Villisikojen brusellabakteeri samaa tyyppiä kuin muualla Euroopassa

21.12.2015

<p>Suomessa ensimmäistä kertaa villisioista löydetty brusellabakteeri varmistui jatkotutkimuksissa tyypiltään samaksi <em>Brucella suis</em> -bakteeriksi, jota esiintyy verraten yleisesti villisioissa ja rusakoissa Euroopassa. Bakteeri voi tarttua myös ihmiseen. Tämä brusellatyyppi aiheuttaa kuitenkin vain harvoin tautia ihmisessä. &nbsp;</p>

Brusellabakteeri todettiin Suomessa kahdesta villisiasta ensimmäistä kertaa kesällä 2015 Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa. Bakteerikannat varmistuivat Brucella suis biovaari 2 -bakteeriksi EU:n vertailulaboratorion tutkimuksissa Ranskassa.

Bakteeri löytyi Itä-Suomessa metsästetyistä villisioista, joista oli lähetetty näytteitä tutkittaviksi afrikkalaisen sikaruton varalta. Evira tutkii eläintautien seurantaan liittyen villisikanäytteet myös brusellan varalta. Brusellaa esiintyy yleisesti villisioissa ja rusakoissa Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Brusellabakteeri tuhoutuu lihan kypsennyksessä

Ihminen voi saada brusellatartunnan käsitellessään kuolleita villisikoja tai niiden ruhoja. Ihmisellä bakteeri aiheuttaa tulehdustaudin oireita. Evira kehottaa noudattamaan hyvää hygieniaa, kun käsitellään villisikojen ruhoja ja lihaa. Bakteeri tuhoutuu, kun liha kypsennetään täysin kypsäksi. Raakoja ruhonosia ja elimiä ei suositella annettavaksi koirille.

Brucella suis biovaari 2 -bakteerin isäntäeläin on sika. Suomessa bakteeria ei ole koskaan todettu tuotantosioissa. Brusella aiheuttaa karjuilla kivestulehdusta ja emakoilla keskenporsimista sekä hedelmättömyyttä. Evira kehottaa kaikkia sikojen ja tarhattujen villisikojen pitäjiä varmistamaan tilansa tautisuojauksen ja estämään kontaktit luonnonvaraisiin villisikoihin.

Brusellan esiintymistä tuotantoeläimissä seurataan Suomessa jatkuvasti.

Lue lisää:
Bruselloosi
Eviran tiedote 7.8.2015 
Ohjeita sikatilojen suojaamiseen afrikkalainen sikarutto -sivuilta 
Bruselloosista Zoonoosikeskuksen sivuilla  

Lisätietoja:
erikoistutkija Teresa Skrzypczak, p. 040 489 3386 (brusellabakteeri)
ylitarkastaja Miia Kauremaa, p. 0400 318 510 (eläintautien valvonta)
erikoistutkija, jaostopäällikkö Taina Laine, p. 050 373 6614 (sikojen sairaudet)

 

Aihealueet: