Sikarutto (CSF)

Sikarutto on erittäin tarttuva sioissa (myös minisioissa) ja villisioissa esiintyvä tauti, jonka aiheuttaa pestivirus. Sikaruttotartunta aiheuttaa vakavaoireisen eläintaudin. Sikaruttoa on ollut Suomessa viimeksi vuonna 1917.

Virus ei tartu ihmisiin tai muihin eläimiin, mutta ne voivat levittää sitä.

Oireet

Sikarutto voi esiintyä kliinisesti perakuuttina, akuuttina, kroonisena tai epätyypillisenä riippuen viruksen taudinaiheuttamiskyvystä ja isännän vastustuskyvystä. Aikuisilla sioilla oireet ovat yleensä lievemmät kuin nuorilla sioilla. Yleensä akuutti klassinen sikarutto muistuttaa kliinisesti ja patologisesti hyvin paljon akuuttia afrikkalaista sikaruttoa. Kun eläimen iholla ja korvissa on selvästi havaittavia verenpurkaumia, on syytä epäillä akuuttia klassista sikaruttoa tai afrikkalaista sikaruttoa. Samanlaisia muutoksia aiheuttavat vain harvat muut sairaudet.

Perakuutissa muodossa siat kuolevat äkillisesti ilman edeltäviä oireita. Akuutissa muodossa, joka on tavallinen tartunnan tullessa ensi kertaa alueelle, alkavat oireet 2 - 8 vuorokauden kuluessa tartunnasta. Lähes kaikki siat sairastuvat, niissä ilmenee kuumetta, ruokahaluttomuutta, hermostuneisuutta, osalla horjumista ja kouristuksia. Jalkojen, vatsan ja korvien iholla voi esiintyä punerrusta. Lisäksi todetaan usein silmän sidekalvontulehdusta, silmäluomien turvotusta, lisääntynyttä kyynel- ja sierainvuotoa sekä oksentelua ja ripulia, joka on usein veristä. Kuolleisuus on yli 90 % ja eläimet menehtyvät 5-19 vuorokauden kuluttua ensi oireista.

Kroonisessa muodossa oireet muistuttavat akuutin sairauden oireita, mutta parin viikon kuluttua eläin näyttää toipuvan. Eläin jää kuitenkin huonokuntoiseksi ja sillä voi olla epämääräisiä oireita kuten laihtumista, kuumeilua ja ripulia. Taudinkulku voi kestää useita kuukausia, mutta johtaa aina kuolemaan.

Epätyypillistä muotoa esiintyy alueilla, joissa tartunta on endeemistä tai joissa käytetään eläviä rokotteita. Kuolleisuus on tällöin 1 - 60 %. Emakoilla taudin ainoa oire voi olla huono hedelmällisyys. Tiineyden alkuvaiheessa saatu tartunta voi aiheuttaa luomisen tai sikiöiden syntymisen kuolleina, muumioituneina tai epämuodostuneina.

Itämisaika on yksittäisissä eläimissä viikosta kymmeneen päivään. Käytännön olosuhteissa kliiniset oireet saattavat kuitenkin ilmetä tilalla vasta 2—4 viikkoa viruksen tarttumisen jälkeen tai vielä tätä myöhemminkin, jos tartunnan saaneet siat ovat kaikki täysikasvuisia tai jos kyseinen viruskanta on lievä.

Taudin määritys ja näytteenotto

Sikaruttovirus, sen antigeeni tai genomi voidaan todeta kuolleiden tai lopetetttujen sikojen elimistä tai verestä. Vasta-aineita voidaan todeta sian seerumista. Näytteenotossa on noudatettava maa- ja metsätalousministeriön asetusta 22/EEO/2002.

Leviäminen

Eläin saa tartunnan yleensä ylempien hengitysteiden tai suun limakalvon kautta. Siat erittävät virusta virtsaan, ulosteisiin, siemennesteeseen ja virusta on myös munasoluissa, alkiossa ja lihassa. Virusta erittyy jo muutamaa päivän ennen oireiden alkamista ja jos eläin paranee, eritys jatkuu 2-3 viikkoa oireiden häviämisen jälkeen. Virus säilyy hyvin ulosteissa, raadoissa ja ruhoissa.

Tartunta voi tulla sikalaan joko ostettujen tautia kantavien eläinten mukana, saastuneen sperman tai alkioiden mukana sekä eläinkuljetusautojen, lihaa sisältävien elintarvikkeiden, ihmisten tai tartuntaa kantavien villisikojen levittämänä sekä tilan lähellä (< 1 km) olevilta muilta sikatiloilta tuntemattomasta syystä ns. naapurileviämisen kautta.

Sikarutto leviää tartunnasta vapaisiin maihin tyypillisesti laittomasti maahantuodun sianlihan, siitä valmistettujen raakatuotteiden tai sikateurastuksen sivutuotteiden mukana. Tartunta voi levitä myös metsästysretkiltä tuodun villisian lihan tai lihatuotteiden välityksellä, jos metsästysretki suuntautuu alueelle, jossa sikaruttoa esiintyy. Sikaruttovirus kestää hyvin kuumennusta ja savustamista ja säilyy tästä syystä etenkin raakakypsytetyissä lihatuotteissa Maassa, jossa sikaruttoa esiintyy, tartunnan leviämisessä tilalta toiselle suurimpia riskitekijöitä ovat sikojen siirrot, eläinkuljetusautot ja tilavierailut.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Sikarutto luokitellaan kansallisen lainsäädännön mukaan vastustettavaksi, helposti leviäväksi eläintaudiksi. Jos eläimen omistaja tai muu eläinlääkäri kuin virkaeläinlääkäri epäilee sikaruttoa, hänen on välittömästi ilmoitettava epäilystä virkaeläinlääkärille. Virkaeläinlääkärin tulee ryhtyä toimenpiteisiin diagnoosin varmentamiseksi ja tartunnan leviämisen estämiseksi. Tilalle, jolla epäillään tai on todettu esiintyvän sikaruttoa, annetaan rajoittavat määräykset. Sellaisen tilan ympärille, jolla tartunta on vahvistettu, voidaan perustaa lisäksi suoja- ja valvontavyöhykkeet, joilla eläinten ja niistä saatavien tuotteiden liikkumista ja kuljetuksia rajoitetaan. Helposti leviävien eläintautien ilmoittamisesta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1995/1346 ja klassisen sikaruton vastustamisesta asetuksessa 22/EEO/2202 (muut. 25/EEO/2206, 14/EEO/2010).

Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Tautisuojauksen ylläpito sikatiloilla ja ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Kaikenlaisen ruokajätteen syöttäminen sioille on kielletty tartuntojen leviämisen estämiseksi. Tauti voi levitä elävien eläinten ja sukusolujen sekä elintarvikkeiden mukana, minkä vuoksi niiden maahantuonnille asetettuja rajoituksia on tärkeää noudattaa.

Tartunnan toteamisella on merkittäviä vaikutuksia sianlihan ja sianlihatuotteiden kansainväliseen kauppaan. Taudinpurkauksen vaikutukset eivät rajoitu koskemaan vain sikaruttotilaa, vaan taloudellisia ja muita tappioita aiheutuu myös muille tiloille ja koko elinkeinolle. Taudinpurkaus voi aiheuttaa sikojen ja niistä saatavien elintarvikkeiden kansainvälisen kaupan keskeytymisen pitkäksi aikaa.

Seuranta

Sikaruton esiintymistä seurataan Suomessa vuosittain otettavin seurantanäyttein.

Tilastot:

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Sikaruttoa on ollut Suomessa viimeksi vuonna 1917. Tautia esiintyy Aasiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa. Euroopan unionin alueella sitä on todettu viime vuosina kotisioissa Latviassa, Saksassa, Slovakiassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Tautia on esiintynyt endeemisenä villisioissa edellä mainittujen maiden lisäksi myös mm. Ranskassa ja Unkarissa. Villisiat ovatkin olleet viime vuosina yleensä tartunnan lähde EU:n alueella. Euroopassa tautia esiintyy lisäksi Venäjällä ja tietyissä Balkanin maissa.

Lisää aiheesta palvelussamme