Porot

Porot voidaan hävittää hautaamalla koko Suomessa. Hautaamisen tulee tapahtua annettujen ohjeiden mukaisesti. Hautaaminen ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle, eikä ruhoa saa haudata pohjavesialueelle.

Eläinten omistajan olisi hyvä olla yhteydessä kunnaneläinlääkäriin ja kunnan ympäristösuojelusihteeriin, jotka antavat lisätietoja hautaamisesta ja mm. kunnan alueella sijaitsevista pohjavesialueista.

Tilalla kuollut tai lopetettu poro kuuluu sivutuoteasetuksen luokkaan 2. Poron hävittäminen on hautaamisen lisäksi mahdollista polttamalla ruho hyväksytyssä poltto- tai rinnakkaispolttolaitoksessa. Porojen ruhot voidaan myös kuljettaa käsiteltäväksi luokan 1 tai luokan 2 käsittelylaitokseen.