Viranomaiset harjoittelevat afrikkalaisen hevosruton varalta

4.9.2017 11:28

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja maa- ja metsätalousministeriö harjoittelevat yhdessä Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaisten kanssa toimia afrikkalaisen hevosruton (AHS) leviämisen estämiseksi. Keskiviikkona 6.9.2017 järjestettävä Pegasus2017-valmiusharjoitus on osa normaalia eläintauteihin varautumista.

Harjoituksen tarkoituksena on testata valmiussuunnitelmien ajantasaisuus ja vahvistaa kansainvälisen viestinnän rutiineja.

Afrikkalainen hevosrutto on helposti leviävä, vakava hevoseläinten virustauti, joka ei tartu ihmiseen. Tautia esiintyy etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta ajoittain myös Pohjois-Afrikassa. Tautitapauksia on todettu aiemmin myös Lähi-idässä, Espanjassa ja Portugalissa, viimeksi 1980-luvun lopulla. Suomessa tautia ei ole todettu.

”Afrikkalainen hevosrutto valikoitui harjoituksen kohteeksi erityisesti hevosten tautien torjuntaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi. Tärkeintä harjoituksessa on kuitenkin kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen”, sanoo jaostopäällikkö Sirpa Kiviruusu Evirasta.

Virtuaaliharjoituksella varmuutta tositilanteisiin

Afrikkalaisen hevosruton valmiusharjoitus, Pegasus2017 toteutetaan virtuaalisesti, eikä sen yhteydessä mennä hevostiloille. Harjoitusta varten on laadittu kuvitteellinen kertomus, joka jäljittelee mahdollista tautitapausta. Tarkemmat yksityiskohdat ovat harjoituspäiviin asti salaisia.

Harjoitukseen osallistuvat Pohjoismaiden ja Baltian maiden eläinlääkintähuollon keskusviranomaiset, ja joissakin maissa laajemmin myös muut eläinlääkärit ja hevosalan toimijat. Evira ohjaa harjoitusta Suomen osalta ja osallistuu harjoitukseen usean yksikön voimin.

Eläinlääkintäviranomaiset ovat järjestäneet useita alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä helposti leviävien eläintautien valmiusharjoituksia, mutta afrikkalaisen hevosruton varalta tämä harjoitus on ensimmäinen.

Lisätietoja:

jaostopäällikkö Sirpa Kiviruusu, Evira, p. 0400 920 503

Lue lisää:

Afrikkalainen hevosrutto

 

Aihealueet: