Ekinokokit

Ekinokokit, Echinococcus canadensis, Echinococcus granulosus, Echinococcus multilocularis ja muut lajit, ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Ekinokokkoosi on Echinococcus-suvun heisimatojen toukkamuotojen aiheuttama ihmiselle vaarallinen tauti. Ekinokokkiheisimatojen elämänkiertoon kuuluu pääisäntänä petoeläin (esim. koira, susi tai kettu) ja väli-isäntänä pääisännän ravinnoksi soveltuva kasvinsyöjänisäkäs (esim. lammas, nauta, poro, hirvi, sika, myyrä). Ihminen voi saada tartunnan väli-isännän tavoin. Suomessa on tavattu ainoastaan E. canadensis –lajia eli hirviekinokokkia.

Hirviekinokokki (Echinococcus canadensis)

Hirviekinokokki luettiin aiemmin lajiin E. granulosus, mutta tutkimus on osoittanut sen itse asiassa kuuluvan lajiin E. canadensis. Hirviekinokokin väli-isäntä luonnossa on hirvi, poro tai metsäpeura ja pääisäntä susi. Myös koira voi saada tartunnan. Loista on 2000-luvulla löydetty maastamme vain Itä-Suomesta, tarkemmin sanottuna Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Kuusamosta ja Sallasta. Ihmistartuntoja todettiin vielä 1960-luvulla poronhoitoalueella, mutta poronhoitokäytäntöjen muuttumisen myötä tartunnat loppuivat. Vuonna 2015 kuitenkin todettiin ihmistartunta Pohjois-Karjalassa. Hirviekinokokkia esiintyy Suomen lisäksi ainakin Virossa, Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa.

Tartuntatavat

Hirviekinokokin aikuiset madot elävät koiraeläimen suolessa ja tuottavat munia, jotka pääsevät ympäristöön ulosteissa. Munat kestävät hyvin kylmyyttä, mutta eivät kuumuutta, kuivuutta tai suoraa auringonvaloa. Hirvieläin saa tartunnan niellessään kasvien mukana madon munia. Munista kehittyy toukkia, jotka muodostavat väli-isäntänsä elimiin nestetäyteisen toukkarakkulan (hydatidikysta). Hirviekinokokin rakkulat ovat yleensä selvärajaisia ja sijoittuvat tyypillisesti keuhkoihin, mutta joskus myös muihin elimiin, kuten maksaan. Susi tai koira saa tartunnan syödessään toukkarakkulan.

Ihminen voi saada hirven tavoin tartunnan loista kantavan koiran tai suden ulosteista tai niiden ulosteen saastuttaman veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Ihmiselle suurin riski on tartuntaa kantava koira, jonka turkkiin tarttuneet madon munat voivat joutua käsiin ja sitä kautta suuhun. Metsästettyjen susien turkissa voi myös olla ekinokokin munia.

Itämisaika

Taudin itämisaika ihmisellä on erittäin pitkä, jopa monta vuotta.

Oireet

Väli-isännissä hirviekinokokit voivat aiheuttaa ekinokokkoositaudin, jossa sisäelimiin muodostuvat toukkarakkulat syrjäyttävät toimivaa kudosta ja saattavat haitata esim. keuhkojen toimintaa. Ihmisessä ekinokokkoosi alkaa oireilla, kun toukkarakkula on kasvanut tarpeeksi isoksi. Oireina voi olla vatsakipuja, jatkuvaa yskää, kuumetta, ihottumaa. Rakkulan repeäminen voi aiheuttaa pahimmillaan kuoleman. Mato ei aiheuta oireita pääisäntäeläimelleen, jonka suolessa mato elää muutaman kuukauden ajan.

Ehkäisy

  • Porojen ja hirvien teurastusjätteet, varsinkin keuhkot, tulee hävittää niin, etteivät koirat tai luonnoneläimet pääse niitä syömään.
  • Koirien säännöllisestä heisimatolääkityksestä tulee huolehtia varsinkin poronhoitoalueella ja metsästys-, erityisesti hirvikoirien kohdalla. Lääkitys tulee antaa esimerkiksi metsästyskauden jälkeen.
  • Hygieeniset työskentelytavat.
  • Metsästettyjen susien ruhoja ei tulisi käsitellä paljain käsin ja käsittelijän on huolehdittava käsiensä pesemisestä.
  • Luonnonmarjojen poimintaa ja käyttöä ei tarvitse rajoittaa

Vastustaminen

Hirviekinokokkoosi on viipymättä ilmoitettava eläintauti ja eläinlääkärin on ilmoitettava virkaeläinlääkärille kuntaan tai aluehallintovirastoon epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan tautia. Lisäksi kunnaneläinlääkärin on ilmoitettava koirissa todetuista ekinokokkitartunnoista terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viimeistään toteamista seuraavana arkipäivänä.

Seuranta

Hirviekinokokin esiintymistä Suomessa seurataan Evirassa tutkimalla kaadettuja ja kuolleena löydettyjä susia ja epäilyttäviä hirvien keuhkoja. Poroteurastamoissa seurataan porojen tartuntoja lihantarkastuksen yhteydessä. Hirvien keuhkoja on tutkittu myös projektiluonteisesti tietyiltä alueilta kerätyillä otoksilla.

Taudin määritys ja näytteenotto

Susista ja koirista ekinokokkitartunnan voi todeta ulostenäytteestä, josta etsitään madon munia ja tunnistetaan ne sitten lajilleen PCR-menetelmällä. Koko suolen sisällön tutkiminen siivilöimällä tai suolen seinämän raaputus ovat varmimpia testaustapoja, mutta erittäin työläitä.

Hirvieläimissä tartunta ilmenee keuhkojen tai maksan nesterakkuloina. Niitä löydetään lihantarkastuksen yhteydessä. Rakkulan nestettä mikroskopoitaessa nähdään tyypillisiä ekinokokin toukkia. Ihmisissä tauti todetaan verinäytteessä olevien vasta-aineiden avulla ja sisäelinten kuvantamisella, kuten ultraäänitutkimuksella.

Myyräekinokokki (Echinococcus multilocularis)

Myyräekinokokkia ei ole todettu Suomessa eikä myöskään manner-Norjassa. Loista kuitenkin esiintyy Huippuvuorilla ja Tanskassa. Ruotsista tartunta löytyi harvinaisena ensimmäisen kerran talvella 2010-11 ja Keski-Euroopassa loinen on paikoin yleinen ketuissa, esim. Sveitsissä, Puolassa ja Saksassa. Loinen on levinnyt myös Baltiaan ja sitä esiintyy yleisenä Virossa. Myyräekinokokin väli-isäntiä ovat myyrät ja tärkein pääisäntälaji on kettu. Myös supikoira ja koira voivat olla loisen pääisäntiä.

Tartuntatavat

Myyräekinokokin aikuiset madot elävät koiraeläimen suolessa ja tuottavat munia, jotka pääsevät ympäristöön ulosteissa. Munat kestävät hyvin kylmyyttä, mutta eivät kuumuutta, kuivuutta tai suoraa auringonvaloa. Myyrä saa tartunnan niellessään kasvien mukana madon munia. Munista kehittyy toukkia, jotka muodostavat väli-isäntänsä elimiin nestetäyteisen toukkarakkulan (alveolaarikysta). Myyräekinokokin rakkulat ovat monilokeroisia, kasvainmaisesti laajenevia ja sijoittuvat tyypillisesti maksaan, mutta joskus myös muihin elimiin. Kettu, supikoira tai koira saa tartunnan syödessään myyrän, jolla on toukkarakkula. Ihminen voi saada tartunnan loista kantavan pääisännän ulosteesta tai sen ulosteen saastuttaman veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Ihmiset voivat saada tartunnan myös ekinokokkitartuntaa kantavan koiran, ketun tai supikoiran turkkiin tarttuneista madon munista.

Itämisaika

Taudin itämisaika ihmisessä on erittäin pitkä, 5–15 vuotta.

Oireet

Väli-isännissä ja ihmisessä E. multilocularis aiheuttaa monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy yleensä maksaan. Maksakudoksen tuhoutuminen voi ajan myötä aiheuttaa kipuja ja maksasairauden oireita. Rakkulan repeäminen voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Mato ei aiheuta oireita pääisäntäeläimelleen, jonka suolessa mato elää muutaman kuukauden ajan.

Ehkäisy

  • Suomeen tuotavat tai palaavat koirat pitää lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä.
  • Villieläimien ja koirien pääsy puutarhaviljelyalueelle sekä niiden aiheuttama pintaveden saastuminen tulee mahdollisuuksien mukaan estää.
  • Kasteluveden laadun sekä tuotteiden puhdistamiseen ja käsittelyyn käytettävän veden tulee olla laadultaan hyvä.
  • Hygieeniset työskentelytavat.
  • Metsästettyjen kettujen ja supikoirien ruhoja ei tulisi käsitellä paljain käsin ja käsittelijän on huolehdittava käsiensä pesemisestä.
  • Luonnonmarjojen poimintaa ja käyttöä ei tarvitse rajoittaa

Vastustaminen

Myyräekinokokkoosi on lakisääteisesti vastustettava eläintauti. Se luokitellaan valvottavaksi eläintaudiksi, mistä johtuen eläimen omistajalla tai haltijalla, muulla eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa puolesta olevalla henkilöllä sekä kaikilla eläinlääkäreillä on välitön ilmoitusvelvollisuus virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan tautia. Lisäksi kunnaneläinlääkärin on ilmoitettava todetusta myyräekinokokkoosista kaikissa eläimissä sekä koirissa todetuista muista ekinokokkitartunnoista terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viimeistään toteamista seuraavana arkipäivänä.

Seuranta

Myyräekinokokin osalta EU on hyväksynyt Suomelle tartunnasta vapaan aseman. Tautivapaan aseman ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa loisen esiintymisen seurantaa sen pääisäntäeläimissä, ketuissa ja supikoirissa. Myyräekinokokin varalta tutkitaan vuosittain 300-500 kettua ja supikoiraa.

Taudin määritys ja näytteenotto

Ketuista, supikoirista ja koirista ekinokokkitartunnan voi todeta ulostenäytteestä, josta etsitään madon munia ja tunnistetaan ne sitten lajilleen PCR-menetelmällä. Koko suolen sisällön tutkiminen siivilöimällä tai suolen seinämän raaputus ovat varmimpia testaustapoja, mutta erittäin työläitä.

Myyrissä tartunta ilmenee sisäelinten nesterakkuloina, jotka näkyvät maksassa paljain silminkin. Rakkulan nestettä mikroskopoitaessa nähdään tyypillisiä ekinokokin toukkia. Ihmisissä tauti todetaan verinäytteessä olevien vasta-aineiden avulla ja sisäelinten (erityisesti maksan) kuvantamisella, kuten ultraäänitutkimuksella.

Muut ekinokokit

Ekinokokkeja esiintyy lähes kaikkialla maailmassa vaihtelevalla tiheydellä. Sukuun on pitkään laskettu kuuluvaksi neljä lajia, mutta johtavien tutkijoiden nykykäsityksen mukaan laajimmalle levinneen Echinococcus granulosus -lajiryhmän nauta- ja hevoskannat ansaitsevat itsenäisen lajin aseman. Varsinaisen E. granulosus –lajin väli-isäntä on lammas. Sika-, kameli- ja hirviekinokokki luetaan nykyään kuuluvaksi lajiin Echinococcus canadensis. E. granulosus –ryhmän lajien pääisäntä on koira. Tiibetistä on löytynyt uusi ekinokokkilaji, Echinococcus shiquicus. Näin laskettuna ekinokokkilajeja on jo kahdeksan: Echinococcus granulosus, Echinococcus ortleppi, Echinococcus equinus, Echinococcus canadensis, Echinococcus oligarthra, Echinococcus vogeli, Echínococcus multilocularis sekä Echinococcus shiquicus. Ekinokokkien lajimäärittely on kuitenkin jatkuvasti aktiivisen tutkimuksen kohteena.

Suomessa on tavattu yksittäisissä tuontihevosissa E. equinus –lajia (hevosekinokokki), joka muodostaa pieniä toukkarakkuloita hevosen maksaan. Loisen pääisäntä on koira. Kotoperäisenä tätä tai muita tuotantoeläinten ekinokokkilajeja ei Suomessa esiinny. Muualla Euroopassa esiintyy kotieläimissä lammas-, sika-, nauta- ja hevosekinokokkia.

Useimmat ekinokokkikannat tai -lajit ovat zoonoottisia, eli ne voivat tarttua ihmiseenkin, jolloin ihminen on yleensä loisen elämänkierron kannalta merkityksetön, ns. harhaisäntä. Ihminen voi tartunnan saatuaan sairastua erittäin vakavasti. Ihminen voi saada ekinokokkitartunnan pääisännän (yleensä koiran) ulosteissa olevien munien välityksellä.

Ehkäisy

  • Tuotantoeläinten ekinokokkoosia valvotaan lihantarkastuksen yhteydessä.
  • Tuotantoeläinten teurastusjätteet tulee hävittää niin, etteivät koirat tai luonnoneläimet pääse niitä syömään.
  • Hygieeniset työskentelytavat.

 

/files/images/elaimet/ekinokokkiloisen-rakkuloita2.jpg : 31Kb

Kuva: Antti Oksanen Ekinokokkiloisen rakkuloita hirven keuhkossa.

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa

 

 

Aiheet: