Näivetystautia Keski-Euroopassa

7.7.2017

Saksassa ja Hollannissa todettiin raporttien mukaan kesäkuun ja heinäkuun alkupäivien välisenä aikana poikkeuksellisen paljon näivetystautitapauksia. Heinäkuun 7. päivään mennessä tautiin sairastuneita hevosia oli varmistettu yhteensä 11. Tautia todettiin Saksassa neljässä osavaltiossa Ala-Saksissa (Hagen-Grinden, Landkreis Verden ja Grafschaft-Bentheim), Hampurin alueella (Altona), Baijerissa (Donau-Reis) ja Nordrhein-Westfalenissa (Düsseldorf-Kakum) sekä Hollannissa Utrechtissa. Hevoset ovat raportoinnin mukaan poolohevosia ja tapaukset liittyvät ilmeisesti hevospoolotapahtumaan Ala-Saksissa. Tähän mennessä tutkituissa, sairaisiin hevosiin kontaktissa olleissa hevosissa ei ole todettu tautia, mutta yksittäisiä hevosia on raportin mukaan vielä tutkimatta. Hevoset ovat kotoisin sekä Euroopasta että sen ulkopuolelta mm. Tanskasta, Mallorcalta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta ja Itävallasta ja Argentiinasta. Tautiin sairastuneet hevoset on lopetettu ja viranomaiset ovat asettaneet taudin edellyttämät rajoitteet. Näivetystauti luokitellaan vaaralliseksi eläintaudiksi. Näytteet tutkittiin AGID eli Coggins testillä.

Aihealueet: