Otantaan perustuvat tarkastukset 2014

Vuonna 2014 tehtiin 284 tuotantoeläintilalla suunnitelmallinen otantaan perustuva eläinsuojelutarkastus. Eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä raportoitiin kaikkiaan 22 prosentilla tarkastetuista tiloista, mikä on hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tarkastustuloksissa oli kuitenkin selkeitä eläinlajikohtaisia eroja. Lisäksi tarkastustuloksiin vaikuttaa poikkeuksellinen valvontavuosi, jossa sikaloiden suuri määrä vaikutti muiden eläinlajien valvontamääriin ja – perusteisiin.  Tulokset eivät siten ole kaikin osin vertailukelpoisia edellisiin vuosiin.

Euroopan unioni velvoittaa jäsenvaltiot tarkastamaan vuosittain edustavan määrän maansa tuotantoeläintiloja. Näissä tarkastuksissa käydään läpi säädösten noudattaminen koko kansallisen eläinsuojelulainsäädännön osalta. Suomessa noin neljännes valvottavista tiloista valitaan tarkastuksen kohteeksi satunnaisotannalla ja loput valitaan riskiperusteisesti tietyin eläinlajikohtaisesti määritetyin painotuksin. Muun muassa aiempien vuosien otantaan perustuvissa tai muissa eläinsuojelutarkastuksissa havaitut laiminlyönnit lisäävät todennäköisyyttä päätyä tarkastuksen kohteeksi myös tulevina vuosina.

Maatilojen suunnitelmalliset otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset aloitettiin Suomessa vuonna 1998. Ensimmäisiä tarkastuskohteita olivat vasikka- ja sikatilat. Tarkastuksia on laajennettu vuosittain koskemaan yhä uusia tuotantoeläinlajeja ja vuodesta 2012 lähtien tarkastusten piirissä on ollut jo yhdeksän eri eläinlajia tai –ryhmää.

Vuonna 2014 tarkastettavaksi määrättiin 355 tuotantoeläintilaa (683 vuonna 2013). Tuotantoeläinten otantatarkastuksia määrättiin tehtäväksi huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän, koska EU:n komission emakoiden ryhmäkasvatusvaatimusta koskevan selvityspyynnön vuoksi tarkastettavaksi määrättiin myös 392 sikalaa, joissa on 10 - 99 emakkoa. Näiden sikaloiden osalta selvitettiin ryhmäkasvatusvaatimusten täyttyminen. Noin neljällä prosentilla tarkastettavaksi määrätyistä tiloista ei ollut tarkastushetkellä eläimiä. Nämä tilat olivat joko hiljattain lopettaneet eläintenpidon kokonaan, tai tilalla oli meneillään pidempi tuotantotauko. Laiminlyöntien raportoinnissa on huomioitu vain tilat, joilla oli eläimiä.

Tuotantoeläintilojen otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa koko maassa havaittujen sellaisten tilojen määrä, joilla oli laiminlyöntejä, laski hieman vuodesta 2013 (29.5 % → 22 %). Laiminlyöntejä, jotka vaativat kiireellisiä toimenpiteitä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi, paljastui vain yhdellä nautatilalla.

Valvonnalla, ohjauksella ja koulutuksella on ilmeisimminkin saatu tuloksia aikaan, sillä 2000-luvun alkupuoliskolla eläinten pidossa havaittiin vuosittain laiminlyöntejä yli 30 prosentilla tarkastetuista tiloista. Vuosina 2007-2009 laiminlyöntien osuus vaihteli 20 prosentin molemmin puolin nousten lähelle 30 prosenttia jälleen vuosina 2010-2013.  Valvonnan riskiperusteisuutta on kehitetty voimakkaasti viime vuosien aikana. Riskiperusteisesti kohdennettu otanta lisännee tarkastuksissa todettujen laiminlyöntien määrää.

Naudat

Tarkastuksia tehtiin yhteensä 200 nautatilalla. Laiminlyöntejä havaittiin 23 prosentilla tiloista, mikä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2013.

Laiminlyönneistä edelleen lähes 40 % todettiin vasikoilla (2013 vähän yli 40 %), joilla yleisimmät laiminlyönnit ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, kohdistuen pääosin pitopaikan tilavaatimuksiin sekä puhtauteen ja turvallisuuteen. Ryhmäkarsinoissa ei aina ollut riittävästi tilaa jokaista eläintä kohden, ja vasikoita pidettiin yksittäiskarsinoissa yli sallitun iän. Tilojen ja laitteiden puhtaudesta, desinfioinnista ja turvallisuudesta ei huolehdittu riittävästi, eikä kaikilla vasikoilla ollut puhdasta ja kuivaa makuualuetta. 15 % vasikoiden laiminlyönneistä koski niiden juottoa tai ruokintaa.

Yleisimmät laiminlyönnit myös yli kuuden kuukauden ikäisillä naudoilla koskivat pitopaikan puhtaana pitoa ja tilavaatimuksia. 18 tilalla (9 %) nautojen käytössä ei ollut puhdasta ja kuivaa makuupaikkaa. 18 % laiminlyönneistä liittyi nautojen ulkoiluun tai ulkoiluolosuhteisiin. 7 tilalla kytkettynä pidettävät lehmät ja hiehot eivät päässeet laitumelle tai jaloittelutarhaan. Myös puutteellinen sorkkahoito oli edellisten vuosien tapaan ongelmana usealla tilalla. Suurin osa sekä vasikoilla että aikuisilla naudoilla havaituista laiminlyönneistä kohdistui suoraan eläinten hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin, sillä sairauksien hoidosta tai kuolleiden eläinten lukumäärästä pidettävän kirjanpidon puutteiden osuus kaikista epäkohdista oli alle 4 %. Yhdellä nautatilalla ryhdyttiin kiireellisiin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Siat

Sikatiloja tarkastettiin yhteensä 55. Eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä havaittiin 29 prosentilla tarkastetuista tiloista, mikä on enemmän kuin vuotta aiemmin (19 %).

Tilaa kohti laskettuna laiminlyöntejä oli keskimäärin 2.7. Kaikista sikaloissa havaituista laiminlyönneistä 26 % liittyi tilavaatimuksiin. Yleisimmin puutteita oli ryhmissä pidettävien sikojen lattiapinta-alan vaatimuksissa. Sen sijaan vuoteen 2011 asti selkeästi yleisintä laiminlyöntiä eli tutkimis- ja tonkimismateriaalin puutetta esiintyi kolmen edellisen vuoden tavoin enää vain yksittäisillä tiloilla. Tällä kertaa virikemateriaalin ja/tai emakoiden pesäntekomateriaalin puutetta havaittiin kolmella tilalla eli 5 % tarkastetuista tiloista. Näyttäisikin siltä, että yhteistyö koko tuotantoketjun kanssa olisi tuonut pysyviä parannuksia asiaan. Edellisten vuosien tapaan kirjanpidon puutteet säilyivät yleisempien epäkohtien joukossa; kaikista sikaloissa havaituista laiminlyönneistä 12 % johtui puutteellisesta kirjanpidosta. Kolmella tilalla valaistukselle asetetut vaatimukset eivät täyttyneet. Muut yksittäiset laiminlyönnit liittyivät pääasiassa pito-paikan puhtauteen ja turvallisuuteen sekä sikojen ruokintaan ja juottoon.

Munivat kanat

Kanaloita, joissa on yli 350 munivaa kanaa, tarkastettiin yhteensä 6. Tarkastetuista kanaloista yhdessäkään ei havaittu laiminlyöntejä.

Broilerit

Kolmella tarkastetulla broileritilalla ei ollut laiminlyöntejä.

Turkiseläimet

Turkiseläintiloja tarkastettiin vain 4, joista yhdellä (25 %) havaittiin puutteita. Laiminlyönti liittyi turkistarhan pakovarmuuteen. Edellisenä vuonna laiminlyöntejä oli 54 %:lla 24 tarkastetusta tilasta.

Lampaat ja vuohet

Tarkastetuista 13 lammastilasta ja 5 vuohitilasta yhdessäkään ei havaittu laiminlyöntejä.

Ankat ja hanhet

Yhteensä 5 tarkastetulla ankka- ja hanhitilalla ei kolmen edellisen vuoden tapaan havaittu lainkaan laiminlyöntejä.

Otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa havaittujen laiminlyöntien osuus tarkastuksista 2001–2014

Otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa valvottujen tilojen ja havaittujen laiminlyöntien lukumäärä eläinlajikohtaisesti vuosina 2001-2014