Usein kysyttyä eläinsuojelusta

Tälle palstalle kootaan Eviran vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin eri eläinlajien pidosta ja eläinten hyvinvoinnin valvonnasta. Palstaa täydennetään säännöllisesti.

Palstalla esitetyt vastaukset ovat osin Eviran tulkintoja lainsäädännön soveltamisesta. Tulkinnat eivät ole oikeudelliselta luonteeltaan muita viranomaisia tai toimijoita sitovia. Viime kädessä lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee tuomioistuin.

Koirat

• Kasvatan koirarotua, jonka takajalkojen kannukset tulee rotumääritelmän mukaan poistaa. Uusi kunnaneläinlääkärimme ei sitä kuitenkaan suostu tekemään. Voiko eläinlääkäri kieltäytyä kannusten poistosta, vaikka lähialueella ei edes ole mitään muuta eläinlääkäriasemaa, jonne voisin pennut viedä kannustenpoistoon?

Kannusten poistoa ei saa tehdä ainoastaan siksi, että rotumääritelmä niin edellyttää. Leikkaus tai muu siihen verrattava kipua aiheuttava toimenpide saadaan eläimelle suorittaa vain, jos se on eläimen sairauden tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi tarpeellista. Sairauteen verrattavia syitä voivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa toimenpiteellä ehkäistään eläintä vahingoittamasta itseään tai muita eläimiä. Kannusten poisto voi ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä olla perusteltavissa esimerkiksi silloin, kun koiraa tullaan käyttämään metsästyskäytössä tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa kannusten vahingoittumisen vaara on ilmeinen.

• Yhdistyksemme on aikeissa järjestää varainkeruumielessä epävirallisen koiranäyttelyn eli ns. Match Shown. Yhdistyksemme jäsen muistutti, että ulkomailtakaan tuodut typistettyhäntäiset ja -korvaiset koirat eivät saa Suomessa osallistua koiranäyttelyyn. Ei kai kielto koske kuitenkaan tällaista epävirallista näyttelyä?

Vuonna 2001 tai sen jälkeen syntyneiden typistettyjen koirien näytteillä pitäminen tai kilpailuihin osallistuminen on kiellettyä riippumatta siitä, onko kyseessä ns. virallinen vai epävirallinen näyttely tai kilpailu. Typistetyt koirat eivät saa osallistua mihinkään kilpailuun, kokeeseen, testiin tai muuhun kilpailutarkoituksessa järjestettävään tilaisuuteen, jossa arvioidaan koirien ominaisuuksia, taipumuksia tai taitoja. Typistettyjen koirien osallistuminen koiranäyttelyihin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin, joissa arvostellaan koirien ulkomuotoon, käyttöön tai jalostukseen liittyviä ominaisuuksia, on myös kielletty. Sillä, kuka kyseenomaiset tilaisuudet järjestää, tai minkälainen asema niillä on alan harrastajien keskuudessa, ei ole merkitystä. Ainoastaan maailmanmestaruus- ja euroopanmestaruuskilpailut sekä maailmanvoittaja- ja euroopanvoittajanäyttelyt on erikseen säädetty tilaisuuksiksi, joihin myös typistetyt koirat saavat osallistua.

• Kennelimme koirat asustelevat ulkotarhoissa, joista on luukun kautta vapaa pääsy lämmitettyyn kennelrakennukseen. Lueskelin Eviran Tavoitteena terve ja hyvinvoiva koira ja kissa – esitettä, ja ulkotarhat täyttävät kyllä reilusti tarhojen vaatimukset, mutta sisätilojen osalta koirien tila jää noin puoli neliötä vajaaksi oppaassa esitetystä ns. koiran pidolle tarkoitetun häkin pinta-ala -vaatimuksista. Pitääkö kennelrakennuksessa nyt siirtää väliseiniä tai tehdä muuta remonttia, jotta myös sisätilat täyttävät nuo koiran pidolle tarkoitetun häkin pinta-alavaatimukset?

Koiran pitoon tarkoitetun häkin tilavaatimuksia sovelletaan tapauksissa, joissa koiraa pidetään häkissä muutoin kuin tilapäisesti. Mikäli koirilla on vapaa pääsy ulkotarhaan, katsotaan sisähäkin olevan tässä tapauksessa rinnastettavissa koirankoppiin tai muuhun sitä vastaavaan säänsuojaan, jolloin riittää, että sisätila on kooltaan, rakenteiltaan ja varustukseltaan koirille sopiva. Mikäli koirien pääsy ulkotarhoihin estetään esimerkiksi työpäivien ajaksi, pitää sisätilojen kuitenkin täyttää koiran pidolle tarkoitetun häkin vaatimukset.

Kissat

• Paikallinen metsästysseura loukutti talvella kesämökkimme lähistöltä villiintyneitä kissoja. Kuulin, että pyydystetyt kissat oli lopetettu saman tien. Eikö irrallaan tavatut kissat pitäisi viedä ensin löytöeläinhoitolaan, missä niille voitaisiin yrittää etsiä uusi koti?

Kunnilla on velvollisuus järjestää alueellaan irrallaan tavatuille ja talteen otetuille kissoille, koirille ja muille vastaaville pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille tilapäistä hoitoa talteenottopaikoissa eli ns. löytöeläinhoitoloissa. Talteenotettuja eläimiä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin. Säilytysvelvoite koskee kuitenkin ainoastaan tilapäisesti poissa omistajansa hallinnasta olevien eläinten hoidon järjestämistä. Kiinniotettuihin villiintyneisiin kissoihin sovelletaan metsästyslakia. Metsästyslaki rinnastaa villiintyneet kissat rauhoittamattomiin eläimiin, joiden pyydystämiseen ja välittömään lopettamiseen alueen omistajalla tai haltijalla tai alueen metsästysvuokraoikeuden ja metsästysluvan haltijalla on oikeus.

Yksittäisen kissan kiinniottajan voi olla vaikeaa arvioida, onko kiinni otettu eläin kotikissa vai villiintynyt kissa. Tällaisessa tapauksessa on parasta toimittaa kissa kunnan osoittamaan talteenottopaikkaan, jossa kissa voidaan tutkia myös tatuoinnin tai mikrosirun varalta.

Villiintyneiden kissojen kiinni ottamiseen, hoitamiseen ja lopettamiseen liittyvistä asioista voit lukea tarkemmin täältä.

Hevoset

• Olemme remontoimassa pihapiirissämme olevaa vanhaa kivinavettaa talliksi tyttäremme kahdelle shetlanninponille. Luimme, että tallin sisäkorkeuden on oltava vähintään hevosen säkäkorkeus kerrottuna luvulla 1,5, kuitenkin aina vähintään 2,2 metriä. Vanhan kivinavetan sisäkorkeus on vain 2 metriä eikä sitä ainakaan kovin helposti saa korotettuakaan. Tyttäremme shetlanninponit ovat säkäkorkeudeltaan alle 110 cm, jolloin luvulla 1,5 kerrottuna tarvittava sisäkorkeus olisi 165 cm. Koskeeko tuo 2,2 metrin vaatimus myös näin pieniä poneja, vai vain hevosia?

Valtioneuvoston asetus hevosten suojelusta koskee hevosten lisäksi myös ponien, aasien ja muiden vastaavien kavioeläinten pitoa. Näin ollen myös ponisuojan sisäkorkeuden tulee olla vähintään 2,2 metriä. Vaatimus koskee tällä hetkellä eläinsuojia, jotka on otettu käyttöön 31.12.2000 jälkeen. Myös vanhojen eläinsuojien on 1.1.2014 lähtien täytettävä em. vaatimus eläinsuojan sisäkorkeudesta.

Hevoset, lampaat

• Hevosemme laiduntavat kesäaikaan metsälaitumella, joka sijaitsee vajaan kilometrin päässä tallistamme. Tuttu hevosharrastaja kertoi, että hevosille vaaditaan nykyään myös laitumelle säänsuoja. Millainen katos laitumelle pitäisi rakentaa? Huonolla ilmalla olemme hakeneet hevoset aina sisälle. Hevosaitauksen lähellä sijaitsevalla metsäniityllä on myös kesälampaittemme laidun, pitäisikö niillekin rakentaa erillinen katos?

Ulkotarhassa ja laitumella on tarvittaessa oltava hevoselle suojaa epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan. Säänsuoja voi olla esimerkiksi kevyt kolmiseinäinen katos, joka suojaa hevosta suoraa auringonpaistetta, tuulta ja sadetta vastaan. Säänsuojan ei välttämättä tarvitse olla rakennettu, vaan myös luonnon tarjoama suoja, esimerkiksi tiheä puusto, voi olla riittävä. Säänsuojan riittävyys tuleekin arvioida aina tapauskohtaisesti hevosten hyvinvoinnin kannalta. On myös huomioitava, että kaikkien hevosten tulee mahtua suojaan yhtä aikaa. Mikäli hevoset on mahdollista ottaa epäsuotuisissa sääolosuhteissa sisälle (myös esimerkiksi kesken työpäivän), ei erillistä säänsuojaa tarvita.

Myös lampaiden osalta tulee varmistua, että kaikki lampaat mahtuvat suojaan samanaikaisesti. Tapauskohtaisesti tulee arvioida, tarvitaanko rakennettua säänsuojaa, vai antavatko esimerkiksi puusto ja maaston korkeuserot lampaille riittävän suojan epäsuotuisia sääoloja vastaan.

Lampaat

Lampolassa käytetään juoma-altaita, joista useampi lammas voi juoda yhtä aikaa. Miten voidaan arvioida, montako juomapaikkaa yksi juoma-allas vastaa?

Eläinsuojelulainsäädännön mukaan jokaista alkavaa 30 lampaan ryhmää kohden on oltava vähintään yksi vesiastia tai juomanippa. Voidaan katsoa, että juoma-allas vastaa useampaa juomapaikkaa, vaikkei siitä ole lampaille lainsäädännössä säädetty. Juoma-altaan reunan riittävyys on arvioitava tapauskohtaisesti ja varmistaen, että eläimet saavat riittävästi vettä. Tapauskohtaisessa harkinnassa arvioidaan, kuinka monta juomapaikkaa altaassa on eli kuinka monta lammasta mahtuu yhtä aikaa juomaan. Jos esimerkiksi kolme lammasta mahtuu juomaan yhtä aikaa, niin juoma-allas vastaa kolmea juomapaikkaa. Arvioinnissa voi käyttää myös suuntaa antavana apuna esimerkiksi tuettavaa lammastalousrakentamista koskevassa MMM:n asetuksessa esitettyä vähintään 12 cm juomapaikan reunaa 30 lammasta kohden.

 

Siipikarja

• Serkkuni on vaihtamassa häkkikanalaansa uusia isompia häkkejä, joihin tulee kuulemma myös orsia ja munintapesä. Suunnittelin, että voisin laittaa häneltä tarpeettomaksi käyneitä vanhoja häkkejä piharakennukseeni, ja pitää niissä muutamaa kymmentä kanaa kotitarvetta varten. Munat tulisivat siis vain omaan käyttöön, eikä niitä olisi tarkoitus myydä eteenpäin. Pitääkö tästä tehdä ilmoitus jonnekin?

Munivien kanojen pito niin sanotuissa varustelemattomissa häkeissä on vuoden 2012 alusta lähtien kiellettyä koko EU:n alueella. Uusia tai käytöstä poistettuja varustelemattomia häkkejä ei saa enää ottaa edes omaan käyttöön. Kananmunantuotanto on jatkossa sallittua ainoastaan varustelluissa häkeissä tai avokanaloissa, eli lattiakanaloissa tai kerroslattiakanaloissa.

Siipikarjan pitäjien tulee rekisteröityä eläintenpitäjäksi kotikuntansa maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Myös pitopaikat, joissa eläimiä pidetään, on rekisteröitävä. Lisätietoa rekisteröitymisestä löytyy Eviran nettisivuilta.

Siat

• Naapurimme sikalassa tarkastuksella käynyt läänineläinlääkäri oli merkinnyt tilalle tukisanktioita liian vähäisestä virikemateriaalin käytöstä. Naapuri ei uskalla lisätä karsinoihin kutterinpurua kovin usein, kun pelkää että sikalan lietelantajärjestelmä menee tukkoon, niin kuin jollekin tutulle oli kuulemma käynyt. Omille lihasioillemme olemme antaneet kaikkea mahdollista leluiksi sopivaa isännän vanhoista kumisaappaista lasten potkupalloihin, ja olkea annetaan jonkin verran aina aamu- ja ilta-askareiden yhteydessä, mutta riittääkö tämä nyt varmasti ettei meillekin vaan tule tukivähennyksiä, jos tarkastus osuu kohdalle?

Tonkiminen ja tutkiminen ovat sioille lajinomaisia käyttäytymistarpeita, joilla on suuri merkitys sikojen hyvinvoinnille. Sikojen saatavilla onkin oltava jatkuvasti riittävä määrä materiaalia näiden käyttäytymistarpeiden toteuttamiseksi. Sopivaa tonkimismateriaalia ovat mm. olki, heinä, puu, sahajauho, turve tai vastaavien materiaalien sekoitus. Tukkeutumisherkissä lietelantajärjestelmissä sikojen tutkimisen tarve voidaan tyydyttää antamalla sikojen käyttöön erilaista tutkittavaa/pureskeltavaa materiaalia (”leluja”), kuten esimerkiksi puupalikoita, palloja ja naruja. Näiden lisäksi sioille tulee kuitenkin tarjota vähintään kaksi kertaa päivässä olkea, heinää, sanomalehtiä, tms. muokattavaa materiaalia, mikä tyydyttää sian pureskelu- ja tonkimistarvetta.

Lisätietoa sikojen virikemateriaalin riittävästä saannista löydät täältä ja täältä.

Naudat

Pihatossa käytetään juoma-altaita, joista useampi nauta voi juoda yhtä aikaa. Miten voidaan arvioida, montako juomapaikkaa yksi juoma-allas vastaa?

Eläinsuojelulainsäädännön mukaan pihatossa on jokaista alkavaa 10 lypsylehmän ryhmää kohden oltava vähintään yksi juoma-astia tai juottolaite. Muilla kuin lypsylehmillä on jokaista alkavaa 20 naudan ryhmää kohden oltava vähintään yksi juoma-astia tai juottolaite kuitenkin siten, että juoma-astioita tai juottolaitteita on yli 10 naudan ryhmälle oltava vähintään kaksi. Mikäli pihatossa käytetään sellaisia juoma-astioita tai juottolaitteita, joista useampi nauta voi juoda samanaikaisesti, on juomapaikkojen määrän vastattava edellä tarkoitettua juoma-astioiden tai juottolaitteiden määrää.

Eläinsuojelulainsäädännössä on siis säädetty juoma-astioiden ja juottolaitteiden lukumääristä pihatoissa eri nautaryhmille, mutta ei siitä, kuinka paljon juoma-altaan reunaa on oltava nautaa kohden silloin, kun naudat voivat juoda samasta juoma-astiasta tai juottolaitteesta yhtä aikaa.

Juoma-altaan reunan riittävyys on näin ollen arvioitava tapauskohtaisesti ja varmistaen, että eläimet saavat riittävästi vettä. Tapauskohtaisessa harkinnassa arvioidaan, kuinka monta juomapaikkaa altaassa on eli kuinka monta nautaa mahtuu yhtä aikaa juomaan. Jos esimerkiksi kolme nautaa mahtuu juomaan yhtä aikaa, niin juoma-allas vastaa kolmea juomapaikkaa. Arvioinnissa voi käyttää myös suuntaa antavana apuna esimerkiksi tuettavaa lypsykarjarakentamista koskevassa MMM:n asetuksessa esitettyä vähintään 10 cm altaan reunaa/lehmä tai hieho.

 Esimerkki:

Pihatossa lypsylehmiä, kpl

Juoma-astioita, juottolaitteita tai altaan juomapaikkoja vähintään

1-10

1

11-20

2

21-30

3

31-40

4

jne

 

Pihatossa muita kuin lypsylehmiä, kpl  

Juoma-astioita, juottolaitteita tai altaan juomapaikkoja vähintään

1-10

1

11-20

2

21-40

2

41-60

3

jne.

 

 

Eläinten hyvinvoinnin valvonta

• Läänineläinlääkäri tuli yllättäen tilallamme tekemään eläinsuojelutarkastuksen, vaikka mitään ennakkoilmoitusta emme olleet asiasta saaneet. Kaikki oli onneksi kunnossa, mutta ei kai ole luvallista että tarkastaja tulee noin vain tilallemme ennalta ilmoittamatta?

Maatiloille tehtävät otantaan perustuvat valvonnat tehdään pääsääntöisesti ilman ennakkoilmoitusta, kuten yhteisölainsäädäntö edellyttää. Tarkastuksesta ilmoitetaan etukäteen ainoastaan silloin, jos se on valvonnan toteuttamisen kannalta välttämätöntä, ja silloinkin mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla.

• Taloyhtiöömme muutti epämääräisen näköinen pariskunta, jonka olen nähnyt joskus kävelyttävän kadulla laihaa ja aran näköistä koiraa. Välillä kuluu päiväkausia, ettei pariskunnasta näy vilaustakaan, mutta koira tuntuu rappukäytävään kantautuvista äänistä päätellen olevan kuitenkin asunnossa. Olen huolestunut, saako koira riittävästi ruokaa ja ulkoilutusta. Minne voisin tässä tilanteessa ottaa yhteyttä?

Jos epäilet eläintä hoidettavan tai kohdeltavan eläinsuojelulain vastaisesti, ota yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluviranomaiseen. Paikallisia eläinsuojeluviranomaisia ovat kunnan- tai kaupungineläinlääkärit, poliisi ja terveystarkastaja. Joissain kunnissa tai kuntayhtymissä on myös ns. valvontaeläinlääkäreitä, eli pelkästään valvontatehtäviin keskittyviä virkaeläinlääkäreitä. Viranomaisten lisäksi eläinsuojelutarkastuksia voivat tehdä aluehallintovirastojen valtuuttamat eläinsuojeluvalvojat muualla kuin kotirauhan piirissä.

Kunnan- ja läänineläinlääkäreiden yhteystiedot löytyvät linkeistä eläinlääkäripalvelut sivulla.

Yhteystietoja löytyy myös Aluehallintoviraston omilta sivuilta.

 

Lisää aiheesta palvelussamme