Tornionjoen lohikuolemien aiheuttajasta ei vielä varmuutta

12.10.2015

<p>Kesällä 2014 ja 2015 kuolleiden lohien ihovaurioiden ja kuolemien syyt ovat edelleen epäselviä. Koska taudin aiheuttajaa ei ole löydetty, on taudin torjunta mahdotonta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Ruotsin viranomaiset jatkavat lohikuolemien selvittämistä Tornionjoen vesistöalueella.</p>

Useassa joessa Ruotsin puolella Perämerta on nousulohissa havaittu lohikalojen ihokuolioon eli
UDN-tautiin (ulcerative dermal necrosis) viittaavia oireita. Ruotsin Statens veterinärmedicinska anstaltin (SVA) tutkimuksissa on kahdessa Tornionjoen nousulohessa diagnosoitu UDN.

”Eviran tiedossa ei ole, että UDN-tautia tai sitä muistuttavia ihomuutoksia olisi esiintynyt Suomen merialueiden kalakasvattamoissa”, sanoo erikoistutkija, ELT Perttu Koski Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksiköstä.

UDN-taudin tutkimus tarvitsee erillistä tutkimusrahoitusta

UDN-taudin syntymekanismi on edelleen epäselvä, samoin se, onko kyseessä tarttuva tauti vai aiheuttaako taudin jokin muu syy. Jotta Tornionjoen lohikuoleman syiden selvitys pystyttäisiin tekemään kesällä 2016 nykyistä tehokkaammin ja laajemmin, tarvitaan erillistä tutkimusrahoitusta.

Evira on käynnistänyt yhteistyön suunnittelun Lapin elinkeino-, liikenne ja elinkeinokeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa siltä varalta, että lohikuolemat jatkuvat Tornionjoella vielä vuonna 2016. Myös kalastajien ja ruotsalaisten viranomaisten kanssa yhteistyöstä tullaan sopimaan tarkemmin kuin tähän asti.

Lohista kaivataan yhä näytteitä

Evira toivoo näytteitä huonokuntoisista, elävinä pyydystetyistä tai aivan äskettäin kuolleista Tornionjoen lohista. Sairaat tai aivan vastakuolleet lohet tulisi ensin jäähdyttää ( +1…+5 astetta), mutta ei pakastaa. Sairaista Tornionjoen lohista voi ottaa yhteyttä suoraan Eviran Oulun toimipaikkaan numeroon 040 569 4541.

Kalanäytteiden lähettäminen

Tornionjoki on Itämeren alueen tärkein lohijoki ja myös suurin poikastuotantoalue.

Tornionjoen lohikuolemat 2014 - 2015 

Evira jatkaa Tornionjoen lohikuolemien selvittämistä, Eviran tiedote 25.7.2014 

Lisätietoja:
erikoistutkija, jaostopäällikkö Perttu Koski, p. 040 569 4541

 

Aihealueet: