Rabies eli eläimen raivotauti

Rabies eli eläimen raivotauti on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin, myös ihmiseen, tarttuva keskushermosto-sairaus. Tauti leviää yleisemmin sairastuneen eläimen puremasta. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset petoeläimet kuten kettu, supikoira, susi ja mäyrä sekä kotieläimistä koira ja kissa.

Raivotautia esiintyy myös lepakoissa. Eurooppalaista lepakkoraivotautia pidetään epidemiologisesti eri tautina kuin tavallista metsäraivotautia. Lepakkoraivotautia esiintyy myös maissa, jotka ovat muista raivotautimuodoista vapaita.
Raivotautia voidaan ennalta ehkäistä rokottamalla.

Oireet

Taudinkuva on tavattu jakaa hiljaiseen ja raivoisaan muotoon, mutta sama eläin voi oireilla tilanteen mukaan eri tavoin. Raivoisassa muodossa eläin on ärtynyt, levoton, hyökkäilee esineiden, eläinten tai ihmisten kimppuun purren niitä raivokkaasti. Käyttäytymisen muutokset voivat olla kohtauksittaisia. Hiljaisessa muodossa, joka on tavallisempi, oireet ovat vaikeammin havaittavissa, eläin muuttuu lähinnä syrjäänvetäytyväksi. Kummassakin muodossa taudin edetessä eläimellä ilmenee nielemisvaikeuksia, alaleuka ja silmäluomet roikkuvat ja lopulta eläin halvaantuu kokonaan. Oireiden puhjettua tauti johtaa niin eläimillä kuin ihmisillä aina kuolemaan, useimmiten muutamassa päivässä.

Koirilla useimmiten huomaamatonta esivaihetta seuraa joko raivoisa tai hiljainen oirekuva. Kissoilla raivotauti saa yleisimmin hyökkäävän muodon.

Supikoirissa ja ketuissa raivotaudin aiheuttama muutos ilmenee useimmiten siten, että eläin on poikkeuksellisen kesy ja siltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Ne liikkuvat ihmisasumusten pihapiirissä keskellä päivää, jopa pyrkien sisälle taloihin. Usein raivotautiset supikoirat osoittavat aggressiivisuutta tai täydellistä pelottomuutta koiria kohtaan.

Naudalla oireet ilmenevät aluksi usein epämääräisinä ruuansulatushäiriöinä ja voimakkaana syljen erityksenä. Muutaman päivän kuluessa esille tulevat keskushermosto-oireet. Nauta muuttuu levottomaksi, mylvii luonnottomasti, kuopii ja puskee. Tyypillisenä oireena ilmenee jatkuvaa ulostamis- ja virtsaamisyritystä eläimen seisoessa tuijottavin katsein selkä köyryssä ja häntä koholla. Tartunnan saaneella hevosella oireet muistuttavat jäykkäkouristuksen oireita.

Lepakolla tyypillisiä raivotautioireita ovat outo käytös ja ääntely, välinpitämättömyys ja toisaalta yllättävät aggressiiviset kohtaukset, jolloin lepakko hyökkäilee ja yrittää purra. Kun halvausoireet alkavat, lepakot jäävät paikoilleen kyyhöttämään.

Taudin määritys ja näytteenotto

Tartunta voidaan todeta vasta eläimen kuoleman jälkeen aivojen kudostutkimusten perusteella, ei elävältä eläimeltä.

Seerumiverinäytteestä voidaan tutkia rabiesrokotevirusvasta-aineita, jotka syntyvät rokotuksen seurauksena. Vasta-aineita tutkitaan rokotuksen onnistumisen kontrolloimiseksi.

Leviäminen

Raivotauti tarttuu pääasiassa puremasta, kun sairaan eläimen sylkeä päätyy purema-alueen kudoksiin. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Sairastunut eläin voi levittää tautia eteenpäin jo joitakin päiviä ennen oireiden puhkeamista, koska eläin erittää virusta sylkeen jo muutamaa päivää ennen oireiden alkamista.

Virus etenee hermoratoja pitkin keskushermostoon ja aivoihin ja lisääntyy siellä nopeasti. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön, myös sylkirauhasiin, joissa virus lisääntyy voimakkaasti. Viruksen monistumisesta johtuvat hermokudosvauriot aiheuttavat vaihtelevia keskushermosto-oireita ja raivotauti tyypillisesti muuttaa eläimen luontaista käyttäytymistä.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Raivotauti kuuluu Suomen eläintautilainsäädännön mukaan lakisääteisesti vastustettaviin, vaarallisiin eläintauteihin.

Käytännön vastustoimenpiteitä tautiseurannan lisäksi ovat mm. koirien ja kissojen pakolliset ja vapaaehtoiset rokotukset sekä kaakkoisrajalla tehtävät pienpetojen syöttirokotukset. Luonnonvaraisten eläinten rokottaminen on ensisijainen toimi villieläinten raivotaudin hävittämisessä.

Raivotautiin viittaavista oireista sekä kotieläimillä että luonnonvaraisilla eläimillä on ilmoitettava välittömästi virkaeläinlääkärille kuntaan tai aluehallintovirastoon. Ilmoitusvelvollisia ovat eläintautilainsäädännön nojalla eläimen omistaja tai haltija, muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa puolesta oleva henkilö sekä kuka tahansa eläinlääkäri. Kunnaneläinlääkäri ilmoittaa epäilystä edelleen läänineläinlääkärille, joka vuorostaan toimittaa ilmoituksen välittömästi Eviraan.

Jos virkaeläinlääkäri tutkittuaan kotieläimen pitää oireiden ja saamiensa tietojen perusteella raivotautia todennäköisenä, on aluehalintoviraston määrättävä epäilty eläin eristettäväksi vähintään kahden viikon ajaksi. Jos virkaeläinlääkäri ei kahden viikon kuluttua eläimelle suorittamassa uusintatarkastuksessa totea raivotautiin viittaavia oireita, eläin vapautetaan eristyksestä. Ellei kiinniottamista ja eristystä voida tehdä vaaratta, on eläin määrättävä lopetettavaksi. Lopetettu eläin on lähetettävä tutkittavaksi Helsingin Eviraan raivotaudin varalta. Virkaeläinlääkärin on huolehdittava tarvittavien näytteiden lähettämisestä tutkittavaksi raivotaudin varalta myös silloin, kun eläin menehtyy eristyksen aikana.

Jos eläinlääkäri saa tietää poikkeuksellisesti käyttäytyvästä luonnonvaraisesta ketusta, sudesta, supikoirasta, mäyrästä tai muusta luonnonvaraisesta eläimestä, on eläin pyrittävä lopettamaan ja lähettämään tutkittavaksi Oulun Eviraan. Eläinlääkärin on selvitettävä, onko sairastuneeksi epäilty luonnonvarainen eläin mahdollisesti purrut kotieläimiä tai ihmisiä kulkureittinsä varrella.

Raivotautiseksi epäiltyä elävää tai kuollutta eläintä käsiteltäessä on noudatettava suurta varovaisuutta ja käytettävä ehdottomasti suojakäsineitä. Henkilö, jolla on käsissään haavoja, ei saa koskea raivotautiseksi epäiltyyn eläimeen.

Koirat ja kissat suositellaan rokotettavan raivotautia vastaan ensimmäisen kerran neljän kuukauden iässä ja seuraavan kerran vuoden iässä. Tämän jälkeen rokotus uusitaan aina kolmen vuoden välein.

Metsästykseen käytettävien ja viranomaisten palveluskoirien on oltava rokotettuja raivotautia vastaan. Ensimmäinen rokotus on annettava vähintään 21 vuorokautta ennen koiran käyttöä metsästyksessä tai viranomaisen palvelutehtävissä. Rokotus on uusittava rokotteelle hyväksytyn valmisteyhteenvedon mukaisesti. Eläinlääkäri merkitsee rokotuksen voimassaoloajan rokotustodistukseen.

rabiessyottirokote_1_pieni.jpg : 43 kB  

Lentolevityksessä käytettävät syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 cm:n kokoisia ja noin 30 gramman painoisia ruskeita paloja. Rokotteet sisältävät heikennettyjä raivotautiviruksia, jotka ovat vaarattomia eläimille.

Seuranta

Luonnonvaraisten eläinten raivotautitilannetta seurataan vuosittain Suomessa ja Suomen lähialueilta. Suurin osa näytteistä on ketuista ja supikoirista. Lisäksi kaikki epäilytapaukset ja poikkeuksellisesti käyttäytyvät eläimet tutkitaan raivotaudin varalta. Evirassa tutkitaan vuosittain yli 500 eläintä raivotaudin varalta. Metsästäjien toivotaan lähettävän pienpetoja tutkittavaksi erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomesta.

Taulukko:  Raivotaudin varalta eri syistä tutkitut eläimet vuonna 2015 (T 14) (pdf)

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Venäjällä etupäässä supikoirissa, ketuissa ja susissa, mutta sitä saattaa esiintyä myös koirissa, kissoissa ja muissa kotieläimissä. Euroopassa raivotautia esiintyy useissa Itä-Euroopan maissa. Tauti on levinnyt kaakosta Suomen alueelle ainakin kolmesti: 1890-luvulla, 1950-luvulla sekä 1988-1989.

Vuodesta 1991 Suomi on ollut virallisesti raivotautivapaa maa.

Suomessa kotoperäistä raivotautia on todettu viimeksi 1989. Tämän jälkeen on todettu kaksi raivotautitapausta Suomeen tuoduissa eläimissä. Vuonna 2003 todettiin raivotauti Virosta tuodulla hevosella ja vuonna 2007 Intiasta tuodulla koiranpennulla. Maamme kaakkoisrajalla levitetään vuosittain pienpedoille tarkoitettuja syöttirokotteita maastoon tartunnan leviämisen estämiseksi naapurimaistamme Suomeen. Koirien ja kissojen maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan.

Lepakkoraivotautia todettiin Suomessa vuonna 2009. 

Lisää aiheesta palvelussamme

Lisää aiheesta muualla verkossa