Lemmikkilintujen tuonti EU-jäsenvaltioista, Norjasta ja Sveitsistä Suomeen sekä lemmikkilintujen vienti Suomesta EU-jäsenvaltioihin, Norjaan ja Sveitsiin

Lemmikkilintujen tuonti EU-jäsenvaltioista, Norjasta ja Sveitsistä Suomeen sekä lemmikkilintujen vienti Suomesta EU-jäsenvaltioihin, Norjaan ja Sveitsiin

Tässä ohjeessa tarkoitetaan tuonnilla ja viennillä eläinten siirtoja EU-maiden, Norjan ja Sveitsin välillä.

Lemmikkilinnuilla tarkoitetaan kaikkia lemmikkieläiminä pidettäviä lintulajeja lukuun ottamatta siipikarjaa eikä niitä ole tarkoitettu myytäväksi tai välitettäväksi. Siipikarjaksi lasketaan kana, kalkkuna, helmikana, ankka, sorsa, hanhi, viiriäinen, kyyhkynen, fasaani, peltopyy ja sileälastaiset linnut kuten strutsi, emu, nandu eikä tämä ohje koske näitä lintulajeja.

1. Lemmikkilintujen terveyttä koskevat ehdot

  1. linnut ovat olleet lähettävässä jäsenvaltiossa vähintään kuljetusta edeltävät 30 vuorokautta;
  2. linnut ovat lähtöisin alueelta ja lähtöpitopaikasta, jossa ei ole voimassa eläintautien vastustamiseen liittyvistä syistä kyseisten lintujen siirtämistä koskevia kieltoja tai rajoituksia;
  3. linnut on merkitty yksilökohtaisin tunnistein joko umpinaisella jalkarenkaalla tai mikrosirulla;
  4. lintuja ei ole rokotettu Newcastlen taudin tai lintuinfluenssan varalta;
  5. linnuissa ei lähetyshetkellä esiinny tarttuvien tautien oireita;
  6. jos linnut on tuotu Euroopan yhteisön ulkopuolelta, tuonti on tapahtunut komission päätöksen 2007/25/EY mukaisesti. Tällöin on oltava lähettävän kolmannen maan antama tuonnin terveystodistus ja/tai todistus vaadittavasta karanteenissa olosta, jos linnut ovat olleet karanteenissa EU:ssa tuonnin jälkeen.

Terveysehdoista säädetään MMM asetuksessa 1035/2013 15 §:ssä.

2. Kirjallinen vakuutus

Lemmikkilintujen mukana on oltava eläimistä vastuussa olevan toimijan kirjallinen vakuutus edellä mainittujen eläinten terveyttä koskevien ehtojen täyttymisestä.

3. Sisämarkkinavienti

Lemmikkilintujen sisämarkkinaviennissä on noudatettava määränpäänä olevan jäsenvaltion eläinlääkintäviranomaisten asettamia vaatimuksia. Sisämarkkinaviennissä on tehtävä ilmoitus TRACES-järjestelmään, jos määränpäänä oleva valtio vaatii tämän.

Muu asiaan kuuluva lainsäädäntö

Haitalliset vieraslajit
Haitallisiin vieraslajeihin kuuluvien eläinlajien maahantuonti, kasvattaminen, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty EU:n alueella. EU:n jäsenmaat ovat hyväksyneet luettelon haitallisista vieraslajeista. Lisäksi valtioneuvoston asetuksessa säädetään kansallisista haittalajeista (1725/2015).

Euroopan Unionin kannalta merkitykselliset haitalliset vieraslajit sekä kansallisesti merkitykselliset haitalliset vieraslajit löytyvät täältä.

CITES-lupamenettely
Harvinaisia tai muuten uhanalaisia eläimiä maahantuotaessa on aina otettava huomioon villieläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES-sopimus), joka edellyttää eräiden eläinlajien kohdalla vienti- ja tuontilupia tai tuonti-ilmoitusta.

Muilla papukaijalinnuilla kuin neitokakaduilla (aik. nymfipapukaija), undulaateilla, kauluskaijoilla (aik. aleksanterinkaija) ja ruusukaijasilla on oltava EU:n sisäisessä tuonnissa mukanaan EU:n jäsenmaan CITES-hallintoviranomaisen myöntämä EU-todistus (ns. A-liitteen lajit) tai muu selvitys lintujen alkuperästä (ns. B-liitteen lajit). Tulliviranomaisilla on oikeus tarkastaa em. todistus tai selvitys. EU:n ulkopuolelta tuotaessa papukaijalinnulla on oltava etukäteen myönnettyinä CITES-vientilupa sekä CITES-tuontilupa, jotka on esitettävä tullissa. Lisätietoja saa Suomen Ympäristökeskuksesta puh. 0295 251 000, cites /files/images/at-merkki/at-merkki.gif : 1Kb  ymparisto.fi tai Suomen Ympäristökeskuksen internetsivuilta.

Vierasperäisen eläimen maahantuonti
Metsästyslain 42 §:n (615/1993, muutos 1711/2015) mukaan vierasperäisten riistaeläinten samoin kuin vierasperäisten riistaeläinkantojen maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman Suomen riistakeskuksen lupaa on kielletty. Samoja periaatteita sovelletaan vastaavasti Ahvenanmaalta olevan eläimen tuontiin muualle Suomeen ja luontoon laskemiseen siellä.

Tarkoitukseen voi hakea Suomen riistakeskukselta lupaa.

Metsästyslain mukaan lupa on evättävä, jos toimenpiteestä voi aiheutua haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle.

 

Viranomaisen toiminnan tulee perustua laissa olevaan toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee tarkoin noudattaa lakia. Viranomaisohjeet eivät ole oikeudelliselta luonteeltaan muita viranomaisia tai toimijoita sitovia. Viime kädessä lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee tuomioistuin.

Tässä ohjeessa on sekä suoria lainauksia lainsäädännöstä että tulkintoja lainsäädännön soveltamisesta. Tulkinnat lainsäädännön soveltamisesta on erotettu kursiivilla. Ohjeessa esitetyt tulkinnat ovat Eviran näkemyksiä siitä, miten lainsäädäntöä tulisi soveltaa.