Porcine Reproductive and Respiratory Syndrome (PRRS)

PRRS- tauti eli porcine reproductive and respiratory disease on Arteri-virussukuun kuuluvan viruksen aiheuttama sairaus sioissa. PRRS-virukset ovat geneettisesti muuntelevia, joten niiden aiheuttamat infektiot vaihtelevat virustyypin mukaan. Suomessa ei ole koskaan todettu PRRS-tautia.

Tauti ei tartu ihmiseen.

Oireet

Taudin kliininen kuva vaihtelee sikaloiden välillä lähes oireettomasta voimakkaasti oireileviin yksiköihin. Oireiden voimakkuuteen vaikuttavat sikojen ikä, viruskanta, sikalassa mahdollisesti esiintyvät muut taudinaiheuttajat ja sikalan olosuhteet. Kun tartunta on päässyt sikalaan, kliiniset oireet alkavat tyypillisesti kahden - kolmen viikon kuluttua tartunnan saapumisesta.

Kliinisessä taudinkuvassa emakoilla voi aluksi esiintyä ruokahaluttomuutta, joka on ohi muutamassa päivässä. Emakoiden hengitys voi vaikeutua, ja niillä voi esiintyä lievää kuumetta. Satunnaisesti voi esiintyä ohimenevää ihon tummumista esimerkiksi korvissa tai hännässä, minkä vuoksi tautia on kutsuttu myös sinikorvataudiksi.

Alkuvaiheen jälkeen emakot voivat luoda. Luomisten lisäksi voi esiintyä myös porsimisvaikeuksia ja porsimisia ennen laskettua porsimispäivää. Kuolleena syntyneiden porsaiden osuus nousee. Taudinpurkauksen alkuvaiheessa osa kuolleena syntyneistä porsaista vaikuttaa vähän ennen porsimista kuolleilta, jolloin ne ovat lähes normaalikokoisia ja ödemaattisia. Jatkossa syntyy myös muumioporsaita. Maidontuotanto häiriintyy myös osalla emakoista, jolloin heikkona syntyneet porsaat eivät saa riittävästi ravintoa. Pikkuporsaat voivat myös itse sairastua PRRS-tartunnan seurauksena.

Luomiset ja ennenaikaiset porsimiset, kuolleena syntyneiden porsaiden osuuden kasvu ja lisääntynyt porsaskuolleisuus aiheuttavat taloudellisia tappioita erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana tartunnan saapumisen jälkeen. Voimakkaita PRRS-tartuntaan liittyviä oireita todetaan porsastuotantotiloilla tyypillisesti 8- 12 viikon ajan.

Karjuista osalla voi esiintyä lieviä hengitystieoireita, kuumetta ja ruokahaluttomuutta.
Vieroitetuilla porsailla ja lihasioilla PRRS ilmenee hengitystiesairautena. Tilalla samanaikaisesti voi esiintyä samanaikaisia bakteeritartuntoja, jotka edelleen pahentavat kliinisiä oireita. Tyypillisinä oireina ilmenee vaikeutunutta hengitystä, konjunktiviittia ja sierainontelotulehdusta. Kasvu hidastuu ja kuolleisuus kasvaa.

Taudin määritys ja näytteenotto

PRRS virus tai sen genomi voidaan osoittaa sairastuneen sian verestä, elimistä tai eritteistä. Vasta-aineita voidaan todeta sian seerumista. Näytteenotossa on noudatettava maa- ja metsätalousministeriön Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätöstä 18/EEO/1998.

Leviäminen

Virus leviää sikalasta toiseen tartunnankantajasikojen välityksellä. Myös ilmavirrat voivat levittää virusta ainakin kolme kilometriä lähtöpaikastaan. Eräiden lintujen on epäilty levittävän tartuntaa. Lisäksi tartunta voi levitä mekaanisesti ulosteen, pölyn, sieraineritteiden, syljen, ja virtsan välityksellä sekä saastuneissa vaatteissa ja jalkineissa. Kylmissä olosuhteissa myös kuljetusajoneuvot voivat levittää tartuntaa.

Keinosiemennyssperma voi levittää tartuntaa.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

PRRS luokitellaan kansallisen lainsäädännön mukaan vastustettavaksi, valvottavaksi eläintaudiksi. Jos eläimen omistaja tai muu eläinlääkäri kuin virkaeläinlääkäri epäilee siassa PRRS- tautia, hänen on ilmoitettava epäilystä virkaeläinlääkärille. Virkaeläinlääkärin tulee ryhtyä toimenpiteisiin diagnoosin varmentamiseksi ja tartunnan leviämisen estämiseksi. Valvottavien eläintautien ilmoittamisesta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1995/1346.

Tilalle, jolla epäillään tai on todettu esiintyvän PRRS -tautia, annetaan rajoittavat määräykset. Sellaisen tilan ympärille, jolla tartunta on vahvistettu, voidaan perusta rajoitusvyöhyke, joilla eläinten ja niistä saatavien tuotteiden liikkumista ja kuljetuksia rajoitetaan. Toimenpiteistä PRRS –taudin vastustamisessa sikaloissa on säädetty maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä 18/EEO/1998.

Seuranta

PRRS:n esiintymistä seurataan Suomessa vuosittain säännöllisesti otettavin seurantanäyttein.

Taulukko  Sikojen verinäytteistä merkittävien virustautien vuoksi tehdyt tutkimukset vuonna 2014 (pdf)

Taulukko  Sikojen virustautien serologiset tutkimustulokset 2004 – 2014 (pdf) 

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Suomessa ei ole koskaan todettu PRRS-tautia. Tauti on ollut tunnettu USA:ssa vuodesta 1987 ja Euroopassa ensimmäiset tapaukset todettiin 1990. Tauti on laajalle levinnyt Manner-Euroopan maissa. Taudin aiheuttaja eristettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991.

 

Lisää aiheesta palvelussamme: