Pernarutto eli anthrax

Pernarutto on vastustettava eläintauti ja myös vakava zoonoosi eli tauti tarttuu myös eläinten ja ihmisten välillä. Tartunta ei leviä ihmisestä toiseen. Taudin aiheuttaja on Bacillus anthracis -bakteeri. Kasvinsyöjät, kuten nautaeläimet, lammas, vuohi, hevonen sekä luonnonvaraiset märehtijät ja hevoseläimet ovat herkimpiä tartunnalle. Tautia voi kuitenkin esiintyä useilla muillakin eläinlajeilla.

Venäjän Jamalo-Nenetsiassa Länsi-Siperiassa on todettu laaja pernaruttoepidemia poroilla heinäkuussa vuonna 2016. Myös Ruotsissa Itä-Göötanmaalla on useita eläimiä kuollut pernaruttoon heinä - elokuussa 2016. Eviran arvion mukaan kumpikaan epidemia ei uhkaa levitä Suomeen. Suomessa tutkitaan vuosittain kymmenkunta äkillisesti kuollutta eläintä, yleensä nautaa, pernaruton varalta. Viimeisin tapaus on todettu Suomessa vuonna 2008, jolloin yksittäisellä naudalla todettiin pernaruttobakteerin aiheuttama tulehdus.

Oireet

Nauta, lammas ja vuohi sairastuvat useimmiten taudin äkilliseen muotoon. Eläin kuolee ilman edeltäviä oireita. Ruumiin aukoista valuu tummaa, hyytymätöntä verta. Ruho ei jäykisty kuoleman jälkeen normaalisti. Hitaammin kehittyvässä tautimuodossa voi esiintyä kuumetta, apaattisuutta, turvotuksia, ripulia ja verenvuotoja limakalvoilla ja sikiökuolema, jos eläin on tiine. Maito voi olla veristä. Joissakin tapauksissa eläin elää useita päiviä, mutta kuolleisuus on silti korkea. Antibiootit tehoavat, jos hoito aloitetaan ajoissa.

Viimeiset Suomessa todetut nautojen tautitapaukset olivat hitaasti kehittyvää epätyypillistä tautimuotoa, jossa infektio ilmeni paikallisena turvotuksena. Hevosten pernarutto voi olla akuutti, äkilliseen kuolemaan johtava, mutta taudin kulku on useimmiten hitaampi kuin märehtijöiden tartunnoissa.Oireena on turvotus kaulan ja pään alueella sekä mahdollisesti raajoissa. Ähky- ja ripulioireita voi myös esiintyä. Sian pernarutto esiintyy tyypillisesti paikallisena kuolioisena tulehduksena nielussa tai suolistossa. Oireena on turvotusta ja suolisto-oireita. Lihansyöjät eivät ole herkkiä tartunnalle. Ne saattavat saada paikallisen infektion nieluun tai suolistotulehduksen syötyään saastunutta lihaa, mutta toipuvat usein taudista. Linnut voivat olla oireettomia kantajia ja levittää tartuntaa.

Taudin määritys ja näytteenotto

Kuolleesta eläimestä otetaan näytteeksi verta bakteriologista tutkimusta varten. Ruhon avaamista tulee välttää ympäristön saastumisriskin vuoksi. Pernaruttoa epäiltäessä laboratoriotutkimukset tehdään aina Evirassa. Alustava diagnoosi saadaan mikroskopoinnin perusteella, jos näytteessä todetaan tyypillisiä kapselin ympäröimiä sauvabakteereita. Diagnoosi varmistetaan bakteeriviljelyä ja PCR- tutkimusta käyttäen. Bakteerit lisääntyvät veressä juuri ennen eläimen kuolemaa. Mikroskooppinen tutkimus onkin epäherkkä menetelmä tartunnan osoittamiseksi elävästä eläimestä.

Leviäminen

Eläimet saavat tartunnan joutuessaan kosketuksiin ympäristössä olevien bakteeri-itiöiden kanssa. Tartunta tapahtuu useimmiten suun kautta, mutta tauti voi edetä myös vaurioituneen ihon kautta joko suoraan tai hyönteisten piston välityksellä. Tauti voi tarttua myös hengitysteitse, mutta tähän tarvitaan suuri määrä itiöitä ja riittävä altistusaika. Tartunnan lähde on pernaruttoon kuolleen eläimen ruho tai eritteet. Ne sisältävät suuret määrät bakteereita, jotka muodostavat itiöitä joutuessaan kosketuksiin ilmassa olevan hapen kanssa. Ympäristöön, useimmiten maaperään päässeet itiöt säilyvät tartuntakykyisinä vuosikymmeniä.

Pernarutto on ollut Suomessakin yleinen tauti 1960-luvulle saakka, ja maaperässä voi edelleen olla itiöitä näiltä ajoilta. Pernaruttoitiöitä on aiemmin tullut maahan myös eläinten vuotien ja rehun mukana maista, joissa pernaruttoa esiintyy. Pernarutto on yleisin trooppisilla seuduilla. Vanhojen nahka- ja rehutehtaiden lähistöllä on Suomessakin ollut saastuneita alueita. Maaperään painuneet itiöt voivat lähteä liikkeelle rankkasateiden, tulvien, tai maansiirtotöiden yhteydessä ja ne saattavat edelleen saastuttaa laitumen tai rehun.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Pernarutto luetaan Suomen lainsäädännössä vastustettaviin, vaarallisiin eläintauteihin, joiden hävittämisestä ja leviämisen estämisestä eläinlääkintäviranomaisten on huolehdittava.

Epäiltäessä eläimen sairastavan pernaruttoa on asiasta välittömästi ilmoitettava virkaeläinlääkärille, joka puolestaan ilmoittaa asiasta läänineläinlääkärille. Vaarallisten eläintautien ilmoittamisesta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1010/2013.

Tartunnan leviämisen estämiseksi on tärkeätä saada diagnoosi nopeasti, estää itiöiden muodostuminen ja pääsy ympäristöön sekä hävittää tartuntavaarallinen materiaali asianmukaisesti. Pernaruttoon kuolleen eläimen ruho hävitetään ensisijaisesti lähettämällä se eläinjätteen käsittelylaitokseen (Honkajoki). Ruhoa ei tule avata edellä mainitun itiöitymisriskin vuoksi. Samasta syystä ruho on suojattava raadonsyöjiltä siksi aikaa, kun odotetaan kuljettamista eläinjätteen käsittelylaitokseen.

Tilalle, jolla epäillään tai on todettu esiintyvän pernaruttoa, annetaan rajoittavat määräykset. Toimenpiteistä tartuntaepäilyn tai todetun tartunnan yhteydessä on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa pernaruton vastustamisesta (24/2013).

Tarvittavat puhdistus-, desinfektio- ja muut varotoimenpiteet suoritetaan lainsäädännössä säädetyllä tavalla ja viranomaisten antamien ohjeiden mukaan.

Esiintyminen Suomessa

Suomessa pernaruttoa on esiintynyt eläimillä satunnaisesti. Viimeisin pernaruttotapaus todettiin eteläsuomalaisella naudalla syyskuussa 2008. Pernaruttoa esiintyy maailmanlaajuisesti.

Lisää aiheesta muualla verkossa