Saparo-uutiskirje eläinlääkäreille, lokakuu 2016

14.10.2016

Afrikkalainen sikarutto uhkaa Suomea edelleen

Afrikkalaisen sikaruton tautitilanne on pahentunut Baltiassa ja Puolassa tämän vuoden aikana ja kesällä tauti levisi uusille, aiemmin taudista vapaille alueille. Afrikkalaisen sikaruton takia perustetut rajoitusalueet ovat laajentuneet kesän aikana useasti ja tällä hetkellä koko Viro ja suurin osa Latviasta ja Liettuasta on rajoitusaluetta. 

Lue lisää

Hirvieläinten näivetystaudin seurantaa tehostetaan – näytteitä tarvitaan

Hirvieläinten näivetystauti CWD (chronic wasting disease) on tullut tänä vuonna uudella tavalla ajankohtaiseksi, koska sitä on nyt tavattu ensimmäistä kertaa Euroopassa. Norjassa on todettu kolme tapausta tunturipeuroissa ja kaksi hirvissä. Kaikki olivat villejä eläimiä Norjan eteläosasta. Tartuntojen alkuperä on edelleen tuntematon.

Lue lisää

Suomessa on mitättömän alhainen lampaiden ja vuohien scrapie-taudin riski

Euroopan unioni on myöntänyt Suomelle mitättömän alhaisen riskin luokituksen klassisen scrapien osalta. Komission asetus tuli voimaan 8.9.2016. Koska muutoksen myötä kaikilla suomalaisilla lampaiden ja vuohien pitopaikoilla on mitättömän alhaisen scrapie-riskin luokitus, vapaaehtoinen scrapie-terveysvalvonta lakkautetaan tarpeettomana.

Lue lisää

Sikojen MRSA-tartunnan seuranta 2016–17

MRSA-bakteerin esiintyvyyttä teurassioilla seurataan jälleen. Seuranta on jatkoa vuonna 2009–2010 toteutetulle teurastamokartoitukselle. Näytteiden keruu aloitettiin syyskuussa 2016 ja se kestää vuoden.

Lue lisää

Lemmikkieläinpassin myöntö eläimelle, jonka omistaja asuu EU:n ulkopuolella

Lemmikkieläinasetuksen nojalla ei voida asettaa vaatimuksia omistajien kansallisuudelle tai vakinaiselle asuinpaikalle. Lemmikkieläinpassi voidaan Suomessa myöntää myös lemmikille/omistajalle, joka asuu EU:n ulkopuolella omistajan kansallisuuteen katsomatta.

Lue lisää

Prokaiinipenisilliinin käytössä edelleen väliaikaiset käyttörajoitukset

Bentsyylipenisilliiniprokaiinia sisältävien injektiovalmisteiden saatavuushäiriö jatkuu edelleen. STM:n velvoitevarastoinnin alittamispäätös on voimassa 31.12.2016 asti. Tilanteen normalisoitumisesta ei ole toistaiseksi tietoa.

Lue lisää

Uusi ohje lausunnolla: lääkitystarran lisääminen hevosen vanhaan tunnistusasiakirjaan

Vanhoissa hevosten rekisteritodistuksissa ja passeissa ei ole tilaa teurastuksen kieltämiselle eikä kuuden kuukauden varoajallisille lääkkeille. Tätä varten on 2000-luvun alkupuolelta lähtien näihin vanhoihin asiakirjoihin voinut lisätä ns. lääkitystarran. 

Lue lisää

Evira mukana Eläinlääkäripäivillä

Evira toivottaa Eläinlääkäripäiville 30.11.–2.12.2016 osallistuvat eläinlääkärit tervetulleiksi näyttelyosastolleen!

Lue lisää

 

Tilaa Saparo-uutiskirje eläinlääkäreille.

Aihealueet: