

Kerro meille, jos teksti ei tällä sivulla ole riittävän selkeätä, jos siitä puuttuu mielestäsi jotain oleellista tai jos sen ajantasaisuudessa on toivomisen varaa.

Luemme kaikki palautteet ja otamme ne huomioon, kun kehitämme sivuja. Pääsääntöisesti emme vastaa sivukohtaiseen palautteeseen.

Eviran toimintaan liittyvää palautetta voit antaa erillisellä Palautelomakkeella

Lomakkeen kentät ovat pakollisia

Asiakokonaisuudet

Toiminta

Katso myös