Eläinten mikrobilääkehoidon periaatteet

Eläinten tartunta- ja tulehdussairauksia tulee ehkäistä ennen kaikkea huolehtimalla hyvistä tuotanto- ja elinolosuhteista. Joskus mikrobilääkkeiden käyttäminen on kuitenkin välttämätöntä. Silloin eläinten mikrobilääkehoidon tulisi perustua seuraaviin periaatteisiin:

  • Mikrobilääkkeiden käytön on oltava hyvin perusteltua.
  • Kaikella mikrobilääkkeiden käytöllä eläimille voi olla myös kansanterveydellisiä vaikutuksia, mutta erityisesti tämä koskee tuotantoeläimiä, koska ne ovat osa elintarvikeketjua.
  • Ennaltaehkäisevää mikrobilääkitystä tulee käyttää vain silloin, kun eläinlääkäri joko sairastapauksen vakavuuden tai eläinyksikön tautitilanteen takia näkee käsittelyn välttämättömäksi.
  • Kun käytettävissä on mikrobilääkehoidon kanssa yhtä tehokkaiksi osoitettuja muita hoitomuotoja, tulee niitä suosia.
  • Mikrobilääkehoitojakson ei tule olla pidempi kuin mitä sairaus edellyttää.
  • Ennen mikrobilääkehoidon aloittamista eläinlääkärin tulee kliinisen tutkimuksen perusteella todeta, että sairauden oireet viittaavat bakteeri-infektioon. Tarvittaessa eläinlääkäri ottaa edustavat näytteet aiheuttajamikrobin ja sen mikrobilääkeherkkyyden määrittämiseksi.
  • Mikrobilääkettä valittaessa tulee ottaa huomioon tiedot potilaasta, infektion aiheuttajasta ja taudista sekä käytettävissä olevat lääkkeet. Valitulla mikrobilääkkeellä ja annoksella pyritään tappamaan mikrobi tai hidastamaan sen kasvua niin, että elimistö pystyy tuhoamaan mikrobin ja parantumaan taudista.
  • Ensisijaisesti käytetään kapeakirjoista mikrobilääkettä. Laajakirjoisten mikrobilääkkeiden ja lääkeaineyhdistelmien käyttöä on vältettävä. Jos taudinaiheuttaja on herkkä penisilliinille, sairauden hoitoon ei pidä käyttää muita beetalaktaameja eikä laajakirjoisia mikrobilääkkeitä, jollei potilas ole yliherkkä penisilliineille.
  • Salmonellainfektioissa mikrobilääkkeitä käytetään vain silloin, kun kyseessä on eläimen henkeä uhkaava yleisinfektio. Siipikarjan, nautojen ja sikojen salmonellatartuntojen hoitoon, ennaltaehkäisyyn tai hävittämiseen ei saa käyttää mikrobilääkkeitä.
  • Virustautien yhteydessä ei pidä käyttää mikrobilääkkeitä sekundaaristen bakteeritartuntojen ennaltaehkäisyyn.
  • Jos eläinyksikössä on jatkuvasti mikrobilääkehoitoja vaativia sairausongelmia, ne on pyrittävä ratkaisemaan muuttamalla tuotanto-olosuhteita ja -tapoja.
  • Tuotantoeläimiä hoidettaessa on otettava huomioon myös hoidon kustannukset ja hoitoon suunniteltujen lääkkeiden varoajat.
  • Mikrobilääkkeitä, joille kehittyy nopeasti resistenssi tai joilla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ympäristöön, on vältettävä.
  • Eräiden mikrobilääkkeiden käyttöä eläimille on lainsäädännöllä rajoitettu [1]. Nämä mikrobilääkkeet ovat avoparsiini, vankomysiini ja teikoplaniini; virginiamysiini; kolmannen ja neljännen polven kefalosporiinit; rifampisiini ja rifabutiini; moksifloksasiini, ofloksasiini, levofloksasiini ja gatifloksasiini; tigesykliini; mupirosiini; telitromysiini; daptomysiini; linetsolidi; kinupristiini-dalfopristiini; karbapeneemit ja monobaktaamit. Kyseisiä mikrobilääkkeitä saa kuitenkin käyttää eläimille silloin, kun niillä on myyntilupa tai muu kulutukseen luovuttamista koskeva lupa eläinlääkkeenä kuitenkin ainoastaan luvassa määritellyille eläinlajeille sekä käyttöaiheisiin. Myös tällöin näitä mikrobilääkkeitä tulee käyttää harkiten ja kriittisesti ja käytön tulee perustua herkkyysmääritykseen. Lisäksi eläinlääketieteessä tulee välttää ihmisille hyväksyttyjen makrolidien käyttöä, joita ovat muun muassa atsitromysiini, klaritromysiini sekä roksitromysiini.

[1] Valtioneuvoston asetus eräiden lääkeaineiden käytön kieltämisestä eläimille (1054/2014 muutoksineen)

 

LISÄÄ AIHEESTA PALVELUSSAMME