Suolistotulehdukset

Vasikat

Oireet

Vasikkaripuli voi esiintyä eriasteisin oirein. Pahimmillaan vasikoiden tartunnallinen ripuli voi esiintyä tilaongelmana, jolloin suuri osa vasikoista sairastuu ja kuolleisuus voi olla jopa kymmeniä prosentteja. Vasikkaripulin esiintymiseen vaikuttavat tartunnallisten tekijöiden ohella vasikan vastustuskyky, ruokinta ja ympäristöolosuhteet. Yli puolessa ripulitauksista tartunnallisia aiheuttajia ei todeta, suurin syy näihin on erilaiset ruokintavirheet. Kylmyys, veto, kosteus, ternimaidon puute ja huono hygienia altistavat voimakkaasti ripulitaudeille.

Näytteenotto

Yksilöulostenäytteet mahdollisimman monesta vasikasta ripulin alkuvaiheessa. Tutkimukset vasikkaripulitutkimuspaketin mukaisesti (Evira Kuopio). Jos vasikoita on kuollut, kokonainen eläin (Evira Kuopio, Helsinki, Seinäjoki, Oulu) ja lisäksi ulostenäytteitä ripuloivista vasikoista.

Ennaltaehkäisy

Ennaltaehkäisyssä on tärkeintä vasikan vastustuskyvyn tukeminen oikealla ternimaitojuotolla, hyvillä olosuhteilla ja hoidolla. Torjuntatoimet on hyvä tehdä tilakohtaisesti. Ohjeistusta vasikkaripulitilaongelmiin Nasevan sivuilla.

Esiintyminen Suomessa

Vasikkaripuli on vasikoiden merkittävimpiä sairauksia Suomessa. Muutaman päivän ikäisillä vasikoilla ripulin aiheuttajana voi olla enterotoksinen E. coli F5. Bakteeri on ollut Eviran tutkimuksissa harvinainen, mutta sitä esiintyy meillä. Alle kahden viikon iässä voivat ripulia aiheuttaa myös rota- ja koronavirus sekä kryptosporidit. Erityisesti rotavirus on melko yleinen tilaongelmien aiheuttaja. Myös useamman aiheuttajan yhteisinfektioita esiintyy.

Alle kahden kuukauden ikäisillä vasikoilla ovat edellä mainittujen lisäksi Eimeria sp.-kokkidit tavallisia ripulin aiheuttajia. Yli kaksikuukautisilta vasikoilta tutkitaan Eimerioiden lisäksi muut suolistoloiset (Trichostrongylidae spp., mm. Ostertagia ostertagi, Cooperia sp. ja Nematodirus sp.).

Laiduntavat nuoret naudat

Oireet ja aiheuttajat

Laiduntavilla nuorilla naudoilla voi suolistoloiset aiheuttaa ripulia, heikentynyttä kasvua tai huonokarvaisuutta. Laidunkokkidioosi, aiheuttaja Eimeria alabamensis, taas esiintyy voimakkaana ripulina 1–2 viikkoa uloslaskusta.

Näytteenotto

Ulostenäytteet tutkitaan laiduntavien nuorten nautojen loistutkimuspaketin mukaisesti (Evira Kuopio).

Ennaltaehkäisy

Laidunkierto onkin tärkein ehkäisykeino. Hoidon ja laidunkierron suunnittelu kannattaa tehdä yhdessä tilan olo-suhteet tuntevan eläinlääkärin kanssa.

Aikuiset naudat

Oireet ja aiheuttajat

Aikuisten nautojen ripulin syy on yksittäistäistapauksissa usein muu kuin infektio (esim. pötsin virhekäymiset).

Naudan koronavirusripuli ("virusripuli", talvikorona) leviää nopeasti koko karjaan ja lähes 100 % sairastuu viikon kuluessa. Itämisaika on 3–7 päivää. Pahiten sairastuvat aikuiset lehmät. Niillä on kuumetta, maidontuotanto laskee voimakkaasti, silmä- ja sierainvuotoa ja yskää voi esiintyä. Kuolleisuus on alhainen, uloste normalisoituu yleensä 2–3 päivässä.

Eimeria-kokkidit voivat aiheuttaa ripulia vuodenkin ikäisille vasikoille tai vastapoikineille hiehoille. Talviostertagioosi (tyyppi II ostertagioosi) on harvinainen, syynä on juoksutusmahassa lepovaiheisena talvehtivien Ostertagian toukkien äkillinen aktivaatio, jolloin seurauksena on voimakas ripuli.

Salmonella voi olla erityisesti vastapoikineen lehmän kuumeisen ripulin syynä. Krooninen ripuli aikuisella eläimellä voi myös olla paratuberkuloosin oire .

Näytteenotto

  • Salmonella, loiset: ulostenäyte 2–3 sairaasta eläimestä (Evira Kuopio).
  • Talvikoronavirus: ulostenäyte esim. 3–5 äskettäin sairastuneesta naudasta. Pariseeruminäytteet otetaan akuuttivaiheessa ja uudet näytteet samoista eläimistä 2–3 viikon kuluttua (Evira Helsinki, virologia).
  • Paratuberkuloosi: ulostenäyte, seeruminäyte (Evira Helsinki, eläintautibakteriologia).

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa