Ekinokokit

Ekinokokit, Echinococcus granulosus, Echinococcus multilocularis ja muut lajit, ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Heisimatojen elämänkiertoon kuuluu madon aikuisvaihe pääisännän ohutsuolessa ja toukkavaiheet väli-isännässä. Ekinokokkien pääisäntinä toimivat monet lihansyöjäeläimet, kuten koira, susi ja kettu. Väli-isäntinä voivat toimia esim. lammas, nauta, poro, hirvi, sika (tai ihminen). Suomessa on tavattu ainoastaan E. granulosus -lajiryhmää.

Echinococcus granulosus -lajiryhmä

Echinococcus granulosus -kompleksi on Suomessa melko harvinainen. Sitä on löydetty poroista, hirvistä ja susista Itä-Lapista, Kuusamosta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta. Tätä luonnossa esiintyvää Echinococcus granulosus -metsämuotoa kutsutaan hirviekinokokiksi. Nykyisin sen katsotaan kuuluvan Echinococcus canadensis –lajiin. Joskus E. granulosus -loista ( Echinococcus equinus -lajia) on todettu myös tuontihevosissa. 2000-luvulla on tartuntatautirekisteriin tehty vuosittain 0-4 ilmoitusta ihmisillä todetuista E. granulosus -infektioista. Kotimaassa saatuja tartuntoja ei ole kuitenkaan todettu 1960-luvun jälkeen kuin yksi ainoa tapaus keväällä 2015.

Tartuntatavat

Ihminen voi saada tartunnan loista kantavan koiran tai suden ulosteista tai niiden ulosteen saastuttaman veden, marjojen tai sienien välityksellä. Ihmiset voivat saada tartunnan myös lemmikkieläimien turkkiin tarttuneista madon munista.

Itämisaika

Taudin itämisaika on erittäin pitkä, jopa monta vuotta.

Oireet

Mato ei aiheuta oireita pääisäntäeläimilleen. Väli-isännissä ekinokokit voivat aiheuttaa ekinokokkoositaudin, jossa ekinokokit muodostavat väli-isännän maksaan ja keuhkoihin toukkia sisältävän nesteen täyttämiä suurikokoisia rakkuloita, jotka syrjäyttävät toimivaa kudosta.

Ehkäisy

  • Ekinokokkoosia valvotaan lihantarkastuksen yhteydessä.
  • Koirien säännöllisestä heisimatolääkityksestä tulee huolehtia varsinkin poronhoitoalueella ja metsästys-, erityisesti hirvikoirien kohdalla.
  • Porojen ja hirvien teurastusjätteet tulee hävittää niin, etteivät koirat tai luonnoneläimet pääse niitä syömään.
  • Villieläimien ja koirien pääsy puutarhaviljelyalueelle sekä niiden aiheuttama pintaveden saastuminen tulee mahdollisuuksien mukaan estää.
  • Kasteluveden laadun sekä tuotteiden puhdistamiseen ja käsittelyyn käytettävän veden tulee olla laadultaan hyvä.
  • Hygieeniset työskentelytavat.
  • Luonnonmarjojen poimintaa ja käyttöä ei tarvitse rajoittaa

Myyräekinokokki (Echinococcus multilocularis)

Echinococcus multilocularis -loista ei ole todettu Suomessa eikä myöskään manner-Norjassa. Loista kuitenkin esiintyy Huippuvuorilla ja Tanskassa. Ruotsista tartunta löytyi harvinaisena ensimmäisen kerran talvella 2010-11, Keski-Euroopassa loinen on paikoin yleinen ketuissa, esim. Sveitsissä, Puolassa ja Saksassa. Loinen on levinnyt myös Baltiaan ja sitä esiintyy yleisenä Virossa.

Tartuntatavat

Ihminen voi saada tartunnan loista kantavan pääisännän ketun ulosteesta mutta myös koirien, kissojen, supikoirien tai susien ulosteesta tai niiden ulosteen saastuttaman veden, marjojen tai sienien välityksellä. Ihmiset voivat saada tartunnan myös lemmikkieläimien turkkiin tarttuneista madon munista. Kissojen merkitys myyräekinokokin pääisäntänä on kiistanalainen.

Itämisaika

Taudin itämisaika on erittäin pitkä, 5–15 vuotta.

Oireet

Mato ei aiheuta oireita pääisäntäeläimilleen. Väli-isännissä ja ihmisessä E. multilocularis voi aiheuttaa monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy yleensä maksaan.

Ehkäisy

Suomeen tuotavat tai palaavat koirat tulee olla heisimatolääkitty. Lääkityksellä pyritään estämään E. multilocularis -loisen leviäminen Suomeen.

Ekinokokkoosi

Ekinokokkoosi on Echinococcus-sukuun kuuluvien pienikokoisten heisimatojen toukkamuotojen aiheuttama ihmiselle vaarallinen tauti. Ekinokokkiheisimatojen elämänkiertoon kuuluu pääisäntänä petoeläin (yleensä koiraeläin) ja väli-isäntänä pääisännän ravinnoksi soveltuva kasvinsyöjänisäkäs.

Ekinokokkeja esiintyy lähes kaikkialla maailmassa vaihtelevalla tiheydellä. Sukuun on pitkään laskettu kuuluvaksi neljä lajia, mutta johtavien tutkijoiden nykykäsityksen mukaan laajimmalle levinneen Echinococcus granulosus -lajikompleksin nauta- ja hevoskannat ansaitsevat itsenäisen lajin aseman. Sika-, kameli- ja hirviekinokokki luetaan nykyään kuuluvaksi lajiin Echinococcus canadensis. Lisäksi Tiibetistä on löytynyt uusi ekinokokkilaji, Echinococcus shiquicus. Näin laskettuna ekinokokkilajeja on jo kahdeksan: Echinococcus granulosus, Echinococcus ortleppi, Echinococcus equinusEchinococcus canadensis, Echinococcus oligarthra, Echinococcus vogeli, Echínococcus multilocularis sekä Echinococcus shiquicus. Ekinokokkien lajimäärittely on kuitenkin jatkuvasti aktiivisen tutkimuksen kohteena.

Useimmat ekinokokkikannat tai -lajit ovat zoonoottisia, eli ne voivat tarttua ihmiseenkin, jolloin ihminen on yleensä loisen elämänkierron kannalta merkityksetön, ns. harhaisäntä. Ihminen voi tartunnan saatuaan sairastua erittäin vakavasti. Ihminen voi saada ekinokokkitartunnan pääisännän (petoeläimen) ulosteissa olevien munien välityksellä.

Suomessa tavataan E. canadensis -lajiin kuuluvaksi luettavaa hirviekinokokkia (E. granulosus genotyyppi G10). Sen elämänkierrossa pääisäntä on susi (tai koira) ja väli-isäntänä hirvieläin (poro, metsäpeura, hirvi). Toinen Suomen kannalta merkityksellinen ekinokokkilaji on myyräekinokokki, Echinococcus multilocularis. Loisen pääisäntä on kettu tai supikoira (tai koira) ja väli-isäntiä jyrsijät, yleensä myyrät. Ihmiselle tartunta on vakavampi kuin hirviekinokokin, jopa hengenvaarallinen. Myyräekinokokkia esiintyy laajalti Euroopassa, mutta sitä ei ollut ennen talvea 2010-11 koskaan löytynyt Fennoskandiasta. Talvella 2010-11 Ruotsissa tutkittiin yli 3000 kettua, joista neljä oli tartunnankantajia. Virossa vuonna 2003 tutkituista 17 ketusta viidellä oli näitä loisia. Myöhemminkin sen on havaittu olevan Virossa yleinen. Venäjältä ei Suomen lähialueilta ole ajankohtaista tietoa.

Eri tutkimuslaitosten asiantuntijoista koostuva ekinokokkityöryhmä on laatinut riskinarvioinnin Echinococcus granulosus -loisesta Suomessa: Riskinarviointi Echinococcus granulosus-loisesta Suomessa. Myös myyräekinokokista on ekinokokkityöryhmä laatinut riskinarvioinnin: Riskinarviointi Echinococcus multiloculariksen leviämisestä Suomeen ja Suomessa.

Oireet ihmisessä

Loinen muodostaa elimiin nesteentäyteisen rakkulan, jossa on massoittain mikroskooppisen pieniä heisimadon toukkia. Hirviekinokokin rakkulat ovat yleensä selvärajaisia ja sijoittuvat tyypillisesti keuhkoihin, mutta joskus myös muihin elimiin, kuten maksaan. E. granulosus –lajin ihmisessä aiheuttamaa tautia kutsutaan kystiseksi ekinokokkoosiksi.

Myyräekinokokin rakkulat ovat rakenteeltaan lokeroisia, pahanlaatuisen kasvaimen kaltaisia, ja ne sijoittuvat ensisijaisesti maksaan, mutta ne voivat levitä taudin kuluessa myös muualle elimistöön. Näitä rakkuloita on vaikea poistaa kokonaan kirurgisesti. Myyräekinokokkitartunta aiheuttaa ihmisessä alveolaarisen ekinokokkoosin. Ekinokokkirakkulat kasvavat hitaasti vuosien ajan ja kasvaessaan painavat kohde-elintä aiheuttaen siten vaihtelevia oireita. Maksarakkulan oireena voi olla esim. kipua vatsan alueella, laihtumista ja huonovointisuutta.

Oireet eläimissä

Ekinokokkitartunta on pääisäntäeläimessä yleensä oireeton. Heisimadot elävät muutaman kuukauden vahingoittamatta suolta. Myös varsinaiset väli-isäntäeläimet näyttävät usein selviävän vähillä oireilla, vaikka myyräekinokokkitartunta voi vahingoittaa myyrän maksaa. Kanadassa on todettu, että hirviekinokokkitartunnan saaneet hirvet vaikuttavat jäävän helpommin suden saaliiksi.

Taudin määritys ja näytteenotto

Pääisäntäeläimistä ekinokokkitartunnan voi todeta ulostenäytteestä, josta etsitään madon munia ja tunnistetaan ne sitten lajilleen PCR-menetelmällä. Suuria eläinmääriä testataan usein ensin ulosteen koproantigeenitesteillä, minkä jälkeen testipositiiviset eläimet vielä tarkastetaan muilla menetelmillä. Koko suolen sisällön tutkiminen siivilöimällä tai suolen seinämän raaputus ovat varmimpia testaustapoja, mutta erittäin työläitä.

Väli-isännissä tartunta ilmenee sisäelinten nesterakkuloina. Niitä löydetään lihantarkastuksen yhteydessä. Rakkulan nestettä mikroskopoitaessa nähdään tyypillisiä ekinokokin toukkia. Ihmisissä tauti todetaan verinäytteessä olevien vasta-aineiden avulla ja sisäelinten (eritoten maksan) kuvantamisella, kuten ultraäänitutkimuksella.

Leviäminen

Ekinokokkimatojen munat leviävät ympäristöön pääisännän ulosteissa. Munat kestävät hyvin kylmyyttä, mutta eivät kuumuutta, kuivuutta tai suoraa auringonvaloa. Väli-isäntä saa tartunnan nielemällä munia ruoan tai juoman mukana. Väli-isännän elimistöön muodostuu toukkarakkuloita, joissa on massoittain ekinokokin mikroskooppisen pieniä toukkia. Kun pääisäntä syö rakkulan, se saa tartunnan, jolloin toukista kehittyy suolessa aikuisia heisimatoja.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Myyräekinokokkoosi on lakisääteisesti vastustettava eläintauti. Se luokitellaan valvottavaksi eläintaudiksi, mistä johtuen eläimen omistajalla tai haltijalla, muulla eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa puolesta olevalla henkilöllä sekä kaikilla eläinlääkäreillä on välitön ilmoitusvelvollisuus virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan tautia. Hirviekinokokkoosi on viipymättä ilmoitettava eläintauti ja eläinlääkärin on ilmoitettava virkaeläinlääkärille kuntaan tai aluehallintovirastoon epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan tautia. Lisäksi kunnaneläinlääkärin on ilmoitettava todetusta myyräekinokokkoosista kaikissa eläimissä sekä koirissa todetuista muista ekinokokkitartunnoista terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viimeistään toteamista seuraavana arkipäivänä.

Ihmisille suurimman tartuntavaaran aiheuttaa ekinokokkia kantava kotikoira. Ihmistartuntojen ennaltaehkäisyssä onkin olennaista estää koirien tartunnat. Suomessa koirille ei pidä syöttää raakoja hirven sisäelimiä, etenkään keuhkoja. Metsästettyjen hirvien keuhkot tulisi hävittää niin, etteivät sudet ja ketut pääse niihin käsiksi. Metsästyskoirat tulee lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä metsästyskauden jälkeen ja myös ennen sitä. Myyräekinokokin tuloa Suomeen pyritään ehkäisemään tuontikoirien ja ulkomailla matkustavien koirien pakollisilla loislääkityksillä.

Seuranta

Hirviekinokokin esiintymistä Suomessa seurataan Evirassa tutkimalla kaikki kaadetut sudet ja epäilyttävät hirvien keuhkot. Poroteurastamoissa seurataan porojen tartuntoja lihantarkastuksen yhteydessä. Hirvien keuhkoja on tutkittu myös projektiluonteisesti tietyiltä alueilta kerätyillä otoksilla. Myyräekinokokin osalta EU on hyväksynyt Suomelle tartunnasta vapaan aseman. Tautivapaan aseman ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa loisen esiintymisen seurantaa sen pääisäntäeläimissä, ketuissa ja supikoirissa. Myyräekinokokin varalta tutkitaan vuosittain 300-500 kettua ja supikoiraa. Luonnonvarakeskuksen myyrätutkijat tutkivat myyriä myös ekinokokin varalta. Tuotantoeläinten mahdolliset ekinokokkitartunnat (nauta-, sika- lammas- ja hevosekinokokit) tulisivat esiin teurastamoilla lihantarkastuksen yhteydessä.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Suomessa esiintyy vain hirviekinokokkia. Sitä esiintyy poroissa, hirvissä ja susissa maamme itärajan läheisyydessä, etenkin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Kotieläimissämme ei ole todettu ekinokokkitartuntoja. Myyräekinokokkia ei Suomessa ole todettu.

Hirviekinokokkia esiintyy Suomen lisäksi ainakin Virossa, Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa. Euroopassa esiintyy E. granulosus –loisia kotieläimissä. Näitä kutsutaan väli-isännän mukaan lammasekinokokiksi ja sikaekinokokiksi. Sikaekinokokki luetaan nykyään kuuluvaksi E. canadensis –lajiin yhdessä kameli- ja hirviekinokokin kanssa. Näiden lisäksi Euroopassa tunnetaan nautaekinokokki (Echinococcus ortleppi) ja hevosekinokokki (Echinococcus equinus), jotka aiemmin on luettu kuuluvaksi E. granulosus -lajiin. Näiden ekinokokkilajien pääisäntä on koira.

Myös myyräekinokokki on paikoin hyvinkin yleinen Keski-Euroopassa. Lähialueillamme myyräekinokokkia esiintyy mm. Virossa, Tanskassa, Huippuvuorilla ja Pohjois-Venäjällä. Joulun alla 2010 ammuttiin Länsi-Ruotsissa Uddevallassa tartunnankantajaksi osoittautunut kettu. Tämä oli ensimmäinen havainto loisesta Fennoskandiassa. Ruotsalaisissa ketuissa noin yhdellä tuhannesta voidaan todeta tartunta.

/files/images/elaimet/ekinokokkiloisen-rakkuloita2.jpg : 31Kb

Kuva: Antti Oksanen Ekinokokkiloisen rakkuloita hirven keuhkossa.

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa