Sorsalintujen sarkokystoosi - Sarcocystis-lihasloinen

Sarkokystoosi tarkoittaa Sarcocystis-loistartuntaa. Sorsalinnuilla tartunta näkyy lihaksissa olevina vaaleina, pitkulaisina rakkuloina. Sarcocystis-suvun loiset ovat yksisoluisia alkueläimiä, joiden elämänkiertoon kuuluu kaksi isäntäeläinlajia.

Pääisännän suolistossa loinen lisääntyy suvullisesti ja väli-isännän lihaskudoksissa suvuttomasti. Sorsalinnut ovat väli-isännän asemassa, ja pääisäntä on jokin niitä syövä petoeläin. Pohjois-Amerikassa loisen pääisäntänä voi toimia ainakin haisunäätä. Euroopassa loisen suolistomuotoa on todettu ketussa, supikoirassa ja myös Pohjois-Amerikasta tuodussa pesukarhussa eli supissa. Ihmiseen sarkokystoosi ei tiettävästi tartu sorsista. Koska Sarcocystis voi tarttua koiraeläimiin, loisrakkuloita sisältävää lihaa ei tulisi kypsentämättä antaa lemmikkikoirille.

Leviäminen

Sarcocystis-loiset lisääntyvät suvullisesti pääisäntäeläimen suolen limakalvon soluissa. Loinen muodostaa tällöin ulkoisia olosuhteita sietäviä olomuotoja, ookystia. Näiden sisällä kypsyy varsinaisia tartunnallisia muotoja eli sporokystia, jotka joskus vapautuvat ookystan sisältä jo isännän suolessa. Ulosteessa sporokystat pääsevät ympäristöön, ja väli-isäntä voi saada tartunnan niellessään sporokystia veden tai ruoan mukana.

Väli-isännässä sporokystan sisältämät loiset tunkeutuvat suolen seinämän läpi ensin suoli-imusolmukkeisiin lisääntymään ja sitten laajemmalle elimistöön, kunnes päätyvät lihaksiin. Lihassolussa loisesta kehittyy kysta, rakkula, jonka sisälle muodostuu massoittain bradytsoiiteiksi kutsuttuja loismuotoja. Tässä muodossa loinen voi elää väli-isännässä pitkäänkin. Pääisäntä saa tartunnan syödessään lihan mukana loisrakkuloita.

Oireet

Sarkokystoosi ei näytä aiheuttavan sorsissa erityisiä sairauden oireita. Rintalihaksissa on voinut olla runsaastikin loisrakkuloita, mutta lintu on silti lentänyt normaalin näköisesti. Sairauden oireita esiintynee todennäköisimmin tartunnan lyhyessä alkuvaiheessa, kun loinen leviää elimistössä ja lisääntyy voimakkaasti. Lihasrakkulavaiheessa loinen ei aiheuta huomattavaa tulehdusreaktiota. Pääisännässä, jossa tartunta rajoittuu suolistoon, oireena voi olla ripulia.

Taudin määritys

Sorsien Sarcocystis-rakkulat pystyy tunnistamaan melko luotettavasti jo silmämääräisesti tarkastellen. Rakkulat ovat kermanvaaleita, riisinjyvämäisiä, tasasoukkia ja aina lihassyiden suuntaisia. Pituudeltaan ne ovat noin 3 mm, leveys on alle 1 mm. Rakkuloita voi olla niin rinta-, jalka- kuin kaulalihaksissakin. Lintujen Sarcocystis-lajeja on nimetty lukuisia eri lintulajeista. Suomessa sorsissa esiintyvä laji on tunnistettu vuonna 2013 ja on nimeltään Sarcocystis rileyi. Lajimääritys on vaativaa ja siihen tarvitaan erikoistutkimuksia kuten elektronimikroskopiaa ja PCR-tekniikkaa.

Ennaltaehkäisy

Sarkokystoosin leviämistä voi ehkäistä hävittämällä tartuntaa kantavan linnunruho esimerkiksi syvälle hautaamalla tai polttamalla. Oleellista on estää petoeläinten, niin kesyjen kuin villien, pääsy ruhoa syömään. Lihan kunnollinen kypsentäminen tai pakastaminen tappaa siinä olevat loiset.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Sorsien sarkokystoosia esiintyy laajalti Pohjois-Amerikassa. Suomessa Sarcocystis-havaintoja on tehty lähinnä Oulun eteläpuolisella alueella, sekä idässä että lännessä. Sinisorsa on ollut ylivoimaisesti yleisin kantajalaji, mutta havaintoja on tehty myös tavista. Hailuodossa on todettu useita haapanoita tartunnan kantajiksi. Sorsien sarkokystoosia esiintyy ilmeisesti enemmän Itä- kuin Länsi-Euroopassa. Liettuassa loista tutkitaan aktiivisesti. Pohjois-Amerikassa S. rileyi -lajia on todettu puolisukeltajasorsissa, mutta myös telkässä ja pilkkasiivessä.

2sarcocystis_ja_terve_sorsa_rautaparta_pertti_2010.jpg : 106 kB
Kuva: Pertti Rautaparta
Sinisorsan lihasloinen ja terve nyljetty sinisorsa.

Aiheet: