Sikojen sairaudet

Tuotantosikojen tautitilanne säilyi vuonna 2015 ennallaan. Tuotantosioilla ei todettu helposti leviäviä eikä vaarallisia eläintauteja.

Sikojen salmonellavalvonta on osa Suomen kansallista salmonellaohjelmaa. Sikojen salmonellatartunnat kuuluvat lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin. Salmonellaa todettiin yhteensä viidessä sikalassa. Yhdessä yhdistelmäsikalassa todettiin S. Derby ja yhdellä maahantuodulla, karjuaseman karanteenissa olleella karjulla todettiin S. Typhimurium. Teurastamoilla otetuista imusolmukenäytteistä todettiin S. Typhimurium kahden tilan emakoiden näytteistä. Toinen näistä oli uudistuseläimiä tuottavia sikala, josta todettiin S. Typhimurium myös ulostenäytteistä. Saneerauksen aikana ko. tilalta siirrettiin ylitäytön vuoksi aluehallintoviraston poikkeusluvalla eläimiä kolmeen tyhjään sikalaan. Näille sikaloille annettiin vastaavat siirtorajoitukset kuin alkuperäsikalalle. Kahdessa näistä sikaloista todettiin siirretyistä sioista S. Typhimurium. Kaikki vuoden 2015 tartunnat olivat uusia tartuntoja.

Ilmoitettaviin eläintauteihin kuuluvaa trikinelloosia ei todettu tuotantosioissa eikä tarhatuissa villisioissa vuonna 2015, joten tilanne oli sama kuin vuonna 2014. Trikinellojen esiintyvyyttä seurataan lihaksi kasvatettavissa sioissa ja villisioissa lihantarkastuksessa ja siihen liittyvällä näytteenotolla.

Vuoden 2015 aikana influenssa A –virusta ei  todettu tutkituissa sikojen näytteissä. Tutkimuksia influenssaviruksen varalta keuhkonäytteistä tai sierainlimanäytteistä tehtiin 38 sikatilan näytelähetyksistä. Sikainfluenssavirusta todettiin edellisen kerran vuonna 2014, jolloin kahden tilan näytteistä todettiin pandeeminen (H1N1) 2009-virus ja yhden tilan näytteistä todettiin tavanomainen sikainfluenssa H1N1 virus. Myös vuonna 2013 todettiin sekä pandeeminen että tavanomainen H1N1-virus, kumpaakin kahdelta tilalta.

Sikava-terveysluokitusrekisterin mukaisella terveydenhuollon kansallisella tasolla ja uudistuseläimiä tuottavien tilojen erityistasolla edellytetään tautivapautta muiden vaatimusten ohella myös porsasyskätartunnasta. Tautivapausseurantaan liittyen vuonna 2015 tutkittiin porsasyskävasta-aineiden varalta 1275 näytettä 61 eri tilalta. Porsasyskää todettiin yhdellä uudella tilalla. Vuosittaista vasta-aineseurantaa edellytetään nykytilanteessa vain uudistussikoja muille tiloille tuottavilta Sikavan erityistason tiloilta. Tutkittu näytemäärä oli hieman pienempi kuin edellisenä vuonna, jolloin tutkittiin 1439 näytettä. Porsasyskätartunnat ovat harvinaisia; vuonna 2014 porsasyskää ei todettu yhdelläkään uudella tilalla.

Vuoden 2015 aikana tutkittiin patologis-anatomisesti 419 sikanäytettä, mikä oli selvästi enemmän kuin vuonna 2014, jolloin tutkittiin 309 näytettä. Vuonna 2015 sikadysenteriaa aiheuttavan Brachyspira hyodysenteriae –bakteerin sekä muiden sioille ripulia aiheuttavien patogeenien varalta tutkittiin bakteriologisesti 1278 ulostenäytettä 70 eri tilalta. Tutkituissa näytteissä ei todettu yhtään sikadysenteriatapausta. Aikaisempien vuosien tapaan sikojen näytteissä todettiin suolistotulehdusten aiheuttajina Brachyspira pilosicoli-, Brachyspira intemedia-, toksigeenisia Escherichia coli - ja Lawsonia intracellularis -bakteereita. Tutkittujen ulostenäytteiden lukumäärä oli pienempi kuin vuonna 2014, jolloin bakteriologisesti tutkittiin 2335 ulostenäytettä. Näytemäärien ero selittyy sillä, että vuonna 2014 sikadysenteriaa todettiin viidellä tilalla, jolloin tapausten selvitystyö johti suurempaan tutkittujen näytteiden lukumäärään.

Hengitystietulehdusten aiheuttajista Actinobacillus pleuropneumoniae -bakteeri oli aikaisempien vuosien tapaan merkittävä kasvavien sikojen keuhkotulehdusten aiheuttaja.

Vuonna 2015 ei raportoitu yhtään kliinistä PMWS (postweaning multisystemic wasting syndrome) -tiladiagnoosia kuten ei edellisenäkään vuonna. Näytteiden lähetetietojen perusteella osalla tiloista sikoja rokotettiin circovirus tyyppi 2 (PCV2):ta vastaan. Circovirus voi aiheuttaa ongelmia myös yksittäisille sioille, ja edellisvuoden tapaan joissakin yksittäisissä näytteissä todettiin muutoksia, joissa arvioitiin circoviruksen (PCV2) olleen osallisena yksittäisten eläinten sairauden kehittymisessä.

Sikojen tautitilannetta seurattiin Aujeszkyn taudin, TGE:n, PRRS:n ja klassisen sikaruton varalta viranomaisten ylläpitämillä valvontaohjelmilla. Verinäytteet seurantaa varten otettiin emakoista teurastamoilla siten, että noin 700 näytettä kerättiin kuudelta teurastamolta teurastusmäärään suhteutettuna; yhdeltä tilalta otettiin korkeintaan viisi näytettä. Tarhattujen villisikojen näytteet otettiin villisikojen teurastuksen yhteydessä. Tarhattujen villisikojen näytteet tutkittiin edellä mainittujen tautien lisäksi afrikkalaisen sikaruton ja luomistaudin eli bruselloosin varalta. Kaikki tutkimustulokset olivat kielteisiä. Tutkimuksia merkittävien sikatautien varalta tehtiin myös keinosiemennystoimintaan, sikaloiden terveysluokituksen erityistasoon, taudinsyyselvityksiin ja tuonteihin liittyen ja näytteitä tutkittiin myös luonnonvaraisista villisioista. Leptospiroosin tutkiminen keinosiemennyskarjuilta loppui vuoden 2014 alussa lainsäädännön muututtua.

Afrikkalaisen sikaruton tapauksia runsaasti Baltian maissa vuonna 2015

Afrikkalainen sikarutto (African Swine Fever, ASF) on helposti leviävä, viruksen aiheuttama kesy- ja villisikojen verenvuotokuumetauti, joka aiheuttaa valtavia sosioekonomisia menetyksiä, mutta ei tartu ihmiseen. Viruksesta tunnetaan 22 genotyyppiä (gt). ASF -virukseen ei ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoa.

Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy yleisesti Afrikassa. Tauti kuvattiin ensimmäisen kerran Keniassa vuonna 1921. Vuonna 1957 ASF (gt I) levisi ensimmäisen kerran Afrikan ulkopuolelle, Portugaliin. ASF todettiin Portugalissa uudestaan vuonna 1960, jolloin se levisi myös Espanjaan. Maat julistettiin taudista vapaiksi vasta vuonna 1995.  Afrikkalaista sikaruttoa on ollut Sardiniassa vuodesta 1978 lähtien (gt I).

 Vuonna 2007 tauti (gt II virus) levisi Georgiaan, todennäköisesti Afrikasta tulleen laivan ruokajätteen mukana. Sen jälkeen ASF on levinnyt mm. Venäjälle, Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja vuonna 2014 EU -maihin Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon.  Virossa ensimmäiset tapaukset tuotantosioilla todettiin kesällä 2015.

ASF-virus on erittäin kestävä ja se säilyy orgaanisessa materiaalissa hyvin (esim. riittämättömästi kypsytetyt lihavalmisteet ja veri). Maasta toiseen tauti on useimmiten siirtynyt sian lihaa tai lihatuotteita sisältävän, viruksella saastuneen ruokajätteen välityksellä. Taudin leviäminen uusille alueille elävien sikojen ja siemennesteen sekä kuljetusajoneuvojen, ihmisten ja villisikojen välityksellä on myös mahdollista. Tautia ylläpitävät ja levittävät myös Ornithodoros-suvun pehmeäkuoriset puutiaiset, joita ei ole todettu Suomessa.

Afrikkalaisen sikaruton uhka Suomen lähialueilla kasvoi vuoden 2015 aikana taudin jatkaessa leviämistään Baltian maissa. Metsästäjät ovat osallistuneet aktiivisesti sikatautitutkimukseen lähettämällä luonnonvaraisten villisikojen veri- ja kudosnäytteitä Eviraan. Tautia ei kuitenkaan todettu. Ks. alla sikojen verinäytteistä merkittävien virustautien vuoksi tehdyt tutkimukset vuonna 2015 tutkimussyyn mukaan jaoteltuna (T7).

Tilastoissa 2015 on koosteet 2005–2015 tehdyistä nautojen, lampaiden, vuohien ja sikojen luomistautitutkimuksista (B3) sekä sikojen 2006-2015 virustautien ja leptospiroosin tutkimuksista (B7).

Tilastoja 2015

 LISÄÄ AIHEESTA PALVELUSSAMME