Käytä ulkomaisia pakastemarjoja vain kuumennettuna

24.6.2015

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee kuumentamaan kaikki ulkomaiset pakastemarjat ennen käyttöä. Ravintoloissa ja kahviloissa asiakkaan on hyvä varmistaa, että annoksessa ei ole käytetty kuumentamattomia ulkomaisia pakastemarjoja.

Suomessa on alkuvuodesta 2015 todettu useita hepatiitti A -virustartuntoja ihmisillä. Uusia sairastuneita ei ole ilmennyt toukokuun lopun jälkeen. On mahdollista, että osa tartunnoista on peräisin kuumentamattomista pakastemarjoista, joita sairastuneille on tarjoiltu kahviloissa. Evira ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL jatkavat epidemian selvittämistä.

Evira suosittelee, että kaikki ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulisi kuumentaa kauttaaltaan vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa tai keittää 2 minuutin ajan ennen niiden nauttimista.

Myös ravintoloissa ja kahviloissa on hyvä varmistaa, että esimerkiksi smoothieen tai kakkujen koristeena ei ole käytetty kuumentamattomia ulkomaisia pakastemarjoja.

Ulkomaiset pakastemarjat ovat viime vuosina toistuvasti aiheuttaneet ruokamyrkytysepidemioita Suomessa. Esimerkiksi vuosina 2013 – 2014 on raportoitu yhteensä kolme norovirusepidemiaa ja kaksi hepatiitti A -virusepidemiaa, joiden epäillään levinneen pakastemarjojen välityksellä.

Hepatiitti A on maksatulehdus, joka voi tarttua ihmisiin elintarvikkeiden tai veden välityksellä. Myös tartunnan saanut potilas voi tartuttaa toisen ihmisen.

Lue lisää:
Ulkomaiset pakastemarjat  http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden+kayton+rajoitukset/ulkomaiset+pakastemarjat/

Hepatiitti A
https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/hepatiitti-a

Lisätietoja:
ylitarkastaja Annika Pihlajasaari, p. 040 351 6884
ylitarkastaja, jaostopäällikkö Pirjo Korpela, p. 050 386 8429 (26.6. ja 29.6.2015)

 

Aihealueet: