Rapurutto (Aphanomyces astaci)

Rapurutto on Aphanomyces astaci -leväsienen aiheuttama tauti, joka voi tuhota jokirapukannan täydellisesti ja voi sairastuttaa täplärapuja stressitilanteissa. Rapuruton aiheuttamia rapukuolemia todettiin ensimmäisen kerran Etelä-Euroopassa 1860- luvulla. Rapurutto levisi nopeasti muualle Eurooppaan. Suomeen rapurutto tuli vuonna 1893 Venäjän kautta. Rapurutto on aiheuttanut suuria tuhoja romahduttamalla alkuperäiset rapukannat miltei kaikkialla Euroopassa.

Rapunäytteiden lähettäminen on tärkeää, koska rapuruton varmistaminen edellyttää aina laboratoriotutkimusta. Linkki lähetysohjeisiin löytyy sivun oikeasta reunasta.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Rapuruton leviämisen ehkäisemiseksi säädetään Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 470/2008 rapujen istuttajalle vaatimus varmistua siitä, että istutus ei lisää rapuruton leviämisen vaaraa vesistössä sijaitsevalle ravunviljelylaitokselle.
Rapuja ei saa siirtää järvestä toiseen eikä lyhytaikaisestikaan säilyttää muussa kuin pyyntivesistössään ilman paikallisen ELY-keskuksen kalatalousyksikön lupaa.

Merrat ovat läheisessä kosketuksessa rapuihin ja siksi niiden huolellinen desinfiointi on tarpeen aina jos niitä on välttämätöntä siirtää järvestä toiseen. Desinfektiomenetelmäksi käy vähintään 10 min keittäminen, 30 min väkiviinakäsittely (kolme osaa väkiviinaa ja yksi osa vettä), 5 - 6 tunnin täydellinen kuivaaminen saunassa 60 - 80 °C:ssa tai 30 min käsittely 4 % formaliiniliuoksessa. Myös pakastaminen riittävän kylmässä ja riittävän kauan (vähintään 3 vrk -20 ºC) on turvallinen menetelmä. Muitakaan kalastusvälineitä ei sovi unohtaa, erityisesti jos siirrytään kalastamaan alueelta, jossa tiedetään esiintyvän rapuruttoa, suoraan jokirapuvesiin.

Rapurutto on välittömästi Eviran valvontaosastolle ilmoitettava eläintauti.

Oireet

Rapuruton aiheuttaja, leväsieni Aphanomyces astaci, kasvaa ravun kuoressa leviten sieltä ravun muihin kudoksiin ja lopulta tappaen ravun. Suomessa esiintyvälle jokiravulle, Astacus astacus, tauti on kohtalokas. Rapuruttotuhojen korvaajaksi tuotu amerikkalainen täplärapu, Pacifastacus leniusculus, ei ole yhtä herkkä taudille. Se kantaa rapuruttoa kuoressaan, mutta ei välttämättä sairastu itse, koska täpläravun puolustusjärjestelmä pitää tartunnan rajoittuneena. Jos tämä järjestelmä muista syistä heikkenee, myös täplärapu voi sairastua ruttoon ja kuolla. Oireetonkin täplärapu pystyy levittämään rapuruttoa ja vaarantamaan siten jokirapukannat.

Rapurutto aiheuttaa jokiravuissa vaihtelevia oireita. Ruttoa sairastava rapu saattaa liikkua horjuen, jalat ojennettuina, ns. puujalkakäyntiä pyrstö vatsapuolelle kääntyneenä. Rapu voi rapsuttaa itseään jatkuvasti ja olla liikkeellä myös päiväsaikaan. Halvautumisoireet ovat yleisiä taudin viimeisessä vaiheessa.

Ravulla saattaa olla paljainkin silmin erotettavia kuorivaurioita: ruskeita pigmentoituneita alueita etenkin pyrstön alapuolella ja nivelten kohdalla. Ruskea pigmentti on osoitus siitä, että alueella on tulehdusreaktio, joka voi olla myös esimerkiksi mekaanisen vaurion tai bakteeritartunnan aiheuttama. Ruskeat pigmenttilaikut ovat tavallinen viite rapuruttotartunnasta täpläravulla.

Tyypillinen oire rapuruttoa kantavilla täpläravuilla, joskus myös jokiravuilla, on raajojen tai saksien puuttuminen, jolloin ruskeaa pigmenttiä on kertynyt katkeamiskohtaan. Taudin eteneminen jokiravulla on usein niin nopeaa, ettei ruskeaa pigmenttiä ehdi muodostua ennen kuolemaa. Toisaalta jokiravullakin on todettu hitaasti eteneviä tartuntoja, joissa vain osalla ravuista esiintyy kuorivaurioita.

Taudin määritys ja näytteenotto

Rapuruttotartunta voidaan määrittää oireellisista ravuista eristämällä tautia aiheuttava leväsieni, tai DNA-analyysin avulla ravun kuoresta. Myös juuri kuollut tai pakastettu tai väkiviinaan säilötty rapu kelpaa näytteeksi. Oireettomista kantajaravuista voidaan tehdä DNA-analyysi rapuruton varalta. Tarvittava näytemäärä on silloin 60 rapua.

Leviäminen

Rapuruttoa levittävät rapuruttoleväsienen tuottamat uivat parveiluitiöt. Itiöitä esiintyy saastuneen järven vedessä, ja pienikin itiömäärä levittää tautia edelleen joutuessaan kosketuksiin rapujen kanssa. Periaatteessa tauti siis voi levitä paitsi ravunpyyntivälineiden, myös kaikkien vesistön käyttäjien välityksellä. Tehokkain levittäjä on tartuntaa kantava rapu.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Rapuruttotartunta on yleinen täpläravuissa, lähes kaikki luonnonkannat ovat tartunnan kantajia. Täpläravuissa esiintyvä rapuruttotyyppi (PsI) sairastuttaa ja tuhoaa vuosittain useita jokirapukantoja. Jokiravuissa esiintyy toistakin rapuruttotyyppiä (As), joka aiheuttaa rapukuolemia, mutta voi esiintyä myös piilevänä heikoissa jokirapukannoissa.

Kattavia kartoituksia rapuruton yleisyydestä Suomessa ei ole tehty. Rapurutto on hyvin yleinen Euroopassa ja sitä pidetään suurimpana syynä eurooppalaisten rapulajien uhanalaisuuteen. Laji on peräisin Pohjois-Amerikasta, missä sitä ei kuitenkaan ole raportoitu taudinaiheuttajana.

 

LISÄÄ AIHEESTA PALVELUSSAMME

LISÄÄ AIHEESTA MUUALLA VERKOSSA